[ Kunnan töissä ]

Ict-ohjaaja välttää

auditorioita

Teksti ja kuva: Kirsi Riipinen

Pieksämäkeläinen ict-ohjaaja Tuomas Raatikainen on huomannut, että henkilöstön koulutuksia ei kannata vetää audi- torioissa. Hän tietää myös, että villitkin koululaiset rauhoittuvat, kun pääsevät mentoroimaan ikäihmisiä.

Toimit Pieksämäellä ict-ohjaajana ja nyt aamupäivästä olet mediapajassa. Mitä täällä tehdään?

- Työnkuvani on olla ict-ohjaaja, mutta virallinen tittelini on Pieksämäen Seutuopiston tietotekniikan suunnitteleva tuntiopettaja. Täällä kuntouttavan työtoiminnan media-pajassa on asiakkaina lähinnä nuoria miehiä, jotka eivät ole hakeutuneet ammatilliseen koulutukseen tai eivät ole koulutuksensa jälkeen työllistyneet.

Teemme kaupungin viestinnän ja markkinoinnin materiaalia, esimerkiksi kuvaamme ja editoimme kaupungin videoita. Taitoimme juuri kaupungin viestintästrategian. Keskiviikkoisin pajan pojat pitävät kaikille avointa tietotupaa, jonne kuka vain voi tulla digiongelmiensa kanssa. Syksyllä käynnistimme myös mobiiliklinikan, jossa seniorit saavat apua älypuhelinten käyttöön.

Kaupungilla on muitakin työtoiminnan pajoja, esimerkiksi muuttoja hoitava paja. Teemme näissä pajoissa ainoastaan kaupungin töitä.

Mitä hyötyä osallistujille on tällaisista kuntouttavista pajoista?

- Pajat ovat vastaus kuntien pitkäaikaistyöttömien aktivointivelvoitteeseen. Tämä on osallistujille yksi mahdollisuus tulla nähdyksi. Tätä kautta esimerkiksi lahjakkaat kuvaajat saavat näyttöjä ja voivat myöhemmin työllistyä. Kun pajan toimintaan osallistuvat opastavat muita, he saavat kokemuksia erilaisten ihmisten kohtaamisista. Joillakin työpajoihin osallistuvista saattavat esimerkiksi päivärutiinit olla alussa sekaisin. Pajat auttavat normaaliin päivärytmiin ja tarjoavat oman sosiaalisen porukan.

Mitä muuta työhösi kuuluu?

- Työni on kouluttamista ja opastusta. Kun kaikki kuudesluokkalaiset saivat aiemmin syksyllä omat ipadit, en opastanut niinkään koululaisia, sillä heistä suurimmalle osalle vekottimet olivat tuttuja. Ohjausta heitä enemmän tarvitsivat opettajat. Kävimme läpi, mitä tarkoittaa, kun opetusvälineet vaihdetaan sähköisiksi, mitkä asiat toimivat hyvin diginä ja miten opetus uusien välineiden ansiosta on tehokasta. Kierrän myös eri toimialoilla neuvomassa uusien ohjelmien käyttöä.

Millä tavoin ihmiset oppivat näppärimmin käyttämään uusia laitteita ja ohjelmia?

- Ei ainakaan niin, että auditorioon istutetaan kolmekymmentä ihmistä ja paasataan puoli päivää! Paljon parempi on, että kierrän eri toimistot, joissa ihmiset saavat harjoitella omilla laitteilla joko pienryhmissä tai niin, että istun vieressä. Olemme syksyllä käyneet läpi esimerkiksi Outlookin kalenteritoimintoja. Henkilökohtaisessa opastuksessa asiat oppii usein vartissa. On paljon helpompaa, että minä liikun kuin että koko toimiston väen pitäisi tulla kouluttautumaan tiettyyn paikkaan neljäksi tunniksi.

Opetatko kaupungin oman väen lisäksi muita?

- Kyllä, sillä opetan seutuopiston kursseilla. Kursseista yhdellä koululaiset mentoroivat senioreita. Silloin Maaselän koulun kuutosluokkalaiset osallistuvat tunnille, jonka alussa annan esimerkiksi tiedonhakutehtäviä. Koululaisten vieressä istuu kurssille osallistuvia eläkeläisiä, ja he tekevät tehtävät yhdessä. Kerron oppilaille, että heidän tulee opastaa vieressä istuvaa senioria muttei saa tehdä tehtäviä heidän puolestaan – että istukaa vaikka käsienne päälle, että maltatte olla koskematta koneeseen, kun on vieruskaverin vuoro. Näiden tuntien aikana on huomattu, että vilkkaimmatkin oppilaat osaavat rauhoittua ja keskittyä, kun pääsevät mentoroimaan heidän isovanhempiensa ikäisiä ihmisiä.

Millainen työnantaja Pieksämäen kaupunki on?

- Tosi hyvä. Esimiestäni voin vain kehua. Työntekijöihin luotetaan, kun nähdään, että ihmiset osaavat hommansa.

Klikkaa kuvaa niin näet tarkemmat tiedot ja suuremmat kuvat

Vai näin hiiri liikkuu!

Katso video ja kuule, millaisia tilanteita ict-ohjaaja Tuomas Raatikaisen päivään mahtuu. Entä jaksaako hän enää työpäivän jälkeen näprätä älylaitteita?

Tuomas Raatikaisen vetämässä mediapajassa tehdään kaupungin yksiköille muun muassa YouTube-videoita ja Webropol-kyselyjä. Lisäksi mediapajassa neuvotaan kuntalaisia digi-ongelmissa.
Tuomas Raatikaisen vetämässä mediapajassa tehdään kaupungin yksiköille muun muassa YouTube-videoita ja Webropol-kyselyjä. Lisäksi mediapajassa neuvotaan kuntalaisia digi-ongelmissa.

Vai näin hiiri liikkuu!

Katso video ja kuule, millaisia tilanteita ict-ohjaaja Tuomas Raatikaisen päivään mahtuu. Entä jaksaako hän enää työpäivän jälkeen näprätä älylaitteita?