pääkirjoitus

kuntajournalismin tarve

suurempi kuin koskaan

”Suomen Kunnallislehti on kykynsä mukaan koettava edistää kunnallisen itsehallinnon kehittämistä entistä voimakkaammaksi tekijäksi Suomen kansan yhteiskunnallisessa elämässä, ja tässä toiminnassa on sitä johtava vakaumus, että kunnille nykyisessä asetuksessa kaupunkien kunnallishallinnosta suotu itsehallinto-oikeus.

Nämä sata vuotta sitten painetut sanat aloittivat Kuntalehden matkan kunta-alan johtavaksi aikakauslehdeksi. Vuoden 1916 otsikot nostavat esiin tuttuja teemoja: ”Suomen kaupunkihallinnon järjestämiskysymys”, ”Kuntain liikeyritykset ja osakeyhtiömuoto”, ”Kysymyksessä kaupunkiemme kunnallishallinnon keskittämisestä”, ”Kunnallisia finanssisuunnitelmia”, ”Helsingin kaupungin sairaalahallinnon uudestaanjärjestämisestä”.

Vaikka samat aiheet toistuvat, media-ala, julkaisukanavat ja Kuntalehden journalistinen sisältö ovat Suomen Kunnallislehden ajoista kehittyneet ja muuttaneet muotoaan. Kuntalehteä julkaisee Kuntaliiton omistama KL-Kustannus Oy ja se on taloudellisesti itsenäinen osakeyhtiö.

Kuntalehti on Aikakauslehtien liiton jäsen ja siten sitoutunut Julkisen sanan neuvoston toimintaperiaatteisiin, hyvään lehtimiestapaan ja journalistin ohjeisiin: journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

Kuntalehden merkitys johtavana kunta-asioiden julkaisuna on entisestään korostunut, kun mediamaailmaa ravisteleva rakennemuutos ajaa journalismia ahtaalle ja toimitukset joutuvat aihevalinnoissaan priorisointien eteen. Kunta-alaan erikoistuneita toimittajia on yhä vähemmän ja samalla vaatimustaso kunta-alan syvälle asiantuntemukselle on kasvanut. Kunnalliset päätöksentekijät, luottamushenkilöt ja virkakoneisto ovat historian suurimpien, monimutkaisimpien ja poliittisesti haastavimpien muutosten edessä. Tarve kuntakenttään keskittyvälle tiedolle on suurempi kuin koskaan.

Tämän lehden teemana oleva sote ja siihen liittyvä maakuntauudistus muodostavat hyvän esimerkin poliittisten ristipaineiden ja erilaisten intressien värittämästä monimutkaisesta ja alati paisuvasta kokonaisuudesta, jossa yhtä totuutta ei ole, mutta tarve asioiden monipuoliseen tarkasteluun on polttava: maakuntalakien ja -hallinnon valmistelu on levällään, järjestämislaissa on runsaasti perustuslaillisia ongelmia, kuntien verokatto ja investointirajoitukset herättävät kiukkua kuntakentällä ja valtionosuusjärjestelmän uudesta mallista käydään kovaa vääntöä. Valtaa ja tehtäviä viedään kunnilta pois, mutta maakuntien toimielinrakenne on vielä auki.

Selvää on, että siirtymäajan naruja vetelee valtio, mutta kykeneekö se tehokkaaseen päätöksentekoon, jossa otetaan riittävällä tasolla huomioon erikokoiset kunnat ja maakunnat sekä suuret kaupungit?

Eikä siinä vielä kaikki, kun valtionhallinnon sisällä rahaministeriö ja substanssiministeriö kiistelevät keskenään, ja nyt myös osa ELY-keskuksista on suuttunut syrjäydyttyään valmistelusta.

Läpinäkyvyyden ja avoimuuden vaade kasvaa, kun päätöksenteko ja lainvalmistelut vaikuttavat jokaisen kuntalaisen elämään. Ja koska asioilla on niin ristiriitaisia ja monimutkaisia riippuvuussuhteita, herää toisinaan kysymys: tietävätkö päätöksentekijätkään aina, mitä tai mistä ovat päättämässä?

Kuntalehden satavuotinen historia on tallentanut yksiin kansiin Suomen kuntakentän kehityksen ainutlaatuisella tavalla. Siinä missä ensimmäinen numero käsitteli viinanmyyntiin liittyvän henkilökohtaisen tarkastuksen uudistusta ja siihen liittyviä mahdollisuuksia, tämä lehti esittelee sosiaali- ja terveysalan startup-yrityksiä.

Mikäli nykyisestä toimituksesta on kiinni, Kuntalehti jatkaa vahvan journalismin tekoa välineistä ja alustoista riippumatta. ♦

Marja Honkakorpi

TOIMITUS

Päätoimittaja: Marja Honkakorpi

Tuottaja:

Uutistoimisto Suomi Oy,

toimittaja Riitta Vainio,

riitta.vainio@uutistoimistosuomi.fi

Ulkoasu:

Långsjö Creative

Sähköposti toimitukselle:

kuntalehti@kuntalehti.fi

Toimituksen sihteeri:

Monica Honkaniemi

Postiosoite:

Toinen linja 14

00530 Helsinki (Kuntatalo)

Puh. 050 599 6681

www.kuntalehti.fi

Marja Honkakorpi

TOIMITUS

Päätoimittaja: Marja Honkakorpi

Tuottaja:

Uutistoimisto Suomi Oy,

toimittaja Riitta Vainio,

riitta.vainio@uutistoimistosuomi.fi

Ulkoasu:

Långsjö Creative

Sähköposti toimitukselle:

kuntalehti@kuntalehti.fi

Toimituksen sihteeri:

Monica Honkaniemi

Postiosoite:

Toinen linja 14

00530 Helsinki (Kuntatalo)

Puh. 050 599 6681

www.kuntalehti.fi