LISÄÄ saatto­hoito­koulutusta Yhteisvastuu-rahoilla

Saattohoitokoulutuksen järjestämiseen sairaaloiden ulkopuolella on luvassa tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen tuottoja. Jos keräyksen tavoite toteutuu, 800 000 eurolla voidaan antaa saattohoito­koulutusta palvelutaloissa ja hoitokodeissa jopa 10 000 työntekijälle. Osa kunnista ei anna maksusitoumuksia saattohoitokoteihin.

 

MARJUT LINDBERG KUVA: ISTOCKPHOTO

Suomessa on vielä paljon kuntia, jotka eivät anna maksusitoumuksia saattohoitokoteihin. Tähän kuntia ei velvoiteta, ainoastaan järjestämään potilasta kunnioittavaa saattohoitoa.

Myös kotisaattohoitoa pitäisi kunnissa olla tarjolla, mutta sen järjestäminen vaihtelee vielä enemmän kuin laitossaattohoidon. Kotisaattohoito sitoo paljon kotisairaanhoidon työvoimaa, ja siksi se jää kunnissa usein vähemmälle huomiolle.

Surullinen kertomus elämän päättymisestä

Taas kerrottiin yksi surullinen kertomus elämän päättymisestä: Yli 90-vuotias, monien sairauksien heikentämä vanhus makasi sairaalassa odottamassa kuolemaa. Vanhus oli täysin järjissään ja pystyi vielä pari päivää ennen kuolemaansa ilmaisemaan selkeästi tahtonsa.

Hän aneli apua kuolemaansa, sillä hän tiesi kuolevansa tukehtumalla. Vanhus oli ahdistunut ja kauhuissaan.

Hänen kipujaan lääkittiin, mutta tajunnan hämärtävä sedaatio, rauhoittaminen, ei kuulunut laitoksen saattohoitovalikoimaan, tai sitä ei uskallettu käyttää. Vanhuksen onneksi elintoimintojen romahtaminen vei tajun kuolinpäivänä.

Tällaista ei suomalaisessa sairaanhoitolaitoksessa pitäisi enää tapahtua. Saattohoidon periaatteet on kirjattu moniin sopimuksiin ja myös Käypä hoito -suositukseen.

Jokainen sairaanhoitopiiri on laatinut omat saattohoitosuunnitelmansa ja hoitopolkunsa, joita kaikkien sairaanhoitopiireihin kuuluvien kuntien myös pitäisi noudattaa.

Paperilla kaikki on oikein hyvin

Sekä Suomen saattohoidon asiantuntijana tunnettu Terhokodin johtajalääkäri Juha Hänninen että Suomen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (Etene) pääsihteeri Ritva Halila myöntävät, että suosituksia noudatetaan kirjavasti.

Erot saattohoidon tasossa ja menetelmissä johtuva suurelta osin siitä, millaisen koulutuksen kunkin laitoksen henkilökunta on saanut. Saattohoitokodeissa hoitokeinoja on paljon ja niitä myös osataan käyttää.

- Saattohoitopaikkoja on koko maassa alle 400, ainakin 150 tarvittaisiin lisää, Hänninen sanoo.

Hännisen mukaan tarvitaan myös paljon koulutusta erilaisiin vanhusten hoitolaitoksiin, palvelutaloihin ja hoitokoteihin. Nykyisin vanhukset pääsääntöisesti siirretään palvelutaloista terveyskeskussairaaloiden vuodeosastoille kuolemaan, sillä palvelutalojen henkilökuntaa ei ole koulutettu saattamaan asukkaita kuoleman kohdatessa.

Priorisointi jää käytännön hoitoon

Viimeisen parinkymmenen vuoden ajan Suomessa on yritetty päästä yhteisymmärrykseen siitä, milloin on aika hoitaa ja milloin aika saattaa ihminen arvokkaaseen kuolemaan. Kolmannestakin vaihtoehdosta, avustetusta kuolemasta eli eutanasiasta, on yritetty keskustella, mutta toistaiseksi puheet eivät ole johtaneet mihinkään.

Kaikki oikeastaan alkoi priorisointia käsittelevästä konsensuskokouksesta Hanasaaressa 1990-luvun alussa. Siellä yritettiin löytää yhteistä käsitystä siitä, millaisiin sairauksiin kohdistetaan äärimmäisen tehokasta hoitoa ja millaisten sairauksien tai poikkeamien hoito jätetään vähemmälle.

Kokous päättyi konsensuslausumaan, joka oli niin ympäripyöreä, ettei siinä sanottu oikeastaan yhtään mitään. Sen jälkeen sairaanhoitopiireissä ja yksittäisissä sairaaloissa on hoitoja kohdennettu paitsi tieteellisen näytön, myös vallitsevan hoitotavan, perusteella.

Toukokuussa Helsingissä pidetyssä terveydenhoidon asiantuntijoille ja päättäjille tarkoitetussa Terveysfoorumi-seminaarissa vaasalainen syöpätautien ylilääkäri Antti Jekunen kertoi, miten huonoennusteista keuhkosyöpää hoidetaan. Potilaille annetaan kallista yhdistelmähoitoa siinäkin tapauksessa, että sen tiedetään pidentävän elämää vain kaksi viikkoa.

Hoitaa, saattaa vai auttaa kuolemaan?

Jotta kirjoituksen alussa kuvattua tilannetta ei kenenkään tarvitsisi kokea tai pelätä omalle kohdalleen osuvan, keskustellaan kuoleman avustamisesta eli eutanasiasta yhä enemmän.

Asenteet eutanasiaa kohtaan ovat lientyneet. Kansasta kolme neljästä kannattaa aktiivista kuolinapua silloin, kun parantumattomasti sairas ja suuresti kärsivä ihminen sitä itse toistuvasti pyytää tai on ilmaissut sen hoitotahdossaan.

Lääkärit kiistivät eutanasian mahdollisuudenkin pitkään kaikissa virallisissa puheenvuoroissaan, sillä valassaan he vannovat taistelevansa aina elämän puolesta.

Nyt lääkäritkin uskaltavat tuoda julki todelliset mielipiteensä, ja suuri osa hyväksyy eutanasian äärimmäisissä oloissa, kun mikään saattohoidon keinoista ei kykene poistamaan suurta kipua ja ahdistusta.

Kokemukset maista, joissa eutanasia on laissa sallittu, osoittavat, ettei kuolinavusta ole tullut mikään rutiinitoimenpide, ja jokainen päätös kuolinavusta harkitaan tarkoin erikseen.

 

Kommentti

Poliitikoilta kysytään nyt uskallusta päättää

Toistaiseksi eduskunta ei ole saanut käsiteltäväkseen lakiehdotusta eutanasiasta.

Lakia kuitenkin tarvittaisiin, jotta saattohoitoa antavien ammattilaisten ei tarvitsisi tapauskohtaisesta arpoa, kuinka paljon tajunnan hämärtävää lääkettä voi antaa syyllistymättä potilaan tappamiseen.

Kaikilla kuolevilla – sairaudesta riippumatta – pitää olla oikeus arvokkaaseen ja rauhalliseen kuolemaan.

 

MARJUT LINDBERG

Kommentti

Poliitikoilta kysytään nyt uskallusta päättää

Toistaiseksi eduskunta ei ole saanut käsiteltäväkseen lakiehdotusta eutanasiasta.

Lakia kuitenkin tarvittaisiin, jotta saattohoitoa antavien ammattilaisten ei tarvitsisi tapauskohtaisesta arpoa, kuinka paljon tajunnan hämärtävää lääkettä voi antaa syyllistymättä potilaan tappamiseen.

Kaikilla kuolevilla – sairaudesta riippumatta – pitää olla oikeus arvokkaaseen ja rauhalliseen kuolemaan.

 

MARJUT LINDBERG