Olemme jäsentäneet huono-osaisuutta ja erityisesti alueellisia eroja aiemmissa kirjoituksissamme ja pyrkineet myös nostamaan ratkaisuehdotuksia esiin (ks. linkit blogin lopussa). Olemme esittäneet huono-osaisuuden kasautumisen lopputuloksen ja osoittaneet sen olevan suhteellisen pysyvän ilmiön paitsi alue- myös yksilötasolla. Miten tähän on tultu, ja kuinka huono-osaisuuden kasautumista voisi hahmottaa?

Kuntien ja maakuntien tehtävänä on tai tulisi olla hyvän elämän mahdollistaminen kaikille asukkailleen ja tässä tehtävässä tulee huomioida niin hyvinvoinnin kasvattaminen ja kuin pahoinvoinnin vähentäminenkin (ks. Kainulainen et al. 2016). Suurimmalla osalla asukkaista asiat ovat hyvin ja hyvän elämän mahdollisuudet käden ulottuvilla. Osalle ihmisistä käy huonosti ja hyvän elämän mahdollisuudet luisuvat yhä kauemmas. Huono-osaisuudessa on siis kyse hyvinvoinnin jatkumosta, ei hyvinvoinnista erillään olevasta ilmiöstä.

Hyvän elämän mittaamista on jäsennetty esimerkiksi sosiaalisen hyvinvoinnin käsitteellä, joka voidaan kytkeä ihmisen elinpiiriin (esim. Kainulainen 2014). Kyse on paljolti siitä, millaiset elämänmahdollisuudet asuinalue tarjoaa, jos mahdollisuuksiin tartutaan. Hyvän elämän mahdollisuuksia arvioidaan yleensä erillistutkimuksilla tai palvelujärjestelmästä syntyvillä rekisteritiedoilla. Parhaiten niitä voidaan arvioida kokoamalla ihmisten kokemuksia omasta hyvinvoinnistaan, arvioita suhteesta ympäristöönsä ja näkemyksiä hyvinvointia tukevista paikallisista rakenteista. Nämä seikat ovat kehämäisesti ympärillämme. Sisimpänä ovat elämään tyytyväisyys, kokemukset päivien mielekkyydestä ja tulevaisuudesta ja mahdollisuudet mielen ja terveyden ylläpitämiseen. Nämä voimistuvat sosiaalisissa kontakteissa, luonnosta nauttimisessa ja rakennetussa ympäristössä. Kokemus rakentuu turvallisuuden tunteen ja luottamuksen, vaikuttamismahdollisuuksien sekä palveluiden varaan. Kokemuksista voidaan erottaa yksilöllisiä, yhteisöllisiä ja palvelurakenteeseen liittyviä tekijöitä.

 

Sosiaalinen hyvinvointi voidaan nähdä myös keskeiseksi osaksi ihmisen perustarvetta olla merkityksellinen osa yhteisöä, olla osallinen (ks. Sokra 2017). Osallisuus ja koettu sosiaalinen hyvinvointi toteutuvat siinä kehikossa minkä yhteiskunnallista toimintaa ylläpitävät taloudelliset voimat antavat myöten. Tästä talouden ja sosiaalisen vuorovaikutuksesta on käytetty hyvän kehän käsitettä (ks. Hagfors ja Kajanoja 2010). Taloudelliset voimat pyörittävät yhteiskunnan pyörää ja ihmistä siinä mukana, mutta panostaminen ihmisten hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin parantaa myös taloudellista menestystä.

Huono-osaisuus jää helposti käsitteellisesti epäselväksi ja olemme tämän vuoksi jäsentäneet huono-osaisuutta eri näkökulmista. Löysimme kolme keskeistä näkökulmaa arvioida huono-osaisuuden ilmiötä paikallistasolla. Ihminen voi olla huono-osainen, huono-osaisuus heijastuu myös muihin ihmisiin ja nämä tuottavat kustannuksia palvelujärjestelmän pyrkiessä vähentämään ongelmia niin yksilön kuin yhteisönkin tasoilla. Huono-osaisuuskolmiomme (ks. kuvio alla) keskellä on ihmisten osallisuus, jonka lisääntyessä vähenee paitsi inhimillinen huono-osaisuus, mutta myös huono-osaisuuden yhteisölliset ja taloudelliset heijastevaikutukset.

Yksilön kohdalla edellä kirjoitettua voi hahmottaa esimerkiksi niin, että suomalaiset ovat kuin mäen laelta alas työnnetty pyörä jonka sisällä yksilölliset, yhteisölliset ja rakenteelliset seikat pyörivät. Ihmiset sijoittuvat ja pyrkivät sijoittumaan pyörän navan lähelle, ettei keskipakoisvoima sinkoa heitä pyörän kehälle.

Joidenkin voimat eivät kuitenkaan riitä keskiössä pysymiseen ja he suistuvat ulkokehälle, missä pyörän kosketukset kivien ja monttujen kanssa iskevät ilman vaimennusta. Pyörään alkaa kehittyä lommoja, jotka kasvavat vauhdin kasvaessa. Samankaltaiset ihmiset kasautuvat yhteen ja lommot suurenevat. Lopulta pyörästä voi tulla kolmio, joiden kärjissä on separoituneena huono-osaisia ihmisiä, huono-osaisuuden seurauksia ja näitä auttamaan pyrkiviä. Jos pyörästä tulee kolmio, niin sen kulku loppuu.

Näkemyksemme mukaan on viisasta huolehtia samaan aikaan maakuntien asukkaiden hyvinvoinnista ja vastustaa huono-osaisuutta. Näin kokonaishyvinvointi kasvaa. Näitä molempia ilmiöitä tulee seurata samanaikaisesti ja riittävän systemaattisesti, että tehtyjen toimien vaikutukset tulevat näkyviksi. Milloinkaan ei päästä tilanteeseen, että huono-osaisia ei olisi keskellämme, mutta voimme kuitenkin päästä tilanteeseen missä kenenkään osa ei ole kohtuuton. Eriarvoisuuden kehitystä on tämän vuoksi seurattava.

Hyvin- ja pahoinvoinnin samanaikainen hahmottaminen nostaa esiin sen suuren ongelman, mikä on piilotettuna suunnitelmiin maakunnan ja kunnan välisestä suhteesta. Mikäli Sote-palvelujärjestelmää ja kunnille jäävää roolia ei kytketä selkeästi yhteen, ei ihmisten hyvinvointia ja hyvää elämää kyetä pitämään tasapainossa ja karuselli alkaa toimia separaattorin tavoin erottaen kerman maidosta.

Maakunnille tulee asettaa tehtäväksi koko maakunnan asukkaiden hyvän elämän tukeminen siten, että tarvittaessa on osoitettavissa kuka on vastuussa maakunnan ihmisten hyvinvoinnista. Osaoptimointi, ja asioiden sekä ihmisten pallottelu pitää saada loppumaan.

Teksti: Sakari Kainulainen, Reija Paananen ja Anne Surakka

Lue lisää:

Hagfors, Robert & Kajanoja, Jouko: Hyvän kehän hypoteesi. Teoreettista taustaa ja empiiristä arviointia

 Kainulainen, Sakari (2014). Mitä uutta kokemuksellisuus tuo hyvinvoinnin käsitteeseen ja käyttöön? julkaisussa Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus 

Kainulainen, Sakari & Paananen, Reija & Surakka, Anne (2016). Maakunnan ihmisten elämänlaatu sote-palveluiden tavoitteeksi julkaisussa Sote sosiaalisen kestävyyden vahvistajana

Sokra (2017). Osallisuuden jäsennyksiä. 

Blogit:

https://kuntalehti.fi/blogit/ (Kuntaelämää)

http://alueuudistus.fi/blogi/-/blogs/sosiaaliset-ongelmat-on-otettava-tosissaan-palvelu-uudistuksessa

 

 

Kuntalehti
kuntalehti@kuntalehti.fi
0
JAKOA
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.