Runsaasta palvelujen käytöstä

tutkimus Vantaalla

Vantaa selvittää mielenterveyspotilaiden palvelujen käyttöä.

Kaupunki ostaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä (HUS) mielenterveyspalveluita yli 30 miljoonalla eurolla vuosittain. Tavoitteena on tehostaa potilaiden hoitoa ja säästää rahaa.

merja ojansivu

Mielenterveystyön palvelupäällikkö Lauri Kuosmasen mukaan suuri osa potilaista hakee palveluita myös terveysasemilta ja muista peruspalveluista.

Vantaan tutkimushanke on osoittanut, että Peijaksen sairaalan päivystys on suurin mielenterveyspotilaiden käyttämä perusterveydenhuollon palvelu.

Kuosmasen mukaan se asettaa selvän haasteen päiväaikaisille palveluille.

- Päivystys on kiireinen ja siellä ei välttämättä ole aikaa potilaan kokonaistilanteen selvittelyyn.

Vantaan kaupunki halusi myös selvittää, millaista osaamista tarvittaisiin terveysasemilla. Tiedon pohjalta osaamista voitaisiin keskittää alueittain, jos tietyt mielenterveysongelmat, esimerkiksi masennus ja psykoosit keskittyvät tiettyjen terveysasemien alueelle.

Hanke jatkuu edelleen. Se on jo selvää, että HUSin tarjoaman avohoidon pitäisi olla päivystysluontoista, ei vain polikliinista.

Kuosmasen mukaan HUS on sellaista suunnitellutkin. Polikliininen apu ei riitä, kun mielenterveysongelmat kärjistyvät usein viikonloppuisin ja iltaisin.

Hankkeen yhteydessä selvitetään myös, toteutuuko porrasteinen hoitomalli käytännössä.

Kuosmanen harmittelee, ettei päihdeongelmien yhteyttä mielenterveyspalvelujen käyttöön tässä tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa päästy selvittämään. Tiedot ovat eri asiakastietojärjestelmässä.

Paremmat palvelut
potilaille

Hankkeessa ovat mukana Helsingin yliopistollisen keskussairaalan psykiatria ja FCG.

HUSissa projektia ovat vetäneet johtava ylilääkäri Grigori Joffe ja HYKS Psykiatrian kehittämispäällikkö Petri Näätänen.

Tutkimusjoukkona olivat kaikki vantaalaiset, joilla oli vuonna 2012 vähintään yksi kontakti julkiseen terveydenhuoltoon mielenterveyssyistä. Kaikkiaan heitä oli 10 458.

Tiedot saatiin Vantaan perusterveydenhuollosta sekä Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta.

Puuttumaan jäivät tiedot yksityisten terveyspalveluiden sekä sosiaalipalveluiden käytöstä.

Joffen mukaan on selvitetty, mistä potilaat tulevat, miten he liikkuvat eri yksiköiden ja organisaatioiden välillä ja mitä terveyspalveluita – niin mielenterveys- kuin somaattisiakin – potilaat ovat käyttäneet.

Tavoitteena on tehdä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajapintoja läpinäkyviksi.

- Pystymme jo tässä vaiheessa kokoamaan arvokasta tietoa palvelujen tuottajille.

Joffe korostaa, että ensisijaisesti etsitään ratkaisuja palvelujen parantamiseksi potilaan näkökulmasta, mutta samalla pystytään selvittämään kustannusten muodostumista.

Palvelujen kohdistus
paremmaksi

Joffen mukaan tutkimuksen perusteella tiedetään, että yhden Vantaan terveysaseman palveluja käyttäneistä mielenterveyspotilaista 81 henkilöä on tarvinnut erityisen paljon terveyspalveluja.

- Kyseinen terveysasema pystyy tämän tiedon pohjalta kiinnittämään erityistä huomiota juuri näihin potilaisiin ja järjestämään heille ennakoivasti kunkin tarpeen mukaista, riittävää tukea sekä koordinoimaan heidän terveyspalvelujaan nykyistä paremmin.

- Silloin osa heistä voisi pärjätä vähäisemmällä laitoshoidolla ja päivystyspalveluilla, mikä on kliinisesti sekä inhimillisesti toivottavaa. Kyse on ensisijaisesti laadusta. Samalla tämä säästäisi merkittävästi veronmaksajien rahoja.

Rekisteritieto
kiven alla

Ylilääkäri Joffen mukaan vastaavanlaista tietoa voidaan tuottaa jokaiselle työtiimille ja tietysti myös johtotasolle. Myös alueelliset laatuerot tulevat näkyviin, mikä on tärkeä kehittämistyökalu työntekijöille ja esimiehille.

- Kokemuksemme perusteella olemme varmoja siitä, että kehittämämme tarkastelutapa kannattaa laajentaa sekä maantieteellisesti että muihin asiakasryhmiin – niin terveydenhuollon kuin sosiaalipalveluiden näkökulmasta. Seuraavaksi mukaan on saatava myös yksityisen sektorin palvelut.

Projektin suurin ponnistus oli lupien saaminen rekisteritietojen käyttämiseen ja yhdistämiseen.

- Asiakasrekistereitä on liian monta ja jokaisella on oma omistaja. Rekisteritietojen yhdistäminen on juridisesti, hallinnollisesti ja teknisesti erittäin haastavaa, Joffe toteaa.

Faktat

Kuntatietoa on paljon – vertailu vaikeaa

Tietoa kuntien sosiaali- ja terveyspalveluista kerätään lakisääteisesti Tilastokeskuksen talous- ja toimintatilastoon sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen HILMO-tietokantaan.

Hoitoilmoitusjärjestelmässä kerätään tiedot vuoden aikana erikoissairaanhoidossa tuotetuista poliklinikkakäynneistä, sosiaali- ja terveydenhuollon päättyneistä hoitojaksoista sekä poikkileikkausaineisto 31.12. hoidossa olleista asiakkaista.

Näiden tietokantojen pohjalta laaditaan tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet.

Tilastoinnin ongelmana on vertailukelpoisen tiedon puuttuminen. Kuntaliiton erityisasiantuntija Tero Tynin mukaan vertailukelpoista tietoa on kerättävä erikseen.

Luotettavin sote-palvelujen yksikkökustannusvertailu sisältyy Kuusikkokuntien tilastoihin. Mukana on kuitenkin vain kuusi suurinta kaupunkia.

Lisäksi Kuntaliitossa tehdään eri ikäryhmiin perustuvia vertailuja.

Tero Tynin mukaan sote-tilastojen perusteella on vaikea arvioida terveydenhuollon tehokkuuden paranemista koko maan tasolla. Suorite- ja kustannustietoa ei ole olemassa.

Johtaja Petra Kokko FCG:stä pitää hankaluutena sosiaalihuollon kirjaamiskäytäntöjen kirjavuutta.

Tiedonkeruuta pyritään yhdenmukaistamaan, mutta se edellyttäisi kirjaamisen parantamista.

Kokon mukaan sosiaalipalvelujen kustannuslaskentakäytännöt ovat muotoutumassa ja kansallisia malleja ei ole luotu asiakasryhmittelyyn tai kustannuslaskentaan. Erikoissairaanhoidossa kustannustietoa on paremmin saatavissa. Sairaanhoitopiirit käyttävät potilasluokittelujärjestelmää (NordDRG).

NordDRG kokoaa tiedot hoitojaksoittaisista kustannuksista ja potilaskäynneistä. Perusterveydenhuollossa seurataan myös kustannuksia (pDRG). Perusterveydenhuollon pDRG-potilasryhmittely on otettu tuotantokäyttöön noin kymmenessä kunnassa vuoden 2014 alusta.

Seuraavana vaiheena perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon palveluketjut pyritään yhdistämään. Tieto on tarpeen siinä vaiheessa, kun sote-uudistuksessa palvelut yhdistetään.

Professori Ilkka Vohlonen kritisoi

Aalto-yliopiston sote-tutkimusta

Aalto-yliopiston laskentatoimen professorin Teemu Malmin johdolla tehty sote-kustannuksia vertaillut tutkimus on nostattanut kritiikkiä tutkijoiden parissa.

Alkuvuodesta julkaistu tutkimus käsitteli sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotannon tehokkuuseroja eri kunnissa ja sairaanhoitopiireissä.

Tutkijat korjasivat myöhemmin tuloksia siten, että aiemmin ilmoitettujen kuntien bruttokustannusten sijasta laskettiin nettokustannukset. Netto saatiin poistamalla kuntien väliset ostot.

Myös aiemmin laskelmissa mukana olleet varhaiskasvatuksen kustannukset vähennettiin, koska ne kuuluvat sivistystoimeen.

Kunnat pakotettaisiin
tavoitetasoon

Aalto-tutkijat laskivat asukaskohtaisen sote-palvelujen tavoitekustannustason, johon sitä kalliimmin palvelunsa järjestävien kuntien pitäisi pyrkiä.

Säästöjä voitaisiin saavuttaa pakottamalla kunnat tehokkaimmin sote-palvelunsa järjestävien kuntien kustannustasoon. Tutkijat laskivat mahdollisia säästöjä, jos kaikki kunnat saavuttaisivat niitä tehokkaampien kuntien kustannustason.

Ensimmäisessä laskelmassa käytettiin koko maan keskimääräistä kustannustasoa, joka on 3 209 euroa asukasta kohti. Säästöpaine kohdistuisi kuntiin, joiden kustannukset ylittävät maan keskitason. Tällä huippujen leikkausmallilla kustannushyöty olisi 0,8 miljardia euroa.

Kun vertailukohdaksi otetaan keskikokoisten kuntien keskimääräiset sote-kulut, kustannushyödyksi saadaan 1,3 miljardia euroa.

Kolmannessa laskelmassa vertailupohjaksi otettiin keskikokoisten kuntien lisäksi viisi kustannustehokkainta kuntaa: Espoo, Vantaa, Oulu, Jyväskylä ja Seinäjoki. Kustannushyöty olisi 1,7 miljardia euroa.

Tutkijat esittävät, että tulevien sote-alueiden käytettävissä oleva rahamäärä määräytyisi uudistuksessa tavoitetason pohjalta. Tavoitetasoon vaikuttaisi tehokkaimpien kuntien kustannustaso.

Vohlonen: Tutkimuksen
pohja petti

Itä-Suomen yliopiston terveyspolitiikan professori Ilkka Vohlonen kritisoi Aalto-tutkimuksen käsitteitä, aineistoa ja menetelmiä.

- Kun tutkitaan tuottavuutta tai tehokkuutta, olisi pitänyt määritellä, mitä tuotoksella tarkoitetaan.

- Tarkastellaanko kustannuksilla saatuja palveluita (output) vai tuloksellisuutta (outcome) eli terveyshyötyjä?

Vohlosen mukaan menot olisi suhteutettava saavutettuun terveyshyötyyn. Pelkkien kustannusten tarkastelu ja vertaaminen keskenään ei kerro, mitä rahalla on saatu.

Olennaisena puutteena Vohlonen pitää myös Kela-kustannusten unohtamista. Korvaukset muodostavat eri kunnissa eri suuruisia subventioita, joiden tuloksena kunnan sote-menot ovat pienemmät, koska terveyspalvelujen tarvekin on pienempi. Kela-korvaukset olisi pitänyt puhdistaa potilaskohtaisista kuluista.

Kolmanneksi Vohlonen arvostelee aritmeettisen keskiarvon käyttöä kustannusvertailussa. Tällä laskutavalla suurimmat sairaanhoitopiirit asettuvat lähemmäs keskiarvoa ja pienemmät kunnat kauimmaksi keskiarvosta. Vertailussa kustannuksia pitäisi painottaa kunnan väestömäärällä.

Lopputuloksena Vohlonen arvelee, että tutkimuksessa esitetty säästöpotentiaali jää huomattavasti arvioitua pienemmäksi.

Raportin mukaan tehokkaimmin sote-palvelut tuotetaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kunnissa. Toiseksi tehokkaimmaksi arvioitiin Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote.

Sote-kustannukset kerättiin SOTKA-tietokannasta kunnittain ja koottiin sairaanhoitopiireittäin. Sairaanhoitopiirien omat kulut eivät olleet mukana laskelmassa.

Kuntien välisten kustannusten vertailu on vaikeaa, Aalto-tutkijat toteavat, koska yksityisten terveydenhuollon palveluiden ja työterveyshuollon käyttö on erilaista maan eri alueilla ja niiden vaikutus näkyy kuntien kustannuksissa.

Faktat

Kuntatietoa on paljon – vertailu vaikeaa

Tietoa kuntien sosiaali- ja terveyspalveluista kerätään lakisääteisesti Tilastokeskuksen talous- ja toimintatilastoon sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen HILMO-tietokantaan.

Hoitoilmoitusjärjestelmässä kerätään tiedot vuoden aikana erikoissairaanhoidossa tuotetuista poliklinikkakäynneistä, sosiaali- ja terveydenhuollon päättyneistä hoitojaksoista sekä poikkileikkausaineisto 31.12. hoidossa olleista asiakkaista.

Näiden tietokantojen pohjalta laaditaan tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet.

Tilastoinnin ongelmana on vertailukelpoisen tiedon puuttuminen. Kuntaliiton erityisasiantuntija Tero Tynin mukaan vertailukelpoista tietoa on kerättävä erikseen.

Luotettavin sote-palvelujen yksikkökustannusvertailu sisältyy Kuusikkokuntien tilastoihin. Mukana on kuitenkin vain kuusi suurinta kaupunkia.

Lisäksi Kuntaliitossa tehdään eri ikäryhmiin perustuvia vertailuja.

Tero Tynin mukaan sote-tilastojen perusteella on vaikea arvioida terveydenhuollon tehokkuuden paranemista koko maan tasolla. Suorite- ja kustannustietoa ei ole olemassa.

Johtaja Petra Kokko FCG:stä pitää hankaluutena sosiaalihuollon kirjaamiskäytäntöjen kirjavuutta.

Tiedonkeruuta pyritään yhdenmukaistamaan, mutta se edellyttäisi kirjaamisen parantamista.

Kokon mukaan sosiaalipalvelujen kustannuslaskentakäytännöt ovat muotoutumassa ja kansallisia malleja ei ole luotu asiakasryhmittelyyn tai kustannuslaskentaan. Erikoissairaanhoidossa kustannustietoa on paremmin saatavissa. Sairaanhoitopiirit käyttävät potilasluokittelujärjestelmää (NordDRG).

NordDRG kokoaa tiedot hoitojaksoittaisista kustannuksista ja potilaskäynneistä. Perusterveydenhuollossa seurataan myös kustannuksia (pDRG). Perusterveydenhuollon pDRG-potilasryhmittely on otettu tuotantokäyttöön noin kymmenessä kunnassa vuoden 2014 alusta.

Seuraavana vaiheena perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon palveluketjut pyritään yhdistämään. Tieto on tarpeen siinä vaiheessa, kun sote-uudistuksessa palvelut yhdistetään.

Professori Ilkka Vohlonen kritisoi

Aalto-yliopiston sote-tutkimusta

Aalto-yliopiston laskentatoimen professorin Teemu Malmin johdolla tehty sote-kustannuksia vertaillut tutkimus on nostattanut kritiikkiä tutkijoiden parissa.

Alkuvuodesta julkaistu tutkimus käsitteli sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotannon tehokkuuseroja eri kunnissa ja sairaanhoitopiireissä.

Tutkijat korjasivat myöhemmin tuloksia siten, että aiemmin ilmoitettujen kuntien bruttokustannusten sijasta laskettiin nettokustannukset. Netto saatiin poistamalla kuntien väliset ostot.

Myös aiemmin laskelmissa mukana olleet varhaiskasvatuksen kustannukset vähennettiin, koska ne kuuluvat sivistystoimeen.

Kunnat pakotettaisiin
tavoitetasoon

Aalto-tutkijat laskivat asukaskohtaisen sote-palvelujen tavoitekustannustason, johon sitä kalliimmin palvelunsa järjestävien kuntien pitäisi pyrkiä.

Säästöjä voitaisiin saavuttaa pakottamalla kunnat tehokkaimmin sote-palvelunsa järjestävien kuntien kustannustasoon. Tutkijat laskivat mahdollisia säästöjä, jos kaikki kunnat saavuttaisivat niitä tehokkaampien kuntien kustannustason.

Ensimmäisessä laskelmassa käytettiin koko maan keskimääräistä kustannustasoa, joka on 3 209 euroa asukasta kohti. Säästöpaine kohdistuisi kuntiin, joiden kustannukset ylittävät maan keskitason. Tällä huippujen leikkausmallilla kustannushyöty olisi 0,8 miljardia euroa.

Kun vertailukohdaksi otetaan keskikokoisten kuntien keskimääräiset sote-kulut, kustannushyödyksi saadaan 1,3 miljardia euroa.

Kolmannessa laskelmassa vertailupohjaksi otettiin keskikokoisten kuntien lisäksi viisi kustannustehokkainta kuntaa: Espoo, Vantaa, Oulu, Jyväskylä ja Seinäjoki. Kustannushyöty olisi 1,7 miljardia euroa.

Tutkijat esittävät, että tulevien sote-alueiden käytettävissä oleva rahamäärä määräytyisi uudistuksessa tavoitetason pohjalta. Tavoitetasoon vaikuttaisi tehokkaimpien kuntien kustannustaso.

Vohlonen: Tutkimuksen
pohja petti

Itä-Suomen yliopiston terveyspolitiikan professori Ilkka Vohlonen kritisoi Aalto-tutkimuksen käsitteitä, aineistoa ja menetelmiä.

- Kun tutkitaan tuottavuutta tai tehokkuutta, olisi pitänyt määritellä, mitä tuotoksella tarkoitetaan.

- Tarkastellaanko kustannuksilla saatuja palveluita (output) vai tuloksellisuutta (outcome) eli terveyshyötyjä?

Vohlosen mukaan menot olisi suhteutettava saavutettuun terveyshyötyyn. Pelkkien kustannusten tarkastelu ja vertaaminen keskenään ei kerro, mitä rahalla on saatu.

Olennaisena puutteena Vohlonen pitää myös Kela-kustannusten unohtamista. Korvaukset muodostavat eri kunnissa eri suuruisia subventioita, joiden tuloksena kunnan sote-menot ovat pienemmät, koska terveyspalvelujen tarvekin on pienempi. Kela-korvaukset olisi pitänyt puhdistaa potilaskohtaisista kuluista.

Kolmanneksi Vohlonen arvostelee aritmeettisen keskiarvon käyttöä kustannusvertailussa. Tällä laskutavalla suurimmat sairaanhoitopiirit asettuvat lähemmäs keskiarvoa ja pienemmät kunnat kauimmaksi keskiarvosta. Vertailussa kustannuksia pitäisi painottaa kunnan väestömäärällä.

Lopputuloksena Vohlonen arvelee, että tutkimuksessa esitetty säästöpotentiaali jää huomattavasti arvioitua pienemmäksi.

Raportin mukaan tehokkaimmin sote-palvelut tuotetaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kunnissa. Toiseksi tehokkaimmaksi arvioitiin Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote.

Sote-kustannukset kerättiin SOTKA-tietokannasta kunnittain ja koottiin sairaanhoitopiireittäin. Sairaanhoitopiirien omat kulut eivät olleet mukana laskelmassa.

Kuntien välisten kustannusten vertailu on vaikeaa, Aalto-tutkijat toteavat, koska yksityisten terveydenhuollon palveluiden ja työterveyshuollon käyttö on erilaista maan eri alueilla ja niiden vaikutus näkyy kuntien kustannuksissa.