KUNTALEHTI UUTISET

Tuoreimmat kuntauutiset osoitteessa Kuntalehti.fi

Smart casual -keskustelu sähköisti

Heinolan valtuustossa

Kunnanvaltuuston kokous on instituutio ja se edellyttää smart casual -pukeutumista, sanoo Heinolan kaupunginvaltuuston tuore kokoomuslainen puheenjohtaja Juuso Seppälä, 24.

Suomen nuorin valtuuston puheenjohtaja nostatti myrskyn ohjeistamalla valtuutetuille soveliasta pukeutumista ja käytöstä.

-Kun valtuustokausi oli puolivälissä, halusin kerrata talon säännöt. Mainitsin muutamia kohtia, joista tämä pukeutumista koskeva lähti elämään omaa elämäänsä, Juuso Seppälä sanoo.

Seppälä muistuttaa, että aikaisemmassa työjärjestyksessäkin oli maininta, että valtuutettujen tulee pukeutua asiallisesti, hillitysti ja arvokkaasti. Uudessa työjärjestyksessä mainintaa ei ole.

- Etikettikysymysten pitäisi juontua jostain muusta kuin velvoittavasta sääntelystä. Sopivan pukeutumisen ja käytöksen pitäisi olla takaraivossa, hän pohtii.

Pikkutakki ja kauluspaita on Seppälän mukaan hyvä lähtökohta asialliselle valtuustopukeutumiselle, mutta kyllä hän tietää, ettei sellaiseen voi ketään pakottaa.

Collegeasuja, villapaitoja
ja roiskeläppiä

Lahdessa kohistiin taannoin, kun valtuuston puheenjohtaja Mika Kari, sd., toivoi valtuutettujen noudattavan perinteistä pukukoodia. Hänen mielestään se on puku, jakkupuku tai muu vastaava.

Perussuomalaisten lahtelaisvaltuutettu Kalle Aaltonen totesi pukeutuvansa collegeasuun, koska muut vaatteet eivät mahdu päälle.

Aaltonen kertoi saaneensa hyvää palautetta äänestäjiltään. Ovat sanoneet, että ”helvetin hienoa, että valtuustossa on ihminen pukupellejen joukossa”.

Eduskunnassa on käyty myös useita pukukohuja. Osmo Soininvaaran villapaidat, Rosa Meriläisen ”roiskeläppä”, Veltto Virtasen baskeri ja Ville Komsin kumisaappaat ovat olleet tulilinjalla.

Pari vuotta sitten puhemiehistö julisti vaaleat farkut pannaan. T-paitaakin paheksuttiin.

Eduskunnassa ohjeistuksena on ”asiallinen ja siisti pukeutuminen”. Useimmat tulkitsevat sen tarkoittavan miehillä pukua tai siistiä yhdistelmäasua.

Juuso Seppälä

Pellet ja taikurit saavat työtä Asuntomessuilla Vantaalla

Suomen Asuntomessut ja Vantaan kaupunki palkkaavat kesätyöntekijöitä ensi kesän Asuntomessuille Vantaalle.

Asuntomessut palkkaa neljä opasta ja 12 lipunmyyjää sekä messutoimistoon kolme kesätyöntekijää.

Vantaan kaupunki puolestaan palkkaa Asuntomessuille kesätöihin viestintäharjoittelijoiden ja messuavustajien lisäksi sirkustaiteilijoita. Osa kesätyöntekijöistä pääsee opastamaan kuskittoman bussin käytössä.

Sirkustaiteilijoiden tehtävänä on ilahduttaa ja yllättää messuvieraita. Kaikki sirkustaiteen harrastajat, taikurit, pellet ja jonglöörit ovat mahdollisia sirkustaiteilijan kesätyöpaikan saajia.

Kaikkiaan Vantaan kaupunki palkkaa messujen ajaksi noin 30 kesätyöntekijää.

Helsinki jakaa 300 euron kesätyöseteleitä

Helsinki kannustaa yrityksiä palkkaamaan nuoria kesätöihin jakamalla työnantajille 300 euron kesätyöseteleitä. Seteleitä jaetaan yli 2 000. Niillä voi palkata 9-luokkalaisen nuoren 1.6.–16.8. välisenä aikana. Kyseessä on osaan Helsinkiä kohdistuva kokeilu.

– Haluamme tukea nuoria, jotta he pääsevät työuransa alkuun. Tämä on mielestäni tarpeellinen kokeilu, jolle toivon menestystä ja onnistuessaan jatkomahdollisuutta koko kaupungin alueelle, kertoo Helsingin kaupungin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

Aloitteen kesätyösetelistä tekivät Ruudin ydinryhmän nuoret. He ovat helsinkiläisten nuorten vuosittain vaaleilla valitsema ryhmä, joka vie nuorille tärkeitä asioita eteenpäin yhteiskunnassa.