mielipiteet kommentit keskustelu mielipiteet kommentit keskustelu

Onko kunnilla

ja maakunnilla itsehallintoa?

Parhaillaan lausuntokierroksella olevat sote- ja maakuntalait ovat korutonta kertomaa kuntien ja maakuntien itsehallinnoille.

Kuntien itsehallintoa on kavennettu vuosikymmenien saatossa säätämällä niille lisää lakeja, asetuksia ja jopa suosituksia, joita on alettu soveltamaan lakien ja asetusten tavoin, vaikka niillä ei ole juridisesti sitovaa ulottuvuutta.

Kuntien itsehallinto ei ole kaventunut pelkästään lisänormeja niille säätämällä vaan myös sillä, ettei niille ole osoitettu ko. normien toteuttamiseen tarvittavia taloudellisia resursseja. Voidaankin sanoa, että kuntien lakisääteiset tehtävät haukkaavat lähes täydellisesti niiden budjetit ja tätä kautta niiden itsehallinto on enää näennäistä.

Paradoksaalista on myös se, että kuntien verotusoikeutta – kunnallisveron korottamismahdollisuutta – suunnitellaan myös rajoitettavaksi. Perustelu on sinänsä ymmärrettävä, sillä kokonaisveroasteen ei tulisi nousta, mutta itsehallinnon näkökulmasta kunnilta riisutaan lopullinenkin itsehallinnon elementti.

Mitä edellä kerrottu esimerkki kuntien itsehallinnosta tarkoittaa maakuntien itsehallinnolle? Täysin samaa. Sote- ja maakuntalait pakottavat, halusivat maakunnat tai eivät, järjestämään sote-palvelut ja lukuisia muita tehtäviä tiukalla lainsäädäntöohjauksella. Maakuntien itsehallintoa vielä jotenkuten olisi, mutta pakkotehtävien lisäksi niiden kädet ovat taloudellisesti sidottuja palveluiden ja tehtävien valtionrahoituksella vailla maakuntaveroa, jota ei ole nyt tulossa.

Mikäli maakuntaveroa, joka on itsehallinnon lähtökohta, ei tule, ei tule itsehallintoakaan. Maakunnista tulee kuntien tavoin valtion käden jatkeita.

Kuntien ja maakuntien itsehallinto riisutaan sote- ja maakuntalakien myötä lopullisesti ja valtio saa näistä lopullisen niskalenkin. Skenaario sotii vahvasti subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatetta vastaan. Kyseinen periaate tarkoittaa sitä, että palvelut tulee tuottaa ja päättää mahdollisimman alhaisella tasolla. Poikkeuksena on, jos alemmat tasot (kunnat ja maakunnat) eivät sellaisia päätöksiä voi tehdä tai eivät niistä suoriudu.

Kunnat ovat tehneet läheisyysperiaatteen täyttäviä tehtäviä toistasataa vuotta eikä ole epäilystä siitä, etteivätkö myös maakunnat tällaisista päätöksistä ja tehtävistä selviytyisi. Valtion kompetenssia sen sijaan voi kohtuullisen vahvasti epäillä. Kykeneekö se tiukalla ministeriöiden ohjauksella hallitsemaan tulevan kaaoksen? Valtio viisaudessaan – tai vähemmässä viisaudessaan – tulee haukkaamaan sellaisen palan, josta se ei suoriudu.

Etenkin sote-uudistusta on perusteltu tasapuolisten ja yhdenvertaisten palveluiden osalta myös kilpailukyvyllä ja tuottavuustavoitteella viitaten valtion heikkoon taloudelliseen tilaan. On kuitenkin syytä herättää kysymys, tietääkö valtio, miten palvelut kunnissa ja maakunnissa olisi tarkoituksenmukaista tuottaa. Käytännössä valtiolla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa yli kolmeensataan kuntaan ja tuleviin maakuntiin ja niiden erityispiirteisiin.

Onko STM:ssä ja VM:ssä parhain tieto ja viisaus?

Nyt sote- ja maakuntauudistusta on lähdetty valmistelemaan olettamuksella, että sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) ja valtiovarainministeriössä (VM) on parhain tieto ja viisaus.

Mikäli valtiolla olisi tämä kyky ja taito, se ei tarvitsisi ylipäätään kuntia ja maakuntia, muutoinhan se tukehtuisi jo nyt valtavaan tehtävämäärään.

Sote- ja maakuntauudistus ei tarkoita pelkästään kuntien ja maakuntien itsehallinnon romuttumista vaan myös sitä, että sillä on merkittäviä vaikutuksia valtion ja ministeriöiden toimintaan, joiden perimmäinen tehtävä on lakien säätämisen valmistelu ja muut hallinnolliset tehtävät.

Nyt suunnitelluilla uudistuksilla, tiukalla valtion ohjauksella, tukahdutetaan sekä kuntien, maakuntien, että myös valtion oma toimintakyky. Uudistukset halvaannuttavat koko suomalaisen hallintorakenteen toimivuuden. Sen valtio tulee huomaamaan varsin nopeasti, jolloin lähdetään palaamaan entiseen, kuntien ja maakuntien todelliseen ja aitoon itsehallintoon. ♦

Olli-Pekka Salminen

hallintotieteiden maisteri (kunnallisoikeus)

Rovaniemi

Valintatilanne

ei olisi aito

Yksi tämän hetken poliittinen mantra on sote-palveluiden käyttäjien valinnanvapaus. Äärimmillään se johtaisi siihen, että yksityiset ja julkiset sote-palveluiden tuottajat joutuisivat todelliseen kilpailutilanteeseen. Pikaisesti arvioiden tämä vaikuttaisi hyvältä ajatukselta.

Talousteoriassa täydellinen kilpailu tarkoittaa sitä, että kuluttajalla on täydellinen tietämys markkinoilla tarjottavista hyödykkeistä ja tuottajilla on täydellinen tietämys kuluttajien preferensseistä.

Toteutuisiko täydellinen kilpailu sote-palveluissa?

Kuluttajalla eli sote-palvelun käyttäjällä ei ole täydellistä tietämystä sote-palveluiden tuottajista. Sote-palveluiden tuottajat tietävät esimerkiksi erilaisten tiedostojen ja laajan koulutuksen sekä kokemuksen perusteella huomattavan määrän kuluttajan tarpeista. Täydellisen kilpailun ehdot eivät siis täyty eli ei voida puhua markkinaperustaisesta ratkaisusta.

Julkisuudessa korostetaan asiakkaiden valinnanvapauden hyötyjä, mutta koska markkinoilla vallitsee epäsymmetrinen informaatio, voivat tuottajat määritellä mitä palveluita kuluttajat tarvitsevat.

Sote-palveluiden valinnanvapauden puolustajat perustelevat näkemystään esimerkiksi palvelujen laadun paranemisella. Julkisen sektorin kilpailuttamissa palveluissa hinta on määräävä tekijä – laadun merkityksen jäädessä jopa nollaan prosenttiin. On tosin muistettava, että aluehallintoviraston velvollisuus on pitää rekisteriä yksityisistä sote-palveluiden tuottajista. Kyseiseen rekisteriin kuuluminen on edes jonkinlainen tae tuotettavien sote-palveluiden laadusta.

Verrataan käytetyn auton kauppaan

Verrataanpa vaikka käytetyn auton kauppaan. Auton myyjä tietää ja tuntee kaupan kohteen huomattavasti paremmin kuin potentiaalinen ostaja. Ostajaa onkin tämän vuoksi suojattu esimerkiksi kuluttajansuojalainsäädännöllä.

Yksinkertaistaen: Sote-palveluiden kuluttajille annetaan kuva, että heillä olisi aito valintatilanne sote-palveluiden markkinoilla. Tosiasiallisesti sote-palveluiden kuluttajille pitäisi kertoa, että heidän päätöksentekonsa perustuu epäsymmetriseen informaatioon ja usein subjektiiviseen mielikuvaan sote-palvelun tuottajasta eli todellista markkinaperusteista tilannetta ei ole olemassa. ♦

Jussi Y. Hyry

YTM, AmO, tradenomi (AMK),

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallituksen 2. vpj., yhtymävaltuuston jäsen, Kajaani

kirjat

Katkeransuloinen

Vaalikirja

Pilvi Torstin kesällä ilmestynyt Vaalikirja kertoo pyrkimisestä poliittisiin asemiin.

Torsti on helsinkiläinen tutkijatohtori ja poliittisen historian dosentti. Hän tunsi ison joukon vallankäyttäjiä ja mediaihmisiä ennen ehdokkuuksiaan.

Hän valitsee sosiaalidemokraattisen puolueen ja arvioi olevansa omassa ikäluokassaan epätavallinen demari, joka voisi vedota vihreitä ja kokoomusta äänestäviin, kansainvälisesti orientoituneisiin kaupunkilaisiin.

Ehdokkuudesta tulee kuitenkin seitsemän vuoden piinallinen prosessi. Tulokset ovat odotuksiin nähden vaatimattomat. Torsti ei pääse europarlamenttiin eikä eduskuntaan. Kuntavaaleissa 2012 hänet valitaan Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Vaalikirja toimii mainiona käsikirjana juuri nyt kuntavaaliehdokkuutta harkitseville. Torsti avaa osuvasti tukiryhmän merkityksen, rahoituksen, katutaistelun, mediapelin ja vaalikoneoptimoinnin kiemurat.

Hän havaitsee ehdokkaan katsovan kaikkea omasta kuplastaan medianäkyvyyden ja brändin kautta. Kateus korventaa, kun muut ehdokkaat näyttävät saavan ansaitsematonta julkisuutta ja julkkikset tulevat valituiksi.

Tappion kokeneet puolestaan löytävät toisensa yli puoluerajojen. Eduskuntavaalit huhtikuussa 2015 päättyvät hulvattomasti vaaliövereihin, kun varakansanedustaja Pilvi Torsti ja rannalle jäänyt kokoomuksen Laura Räty juovat samppanjaa ja tanssivat keittiön pöydällä.

Merja Ojansivu

Pilvi Torsti, Vaalikirja. Kustantaja Kalevi Sorsa -säätiö 2016.

kirjat

Katkeransuloinen

Vaalikirja

Pilvi Torstin kesällä ilmestynyt Vaalikirja kertoo pyrkimisestä poliittisiin asemiin.

Torsti on helsinkiläinen tutkijatohtori ja poliittisen historian dosentti. Hän tunsi ison joukon vallankäyttäjiä ja mediaihmisiä ennen ehdokkuuksiaan.

Hän valitsee sosiaalidemokraattisen puolueen ja arvioi olevansa omassa ikäluokassaan epätavallinen demari, joka voisi vedota vihreitä ja kokoomusta äänestäviin, kansainvälisesti orientoituneisiin kaupunkilaisiin.

Ehdokkuudesta tulee kuitenkin seitsemän vuoden piinallinen prosessi. Tulokset ovat odotuksiin nähden vaatimattomat. Torsti ei pääse europarlamenttiin eikä eduskuntaan. Kuntavaaleissa 2012 hänet valitaan Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Vaalikirja toimii mainiona käsikirjana juuri nyt kuntavaaliehdokkuutta harkitseville. Torsti avaa osuvasti tukiryhmän merkityksen, rahoituksen, katutaistelun, mediapelin ja vaalikoneoptimoinnin kiemurat.

Hän havaitsee ehdokkaan katsovan kaikkea omasta kuplastaan medianäkyvyyden ja brändin kautta. Kateus korventaa, kun muut ehdokkaat näyttävät saavan ansaitsematonta julkisuutta ja julkkikset tulevat valituiksi.

Tappion kokeneet puolestaan löytävät toisensa yli puoluerajojen. Eduskuntavaalit huhtikuussa 2015 päättyvät hulvattomasti vaaliövereihin, kun varakansanedustaja Pilvi Torsti ja rannalle jäänyt kokoomuksen Laura Räty juovat samppanjaa ja tanssivat keittiön pöydällä.

Merja Ojansivu

Pilvi Torsti, Vaalikirja. Kustantaja Kalevi Sorsa -säätiö 2016.