KOLUMNI

Yhteisöt apuun kotouttamisessa

Monet meistä tietävät tunteen, kun on muuttanut ulkomaille eikä oikein ymmärrä, miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään. Tuollaisessa tilanteessa on ilahduttavaa kohdata ihmisiä, jotka voivat asettua juuri sinun asemaasi.

Itselleni kävi näin vuosituhannen alussa muuttaessani vaihto-opiskelijaksi Wieniin. Tapasin ennen matkaanlähtöä aiemmin samassa yliopistossa opiskelleita. Otin tuolloin myös yhteyttä suomalaisiin, jotka asuivat Itävallassa.

Koin, että parhaiten sopeutumisessani uuteen maahan ja kulttuuriin voivat auttaa ne, jotka ovat itse olleet tuossa tilanteessa joskus aiemmin. He, jotka eivät pitäneet kysymyksiäni hölmöinä.

He, jotka ymmärtävät, vaikka et toimi niin kuin sinun oletetaan toimivan.

Jos kulttuurishokki ja sopeutumishaasteet kohtaavat suomalaisia vapaaehtoisesti toiseen EU-maahan lähteviä ihmisiä, tulevat ne vähintään yhtä vahvoina myös heille, jotka ovat joutuneet jättämään kotimaansa ja -maanosansa sodan, vainon tai heikkojen elinolojen takia. Usein heillä ei ole ollut mahdollisuutta valmistautua pitkään matkaan, eikä heillä välttämättä ole ollut edes matkan määränpää selvillä.

On itsestään selvää, että turvapaikanhakijat arvostavat ihmisiä, jotka pystyvät jollain tasolla eläytymään heille uuteen tilanteeseen. Samoin he arvostavat sitä, jos heille löytyy täysin uudesta maasta yhteisö, joka muistuttaa heitä omasta kotimaastaan ja pystyy auttamaan heitä sopeutumisessa uuteen elinympäristöön.

Tällaista työtä myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tehnyt maailmalla jo vuosia. Kirkon yksi kehutuimmista palveluista on ulkosuomalaistoiminta. Kirkko on läsnä Kanarian saarilla ja Kreikassa, Thaimaassa ja Espanjassa. Jo muutaman viikon ulkomaanmatkan yhteydessä monille suomalaisille saattaa olla tärkeää, että tietyt kotimaan rutiinit ovat mukana.

Kirkko on hyvät voimavarat omaava yhteisö, joka pystyy tarjoamaan omille jäsenilleen ja muille suomalaisille tällaisen palvelun. Toisin on pienten Suomessa toimivien muslimiyhteisöjen tilanne. He toimivat rajallisilla taloudellisilla voimavaroilla, mutta henkisiä resursseja turvapaikanhakijoiden tukemiseksi ja Suomeen kotouttamiseksi heiltä sen sijaan löytyy.

Hädän keskellä Suomessa jo olevan maahanmuuttajayhteisön tuki on tärkeää. Myös me suomalaisina tarvitsemme näiden yhteisöjen apua.

Meidän on nostettava maahanmuuttajatoimijat, muslimiyhteisöt ja kulttuurista pääomaa omaavat toimijat vahvempaan rooliin kotouttamistyössä. Meidän on tuettava yhteisöitä tässä työssä.

Syksyn alkaessa Suomessa tuli hätä siitä, ehdimmekö perustaa vastaanottokeskuksia siinä tahdissa kuin turvapaikanhakijoita tulee. Vastaanottokeskusten johtajat olivat kädet täynnä työtä, jotta jokaiselle tulijalle löydettiin katto pään päälle ja paikka jossa nukkua.

Nyt on aika keskittyä myös muihin perustavaa laatua oleviin tarpeisiin ja oikeuksiin. On tärkeintä, että pystymme yhdistämään Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ja Suomessa toimivat maahanmuuttajataustaiset yhteisöt ja uskonnolliset yhdyskunnat keskenään.

Tuen antaminen maahanmuuttajataustaisille yhteisöille ei tule edistämään ghettoutumista. Se päinvastoin antaa selkeän signaalin turvapaikanhakijoille, että Suomesta turvaa hakevat miehet, naiset ja lapset saavat rauhassa olla sitä mitä ovat ja voivat siltä pohjalta kotoutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Tilan antaminen tulijoiden omille lähtökohdille on onnistumisen tae kotouttamissuunnitelmissa.

Vastaanottokeskuksille tämä tarkoittaa sitä, että niiden on oltava aktiivisesti yhteyksissä alueella oleviin maahanmuuttajatoimijoihin, uskonnollisiin yhteisöihin ja muihin vapaaehtoistahoihin. Suomeen jo kotoutuneet toimijat tarjoavat mielellään auttavan käden. Autetaan heitä auttamaan!

Tukemalla Suomeen tulevia turvapaikanhakijoita heidän omista lähtökohdistaan luomme vahvan ja monikulttuurisen Suomen. ♦

AARO RYTKÖNEN
Kirjoittaja toimii Rauhanvälitysverkoston sihteeristön päällikkönä Kirkon Ulkomaanavussa.

AARO RYTKÖNEN
Kirjoittaja toimii Rauhanvälitysverkoston sihteeristön päällikkönä Kirkon Ulkomaanavussa.