Maarit Kaari odottelee liikuntatunnin alkamista jumppasalin laidalla. Kauhajoen Virkun painisalilla on alkamassa erityislasten viikoittainen sporttiklubi.

Kaikkien saavuttua paikalle ryhmä kokoontuu rinkiin keskelle painimolskia, minkä jälkeen jokainen kertoo vuorotellen, mitä mukavaa on ehtinyt tapahtua päivän aikana.

Tämän jälkeen lapset lähtevät pareittain toimintapisteille, joihin kuuluu muun muassa keilausta nallella, tarkkuusheittoa, tasapainorata, puolapuilla kiipeilyä sekä pallon potkimista voimistelurenkaista roikkuen.

Jos jalka lipeää tasapainoradalla, tai hernepussi ei osu maalialueelle, joutuu juoksemaan sakkokierrokselle painiringin ulkolaidalle.

- Välillä virheitä sattuu pelkästään siksi, että pääsisi juoksemaan sakkokierrokselle, Kaari naurahtaa.

Erityisliikunnan suunnittelijana työskentelevä Kaari on vastannut Kauhajoen erityisliikunnasta jo reippaan kymmenen vuoden ajan.

Sporttiklubi on vain yksi pitkällisen suunnittelutyön tuloksista. Kaaren motto, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, korostuu erityisliikunnassa, jonka toteuttamiseen ei ole valmiita malleja.

Pelkästään liikkujien toimintakyky voi vaihdella viikoittain, mutta silti täytyy pitää yllä liikunnan ilo ja karsia pois liika vaatimustaso.

- Työn paras palkinto on huomata, kuinka hyvin lopputulos toimii pitkän ja sinnikkään harjoittelun tuloksena, Kaari kiteyttää.

Ryhmissä ei vertailla
diagnooseja

14 000 asukkaan Kauhajoella erityisryhmien ohjatut perusryhmät keräsivät viime vuonna hieman yli 5 000 käyntikertaa. Tarjolla on omat ryhmänsä muun muassa syvästi kehitysvammaisille, mielenterveyskuntoutujille, tuki-­ ja liikuntaelinsairaille ja vammaisille sekä ikääntyneille.

Kaari painottaa, etteivät erityisryhmät harrasta yleensä massaliikuntaa. Tilastossa erityisliikunnan käyntikerrat voivat näyttää pieneltä, mutta numerot on suhteutettava käyttäjien määrään. Valtaosa kursseista vetää joka kerta yli 1 000 kuntoilijaa.

- Kerran viikossa vedetty liikuntakerho kahdeksalle erityistä tukea tarvitsevalle lapselle vaatii paljon työtä ja toistoja, jotta liikuntataidot kehittyvät, Kaari sanoo.

Erityisliikuntaan osallistuminen on vapaaehtoista eikä osallistujilta vaadita diagnoosia. Kaaren mielestä on turhaa aina lähteä määrittelemään, täyttääkö osallistuja erityisliikkujan kuvausta. Erityisyys ei ole välttämättä pysyvä ominaisuus, vaan esimerkiksi kipsi ranteessa. Nykyään ihmisillä on myös paljon sosiaalisia esteitä.

- Koen parhaassa tapauksessa tarjoavani välivaiheen niille, jotka eivät vielä uskalla mennä yleiseen jumpparyhmään, Kaari sanoo.

Liikuntaryhmät ovat soveltaen toteutettuja sekaryhmiä. Esimerkiksi erityisryhmien kuntosalille osallistuu näkövammaisia, kuuroja, tuki-­ ja liikuntaelinsairaita ja vammaisia sekä aivovammaisia. Ketään ei käännytetä ovelta takaisin.

- Kaikki ovat tervetulleita ryhmiin. Ei ole keneltäkään pois, jos muutkin liikkuvat erityisryhmissä, mikäli ryhmissä on tilaa, Kaari toteaa.

Pitkät perinteet takaavat
toimivan yhteistyön

Kauhajoella on järjestetty erityisliikunnan ohjausta vuodesta 1986. Tänä aikana on ehtinyt muodostua laaja yhteistyöverkosto, joka ulottuu esimerkiksi perusterveydenhuoltoon, seurakuntaan, urheiluseuroihin sekä opistoihin ja oppilaitoksiin.

Kuntien kassojen kumistessa tyhjyyttään ja resurssien niuketessa toimiva ja monialainen yhteistyö on noussut ensiarvoisen tärkeään asemaan.

- Harva pystyy toimimaan yksin. Minulle moniammatillinen yhteistyö on ollut aina itsestäänselvyys, sillä sitä on tehty Kauhajoella jo ennen minun aikaani, Kaari kertoo.

Erityisliikunnan lisäksi Kaaren työnkuvaan kuuluu ohjata ja suunnitella muuta liikuntatoimintaa ja järjestää koulutusta. Lisäksi kolmasosa työajasta kuluu kunnan työhyvinvointihankkeen parissa.

Kaaren viikkotyötunnit täyttyvätkin pitkälti perustyöstä, joten kaikki ylimääräinen on tehtävä omalla ajalla – mikä tarkoittaa onneksi työn ja harrastuksen yhdistymistä.

- Välillä mietin, onko tämä nyt työtä vai harrastusta, mutta ehkä sillä ei ole niin väliä.

Työtaakan keventämiseksi Kaari on panostanut ohjaajien koulutukseen. Kaari käyttää esimerkkinä terveyskeskuksen fysioterapeutin kanssa tehtyä koulutusohjelmaa, jonka avulla perehdytettiin yli 20 vertaisohjaajaa liikuntaryhmiä varten.

Osa kaupungin ikäihmisten jumpparyhmistä pyörii täysin vertaisohjaajien voimin.

- Vertaisohjaajien avulla voin keventää omia tunteja, jotta pääsen ohjaamaan jotain uutta ryhmää, Kaari kertoo.

Erityislasten sporttiklubi syntyi aikanaan tarpeesta järjestää motoriikkakerho lapsille, jotka tarvitsevat harjoitusta liikunnan perustaidoissa. Ryhmäläiset löytyivät koulujen terveydenhoitajien avulla, jotka ryhtyivät mainostamaan ryhmää lapsille ja heidän vanhemmilleen. Nykyään ryhmissä liikkuu keskimäärin 13 lasta per kerta.

Liikunta korostuu
vammaisen arjessa

Kaaren mukaan kunnan liikuntaryhmissä ei ole tarkoitus ensisijaisesti kuntouttaa tai parantaa kuten vaikkapa terveyskeskuksen ryhmissä. Ryhmissä keskitytään toimintakyvyn ylläpitoon ja kehittämiseen, jotta hyvä kunto siirtyy paremmin myös arkeen, jossa sillä voi olla ennaltäehkäiseviä vaikutuksia.

- Hyvä kunto on kaiken perusta. Kun asiakkaalle on tullut terveyden kanssa takapakkia, lääkäri on voinut todeta, että huonokuntoisempana olisi viety jo jalat edellä, Kaari havainnollistaa.

Kaaren mielestä erityisliikunnan merkitys tulisi olla yhdenvertainen osa kunnan peruspalveluja ja vetovoimaa.

- Kunnostaan huolehtiva, terve vammainen on myös halvempi yhteiskunnalle, sillä kuntouttaminen maksaa keskimääräistä enemmän. Sama pätee tietysti koko väestöön, mutta hyvä kunto on vammaiselle ehkä vielä tärkeämpi apuväline arjessa itsenäisesti selviämiseen.

Kaaren mukaan liikuntaseurat ottaisivat mielellään myös erityisliikkujat mukaan toimintaan, mutta aikaa ja resursseja ei ole. Etenkin lapset ja nuoret putoavat näin helposti ryhmän ulkopuolelle.

- Liikunnan harrastamisen mahdollisuuksissa on suuri epätasa-arvo. Yhteiskunnan tehtävänä on vastata, että kaikilla olisi tasapuoliset mahdollisuudet liikkumiseen, Kaari summaa.

Pahin uhkakuva hänen mielestään on, että kuntien talouskurimuksen jatkuessa erityisliikuntaan käytettävät rahat loppuvat. Myös mahdolliset kuntaliitokset mietityttävät, sillä kaikilla kunnilla ei ole vastaavaa palvelua. Kaaren mukaan nykyresursseilla ei ole juurikaan varaa laajentumiseen.

- Ryhmät ovat jo lähes täynnä. Olemme miettineet, mikä on seuraava suunta. Vertaisohjaajien rooli kasvanee tulevaisuudessa.

Uhkakuvista huolimatta Kaari ei vaihtaisi työtään mihinkään. Erityisliikunnan ryhmät ovat yhtenäisiä porukoita, joissa ei korostu kilpailuhenki vaan liikunnasta saatava fyysinen ja henkinen hyvä olo. Lisäksi asiakkaat varmistavat, etteivät päivät ole toistensa kaltaisia. 