Köyhyystutkija Maria Ohisalo: Harva kunta tutkii kunnolla leipäjonossa kävijöiden taustaa

Harva järjestöjen tarjoamaa ruoka-apua tukeva kunta vaatii säännöllistä raportointia tai leipäjonoissa käyvien hyvinvoinnin selvittämistä tai julkisiin palveluihin ohjaamista, toteaa köyhyystutkija Maria Ohisalo väitöskirjassaan.

Ohisalon väitöstutkimus Murusia hyvinvointivaltion pohjalla – leipäjonot, koettu hyvinvointi ja huono-osaisuus tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa torstaina.

– Iso kysymys on, ymmärtävätkö kuntien poliitikot ja viranhaltijat leipäjonoilmiötä ylipäätään. Paikoin kyse on sosiaalisesta etäisyydestä ihmisryhmien välillä. Hyvinvoiva ei tunnista huono-osaisen elämän todellisuutta ja toisin päin. Tähän mennessä jonoissa käyvien taustoista tai syistä päätyä jonoihin ei ole ollut juuri tietoa, Helsingin kuntapolitiikassa vaikuttava vihreiden varapuheenjohtaja Ohisalo sanoo Kuntalehdelle.

Ohisalon mukaan tietoa jonoissa kävijöistä kannattaisi hyödyntää ja koettaa esimerkiksi jalkautuvan sosiaalityön ja velkaneuvonnan keinoin nostaa ihmisiä jonoista niiden tukien ja palveluiden piiriin, joihin moni olisi oikeutettu, mutta joita ei aina haeta.

– Tärkeintä olisi toki huolehtia siitä, että kukaan ei joutuisi turvautumaan ruoka-apuun, vaan että julkinen sektori kantaisi vastuunsa ja esimerkiksi mahdollistaisi kohtuuhintaista asumista kunnissa ja uudelleenkouluttautumisen mahdollisuuksia heille, joiden osaaminen ei vastaa työmarkkinoiden tarpeita.

Tutkimuksessaan Ohisalo toteaa, että pienemmissä kunnissa ja haja-asutusalueilla esimerkiksi diakoniatyöntekijät saattavat kuljettaa ruoka-apua koteihin ja erilaiset järjestöt jakavat lähikauppojen ja koulujen ylijäämäruokia.

”Suurimmissa ruoka-avun toimipisteissä työskentelee vapaaehtoisten lisäksi myös työ- ja elinkeinotoimistojen työkokeiluissa ja kuntien kuntouttavan työtoiminnan piirissä olevia. Poislukien Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avustusruoanjakelu suomalainen ruoka-apu ei toimi minkään tietyn laajemman sateenvarjon alla, eikä yksikään toimija esimerkiksi kuulu Euroopan ruokapankkien keskusjärjestöön FEBA:an”, Ohisalo kirjoittaa.

Vähemmän ruokaa, lisää tarvitsijoita

Yksi järjestöjen ruoka-apua rahoittavista kaupungeista on Kuopio. Yhteistyössä on mukana neljä järjestöä: Kuopion Ruoka-apu, Virvatuli, diakoniatyö ja ViaDia.

– Järjestöillä on Kuopiossa tosi hyvä yhteistyö. Ne sopivat keskenään, kuka hakee mistäkin liikkeestä ruokaa, sopivat aikatauluista. Lisäksi he kuljettavat ruoan jaettavaksi kahteentoista Kuopion asukastupaan, kertoo hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja Kuopion kaupungin Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut -yksiköstä.

Norjan johtama yksikkö tekee paljon etsivää työtä jossa pyritään löytämään ne joiden kohdalla toimenpiteet on vaikuttavimpia. Tavoitteena on saada ihmiset aktivoitua ja pärjäämään omillaan.

Tarkkoja lukuja tai tilastoituja taustoja ruoka-avun asiakkaista ei Norjallakaan ole, mutta vahva tuntuma kyllä:

– Viesti järjestöiltä on, että ruoan määrä on vähentynyt mutta ihmisten määrä jonossa lisääntynyt.

Norjan käsityksen mukaan esimerkiksi työttömyydestä kärsivien lapsiperheiden osuus jonoissa on lisääntynyt.

– Työttömyystilanne näkyy. Se ei Kuopiossa ole äärettömän huono ja mennyt parempaan päin, mutta nimenomaan nuorten työttömyys on lisääntynyt ja se näkyy tässäkin.

Pois leimaavasta avusta

Väitöksessään Ohisalo toteaa, että sosiaalipolitiikan rinnalle syntyy köyhyyspolitiikkaa, vaikka hyvinvointivaltion tarkoitus oli päästä siitä eroon.

”Tämä on inhimillisesti kestämätöntä, usein yksilöä leimaavaa ja tarveharkintaa korostavaa, mutta myös kansantaloudellisesti kallista: esimerkiksi asumistukeen käytettävät vuotuiset noin kaksi miljardia euroa eivät korjaa kasvukeskusten asuntopulaa. Erilaisten varaventtiilien, kuten leipäjonojen olemassaolo oikeuttaa osaltaan heikot julkiset instituutiot”, Ohisalo kirjoittaa.

Hän esittää, että kunnissa voisi myös olla enemmän matalan kynnyksen toimipaikkoja, joissa olisi yhden luukun periaatteella eri alojen ammattilaisia auttamassa avuntarvitsijoita.

– Tärkeintä olisi ottaa selvää ihmisten erilaisista tilanteista ja koettaa erilaisten rinnallakulkijuusmallien kautta tukea enemmän kuin vain nälkää poistamalla, hän korostaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön tukemaa Yhteinen keittiö -mallia Ohisalo pitää mahdollisesti nykyisiä toimijoita paremmin yhdistävänä mallina, joka voi myös tarjota tekemisen ja kohtaamisen paikkoja ihmisille.

STM myönsi viime vuonna Kirkkohallitukselle miljoona euroa Yhteinen keittiö -toimintamallin käyttöönottoon 36 kunnassa.

– Leipäjonot ja ruoka-apu ei ole häviämässä mihinkään ja jo nyt tuhannet ihmiset jonottavat ruokaa, siksi yhtä aikaa ennaltaehkäisyn kanssa pitää myös pohtia, kuinka ruokaa jaetaan vähemmän stigmatisoivasti ja esimerkiksi ilman jonottamista pakkasessa.

Julkisesti avun jonottamisen ongelma on tiedostettu Kuopiossakin. Asukastuvissa ruoan jakaminen tapahtuu muun sosiaalinen kanssakäymisen – tietokoneen käytön, lehtien luvun, kahvinjuonnin – ohessa; kotiin lähtiessä otetaan mukaan pussillisen ruokaa.

– Tuntuu että siellä tämä koetaan luontevana eikä niinkään alentavana, Heli Norja sanoo.

– Sen sijaan keskustassa kun on sata metriä pitkä ryhmäjono, siinä kyllä aistii että ei kaikilla ole ihan helppoa olla siinä, on melkoinen kynnys tulla siihen.

Ohisalon mukaan leipäjonon ja ruoka-avun politisaatio on ollut hidasta, vaikka leipäjono on usein poliittisessa retoriikassa ja kansalaiskeskusteluissakäytetty termi. EU-ruoanjakelua on harjoitettu Suomessa 1990-luvulta lähtien. Lisäksi toimintaa rahoittavat yksittäiset kunnat, ja Raha-automaattiyhdistyksen (nyk. STEA) määrärahoja on myönnetty ruoka-apua muun toiminnan ohessa jakaville järjestöille toiminta-avustuksina.

”Vuosi 2016 jää historiaan vuotena, jolloin sosiaali- ja terveysministeriö selkeämmin tunnusti ruoka-avun tarpeen ja myönsi sille toiminta-avustuksia”, Ohisalo kirjoittaa tutkimuksessaan juuri Yhteinen keittiö -malliin viitaten.