Juhliva Kuntaliitto saa kiitosta

Kaupunkineuvos Hannes Manninen, kesk., jakoi kiitosta Kuntaliitolle ja piti 25 vuotta sitten tapahtunutta kuntien liittojen yhdistymistä onnistuneena. Kuntaliiton valtuuskunnan 25-vuotisjuhlaseminsaarissa puhunut Manninen pitää tärkeänä, että vastaisuudessa kuntien ja maakuntien edunvalvonta tapahtuu yhdessä.

Manninen kehui Kuntaliiton osaamista ja vaikutusvaltaa. Hänen mukaansa kunta-alan lainsäädännön merkittävin asiantuntemus on Kuntaliitossa, ja sitä on myös käytetty.

Mutta Manninen katsoo, että yksi ongelma kriittistä vaihetta elävässä sote- ja maakuntauudistuksessa on se, että siinä Kuntaliiton asiantuntemusta ei ole riittävästi käytetty.

Kuntien erot hiipuivat

Ennen liittojen yhdistymistä kaupunkien ja kauppaloiden edunvalvontaa hoiti 1917 perustettu Suomen Kaupunkiliitto, jonka synty on vuonna 1912 perustetussa kaupunkien ja kauppaloiden kunnallisessa keskustoimistossa, Manninen kertasi historiaa.

Suomenkielisten maalaiskuntien edunvalvojaksi perustettiin 1921 Maalaiskuntien Liitto, joka muutti nimensä vuodesta 1969 alkaen  Suomen Kunnallisliitoksi. Ruotsinkielisten maalaiskuntien edunvalvontaa varten syntyi vuonna 1926 Finlands Svenska landskommunernas förbund, myöhemmin 1970 Finlands Svenska Kommunförbund.

Sittemmin kunta-alalle perustettiin Sairaalaliitto, Suomen maakuntien liitto, Suomen ammatillisten oppilaitosten liitto sekä kunnallinen työmarkkinalaitos.

Kuntien ja kaupunkien väliset erot vähitellen ensin vähenivät ja sitten poistuivat kokonaan. Kauppaloista tuli kaupunkeja ja uusien perustettujen sekä vanhojen kaupunkien asema poikkesi toisistaan. Monet uudet kaupungit kuuluivat molempiin liittoihin.

Vähitellen levisi ajatus voimien kokoamisesta yhteiseen liittoon.

– Tehtävä oli haastava ja siksi valmistelut kestivätkin reilut kymmenen vuotta eli yhden soten verran, Manninen sanoi.

Henkilöillä ja politiikalla oli osuutensa.

– Tilannetta helpottivat neuvottelujen aikana tapahtuneet toimitusjohtajien sukupolvenvaihdokset. On vaikea kuvitella, että kokeneet ja vahvat sekä kunnioittamani toimitusjohtajat, kaupunkineuvos L.O. Johansson ja maaneuvos Paavo Pekkanen olisivat voineet luontevasti ryhtyä johtamaan uutta liittoa jommankumman alaisuudessa, Manninen arveli.

Yksi liitoksen kipukohdista oli kun Kunnallisliitto säätiöi omistamansa Kunnallispainon realisoinnista saadut varat. Ne eivät näin ollen tulleet yhteisen uuden liiton hallintaan.

Tarkoitus oli betonoida rahat siltä varalta, että fuusio epäonnistuu ja Kunnallisliitto halutaan perustaa uudelleen, Manninen kertoi.

Säätiö on nyt Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS, joka tukee alan tutkimustoimintaa.

Valta arpaonnella

Manninen muisteli Kaupunkiliiton poliittisia taistoja. Kaupunkiliitto oli vasemmistoenemmistöinen vuoteen 1981 saakka.

– Tosin viimeisen kauden 1979–1981 arpaonnella legendaariseksi muodostuneilla Rovaniemen kaupunkipäivillä. Kaupunkipäivillä edustajien määrä oli tasan, jonka vuoksi viimeinen hallituspaikka ratkaistiin arvalla. Vuoden 1981 Vaasan kaupunkipäivillä tuli hallitukseen ei-sosialistinen enemmistö 8–7 ylipormestari Raimo Ilaskiven johdolla, Manninen kertoi.

– Poliittiset rintamalinjat olivat tuolloin tiukat.  Asioista oltiin pääosin täysin yksimielisiä. Jos erimielisyyttä ilmeni, niin puheenjohtaja totesi 8–7 ilman, että ensimmäisen kokouksen testauksen jälkeen koskaan tosiasiallisesti äänestettiin hänen 12 vuoden puheenjohtajuuden aikana, Manninen kertoi.

Kuntaliitossa enemmistö oli keskustalla, joka Mannisen mukaan vaivasi muita puolueita.

– Yhteistyö yli puoluerajojen oli Kunnallisliitossa kuitenkin vapaampaa ja saamani tiedon mukaan viimeisinä vuosina ei pidetty enää edes hallituksessa olevien puolueiden ryhmäkokouksia.

Yhteinen etujärjestö

Manninen pitää tärkeänä, että kuntien ja maakuntien edunvalvonta tapahtuvat samassa organisaatiossa, vaikka niillä on osin vastakkaisia intressejä.

Hänen hahmottelemassaan mallissa liitossa olisi kaksi linjaa, joista molemmilla oma johtokuntatasoinen päätöksentekoelin. Yleisestä hallinnosta ja strategisten asioiden kokonaiskoordinoinnista vastaisi liiton yhteishallitus ja laajempaa kentän demokratiaa toisi nykyisenkaltainen valtuuskunta, jossa olisi edustajia noin puolet maakunnista ja puolet peruskunnista.

Henkilöstö palvelisi molempia linoja.

Manninen kaipaa päättäjiltä kaukonäköisyyttä ja yhteishenkeä. Hänen mukaansa edunvalvonnan pirstaloituminen ei ole kummankaan osapuolen edun mukaista.

– Kuntaliiton 25 vuoden taival on osoittanut voimavarojen kokoamisen viisauden. Eturistiriidat kuvitellaan usein paljon suuremmiksi kuin ne todellisuudessa ovat.

Perusteettomia väitteitä kaupunkipolitiikassa

Manninen puuttui puheessaan myös maakuntauudistuksen vauhdittamaan keskusteluun kaupunkipolitiikasta.

– Tänä päivänä keskustellaan vilkkaasti kaupunkipolitiikasta ja erityisesti suurten kaupunkien roolista siinä. Samalla heitetään perusteettomia väitteitä, jotka johtavat tarpeettomaan vastakkainasetteluun. Keskustelijoilta näyttää puuttuvan keskinäisriippuvuuden ymmärrystä. Useimpien kannattaisi syventyä maamme kaupunkilaitoksen syntyyn ja ideaan, Manninen sanoi.

– Hallitsijan antamiin kaupunkioikeuksiin kuului erioikeuksia, mutta myös merkittäviä taloudellisia velvoitteita verrattuna maalaiskuntiin ja kauppaloihin. Viimeinen niin sanottu vanha kaupunki on vuonna 1905 perustettu Lahti.

Manninen muistutti, että nämä vanhojen kaupunkien erityisrasitukset kuten maistraatti, raastuvanoikeus, kiinteistönmittausorganisaatio, osallistuminen poliisilaitoksen kustannuksiin, poistettiin vasta vuonna 1977.

– Näyttää siltä, että erioikeudet haluttaisiin säilyttää mutta kustannusrasituksista ei olisi niin väliä, hän heitti.

Pitkä kokemus

Mannisella on pitkä perspektiivi Kuntaliittoon. Hän on toiminut vuosikymmeniä kuntajohtajana, yli 20 vuotta Kaupunkiliiton ja Kuntaliiton hallituksissa päättäjänä sekä eduskunnan kunta-asioita käsittelevän hallintovaliokunnan jäsenenä ja kuntaministerinä.

Manninen oli kuntaministerinä, kun Paras-hanke oli ajankohtainen. Hänen asiantuntemustaan on edelleen käytetty muun muassa Lapin sairaalakiistojen selvittelyssä.