KOLUMNI

Valtio sopii ja kunnat toteuttavat

ympäristönsuojelun

Helsingin kaupungin ympäristötoimi täyttää huhtikuun 4. päivä 139 vuotta. Ensimmäisen vuosisadan aikana valvonnan tarkoituksena oli torjua kaupunkilaisten terveysriskit, jotka aiheutuivat saastuneesta vedestä ja pilaantuneista elintarvikkeista. Totta kai kiinnitettiin huomiota myös ilman laatuun ja jäteongelmiin, mutta näkökulma oli tiukasti paikallinen.

1960-luvulla havahduttiin laajamittaiseen vesien likaantumiseen.

Laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta vuonna 1986 loi puitteet nykymuotoiselle ympäristötoimelle.

1990-luvulla ymmärrettiin, että ongelmien ratkaisu edellyttää myös kunnissa globaalia näkökulmaa. Liityttiin Aalborgin sopimukseen ja alettiin laatia paikallisagendoja.

Strategioissa painopisteiksi nousivat maapallon ilmaston lämpenemisen ehkäiseminen ja siihen sopeutuminen sekä Itämeren suojelu.

monitahoisten ja vaikeiden ongelmien ratkaisu edellyttää valtioiden välistä yhteistyötä ja sopimuksia. Erityisen hankalaksi on osoittautunut sopimukseen pääsy ilmastoasioissa.

Itämeren osalta on saatu aikaan HELCOMin toimesta ihan hyvä toimintaohjelma, mutta sen toteutus ontuu pahasti.

Kun ajatellaan tulevia ilmastotavoitteita, jopa hiilineutraalisuutta, on selvää, että pelkästään päästökauppasektorin toimin ei selvitä. Kunnilla on käytössään keinovalikoima alkaen maankäytön ja liikenteen suunnittelusta, joukkoliikenteen järjestämisestä, jätehuollosta, energiahuollosta, ympäristökasvatuksesta ja niin edelleen. Niiden rooli on ratkaiseva. Kun valtioiden väliset sopimukset antavat odottaa itseään, eri puolilla maailmaa on havaittu, että aktiiviset kaupungit ovat ottamassa aloitteen itselleen.

On ollut nähtävissä, että valtiovallan puolella ei ole riittävästi tiedostettu toisaalta kuntien mahdollisuuksia eikä toisaalta sovittavien tavoitteiden taloudellisia vaikutuksia kunnissa. Suuri houkutus on mennä yli siitä, missä aita on matalin. Valtio sopii ja kunnat saavat hoitaa velvoitteet.

Itämeren suojelussa kuntien jätevesien puhdistus on korkealla tasolla ja vain vähän on saavutettavissa tehostamalla sitä edelleen. Hajakuormituksen hillitsemisessä keinovalikoima on kokonaan toisentyyppinen. Siinä tulisi mahdollistaa entistä paremmin maankäytön suunnittelun keinot ja taloudelliset ohjauskeinot. Edistys on toistaiseksi ollut perin hidasta.

Valtion ympäristöpolitiikan tempoilevuus tekee joskus myös kuntien ympäristötyön hankalaksi.

Hajajätevesiasetus on taas joutunut silmätikuksi ja ministeri on asettanut työryhmän miettimään asetuksen siirtymäajan pidentämistä ja sisällön vesittämistä.

Kuntien ja vesiensuojeluyhdistysten vesiasiantuntijoiden yhteinen näkemys on, että viimeksi korjattu asetus on tarpeen eikä ainakaan herkkien alueiden – pohjavesialueet, ranta-alueet ja tiheästi asutut pientaloalueet – osalta pidä antaa lisäaikaa. Valtion ohjauksessa laadittujen alueellisten vesienhoitosuunnitelmien keinovalikoimassa asetus on keskeisessä roolissa.

Toinen esimerkki on työ- ja elinkeinoministeriön kuluttajien energianeuvontaan suunnattujen rahojen loppuminen yllättäen vaiheessa, jossa kunnissa oli päästy hyvään vauhtiin.

Kiitoksen ansaitsee toisaalta SYKE, jossa kuntien HINKU-hanke on tuonut konkreettisia eväitä osallistuvien kuntien ilmastopolitiikalle. Tarvitaan johdonmukaista ja pitkäjänteistä yhteistyötä.

Helsingissä on sentään päästy monessa ympäristökysymyksessä eteenpäin. 1990-luvulla onnistuttiin ratkaisemaan Myllypuron asuinalueen jäte- ja myrkkyongelmat ja toteuttamaan aikoinaan kiistelty Vuosaaren satamahanke niin, että haitalliset ympäristövaikutukset saatiin hallintaan. Ympäristöyhteistyö Suomenlahdella Tallinnan ja Pietarin kanssa on parantanut meren tilaa.

Helsinki on pärjännyt hyvin kansainvälisissä kaupunkivertailuissa – olemme tosin huonoja markkinoimaan itseämme. Naapurit Tukholma, Kööpenhamina ja Oslo vievät usein pisteet, vaikka Helsingillä olisi eväät esimerkiksi Euroopan vihreäksi pääkaupungiksi, EU:n European Green Capitaliksi.

Pekka Kansanen

Helsingin kaupungin ympäristöjohtaja

Pekka Kansanen

Helsingin kaupungin ympäristöjohtaja