Turussa Eerikinkatua koristava muraali on jo vanhempaa perua. Se on päässyt amerikkalaisen arkkitehtilehden kanteenkin.
Turussa Eerikinkatua koristava muraali on jo vanhempaa perua. Se on päässyt amerikkalaisen arkkitehtilehden kanteenkin.

Kaupungit

kaunistuvat

muraaleilla

Suomeen on syksyn aikana syntynyt näyttävä katutaiteen kokoelma. Jättimäiset muraalit herättävät syntyessään huomiota, mutta ne sulautuvat taitavasti osaksi kaupunkikuvaa.

Marja Martikainen kuvat: Seppo Haavisto

Psykedeelisiä kasvikuvioita, räiskyviä värejä, avaruuskuvioita ja ihmishahmoja. UPEA16-katutaidefestivaalin tuloksena tunnetut suomalaiset ja ulkomaiset taiteilijat maalasivat muraaleja Helsinkiin, Vantaalle, Turkuun, Riihimäelle, Hyvinkäälle, Hämeenlinnaan, Vaasaan ja Kemiin.

Helsingin Sörnäisissä Nuorisosäätiön talon valkoinen pinta peittyi italialaisen Tellaksen punavalkoisilla, psykedeelisillä kasvikuvioilla. Ruotsalainen katutaidekaksikko GraffitiSthlm teki muraalin Sysmänkujalle, Helsingin ensikoti ry:n nelikerroksisen talon päätyseinään. Australialaisen Guido van Heltenin teos syntyi Hämeentielle.

Vantaalla Myyrmäen taideaseman viimeinenkin maalamaton seinä radan itäpuolella sai uuden ilmeen suomalaistaiteilija Salla Ikosen ja portugalilaismestari Mr. Dheon yhteistyönä. Aseman sisätiloja koristaa Multicoloured Dreams -ryhmän aiemmin maalaamat seinämuraalit ja radan länsipuolista ulkoseinää Valparaisosta Chilestä lähtöisin olevan UnKolorDistinto-ryhmän teos.

Taidehanketta koordinoi Myyrmäki-liike, joka saa toimintaansa tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja Vantaan kaupungilta. Teoksia on rahoittanut myös joukko yrityksiä.

Turku kaunistautuu testamenttivaroin

Yhdysvaltalainen Andrew Hem maalasi syyskuussa muraalin Vaasan paloaseman 30-metriseen palotorniin. Muraali on Suomen korkein katutaideteos ja iso saavutus kuuluisalle tekijälleenkin, sillä Hem potee korkeanpaikan kammoa.

Aiemmin kesällä kotkalaiset kuvataiteilijat tekivät Arto Tolsa -jalkapalloareenalle 70 metrin pituisen seinän peittävän maalauksen. Jussi Drockilan teoksen aiheena on avaruus ja Ekaterina Montonen maalasi seinälle floristisia muotoja ja naishahmoja. Teos tehtiin vapaaehtoisvoimin yhteistyössä Kotkan kaupungin liikunta-, kulttuuri- ja nuorisotoimen kanssa.

Turun nuorisotyön 70-vuotisjuhlavuotena Turku sai viisi uutta suurta seinämaalausta suomalaisten ja bulgarialaisten taiteilijoiden toteuttamana. Katutaiteesta kiinnostuneet nuoret saivat toimia taiteilijoiden avustajina.

Turku kaunistautuu testamenttivaroin. Yli sadan vuoden ajan merkittävät turkulaiset ovat testamentanneet rahaa kaupungin kaunistamiseen. Kun seitsemän rahastoa 1970- ja 1980-luvuilla yhdistettiin, saatiin aikaan potti, jonka tuotosta voidaan jakaa noin 200 000 euroa vuosittain kaupungin kaunistukseen ja luonnonsuojeluun. Ehdotukset kohteisiin kerätään asukkailta.

- Kaupunkilaisilta on tullut toinen toistaan hienompaa ideaa. Rahoilla on kohennettu alueita, hankittu Aurajoen rantaan patsaita ja kukkaistutuksia ja tehty seinämaalauksia, kertoo kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen.

Viime vuonna turkulaiset lähettivät lähes 200 ehdotusta kaupungin kaunistamiseksi. Useammassa oli toive saada harmaisiin seiniin eloa esimerkiksi katutaideteoksilla.

Hyvä kaupunkitaide sulautuu ympäristöönsä

Valtakunnallisen Elävät Kaupunkikeskustat ry:n toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäisen mukaan muraalit ovat pop-taidetta, joka tulee lähelle katsojaa ja koskettaa isoja massoja. Ne herättävät mielenkiintoa lukuisilla yksityiskohdillaan.

- Olennaista on, että työt ovat alansa huippujen tekemiä. Suunnittelu, muodot, värit ja töiden viimeistely on huikeaa, Lemminkäinen sanoo.

Lemminkäisen mukaan taiteessakin on mentävä laatu edellä, tehdään sitten visuaalisia tai rakenteellisia ratkaisuja. Yksi tapa kaunistautua olisi varata siihen prosentti julkisen rakentamisen hinnasta. Taiteen asiantuntijoita pitäisi kuulla päätöksiä tehtäessä.

- Se mitä tehdään, pitää olla ehjää, siistiä, puhdasta ja viimeisteltyä eikä mitä tahansa huitaisua, hän korostaa.

Kaupunki voi kaunistautua kunnallisilla tai yksityisillä investoinneilla tai yhteistyöllä. Lemminkäisen mielestä upea mainoskin voi harmonisoida ympäristöään. Kansainvälisestikin kiinnostavana rakennuksena hän mainitsee Helsingissä Löyly-saunaravintolan, joka on kuin veistos – tai pino puita.

Hyvä kaupunkitaide sulautuu ympäristöönsä niin ettei sitä heti edes huomaa. ♦

Muraalilla on pitkät perinteet

Muraali maalataan seinään, kattoon tai muuhun pysyvään rakenteeseen ja kuvaan yhdistetään tekstiä, hahmoja, taustoja tai symboleita. Teosten aiheet ovat yleensä uskonnollisia, poliittisia tai yhteiskunnallisia. Tunnetuimpia seinämaalauksia ovat Raamatun kertomuksia kuvaavat kirkkojen freskot. Hallintorakennusten muraalit kertovat yhteiskunnan toiminnasta ja poliittisia maalauksia nähdään talojen seinissä etenkin Pohjois-Irlannissa. Muraalit ovat tulleet takaisin muotiin myös kotien koristeina.

Tellas-nimeä kantava katutaiteilija teki seinämaalauksen Nuorisosäätiön taloon Helsingin Suvilahdenkadulla.
Tellas-nimeä kantava katutaiteilija teki seinämaalauksen Nuorisosäätiön taloon Helsingin Suvilahdenkadulla.
Valkoinen Helsingin ensikoti ry:n talo Helsingin Vallilassa sai väriä kylkeensä. Taiteilijana  oli GraffitiSthlm, Ruotsi.
Valkoinen Helsingin ensikoti ry:n talo Helsingin Vallilassa sai väriä kylkeensä. Taiteilijana oli GraffitiSthlm, Ruotsi.

Muraalilla on pitkät perinteet

Muraali maalataan seinään, kattoon tai muuhun pysyvään rakenteeseen ja kuvaan yhdistetään tekstiä, hahmoja, taustoja tai symboleita. Teosten aiheet ovat yleensä uskonnollisia, poliittisia tai yhteiskunnallisia. Tunnetuimpia seinämaalauksia ovat Raamatun kertomuksia kuvaavat kirkkojen freskot. Hallintorakennusten muraalit kertovat yhteiskunnan toiminnasta ja poliittisia maalauksia nähdään talojen seinissä etenkin Pohjois-Irlannissa. Muraalit ovat tulleet takaisin muotiin myös kotien koristeina.