kirja

Kuntalain rakastaja

törmää Lapin jääräpäihin

Mikko-Pekka Heikkisen Jääräpää-romaani kuvaa syrjäseudun kamppailuja karusti ja lämpimästi. Kirjailija sai romaaniin vaikutteita tositapahtumista Kittilässä.

Pääkaupungista tullut vihreä feministinainen Lapissa kunnanjohtajana. Joutuu törmäyskurssille paikallisten päättäjien ja uuden kulttuurin kanssa. Kuulostaako tutulta?

Mikko-Pekka Heikkisen Jääräpää-romaania lukiessa ei voi olla miettimättä Kittilän kunnanvaltuuston erottamaa kunnanjohtajaa Anna Mäkelää.

Päähenkilö on Katja Karhuvuoma, miehen perässä Lappiin muuttanut helsinkiläinen, joka pestataan Muonion kunnanjohtajaksi tehtävänään yhdistää Enontekiö Muonioon.

Enontekiön poromiesten Itsenäiset Saamelaiset -ryhmä vastustaa yhdistymistä kiihkeästi.

Kuntaliitoksen taustalla on uuden ajan vapaa-ajan keskus, jonka on määrä nostaa Muonio Lapin matkailun lippulaivaksi. Keskuksen toiminnallinen vetonaula on ihan uudenlainen hiihtomuoto ”long-hill ski”, joka tarkoittaa maastohiihtoa pelkästään alamäkeen.

Jääräpää-tunturin laella on hiihtokeskuksen ydin, hotelli ja kauppoja. Ainoa mutta sitäkin suurempi este on, että tunturin rinteessä vastaan tulee Enontekiön raja. Siksi long hill ski -hanke ei ole edennyt valmiiksi. Siksi uuteen hiihtokeskukseen ja sieltä pois ei edes vie tietä.

Ja siksi Katja Karhuvuomalla ei ole vaihtoehtoja: kunnat pitää yhdistää jotta Muonio saa tärkeän maa-alan haltuunsa.

Romaanin toiseksi teemaksi nousee miehen ja naisen välinen suhde, ja tämä vain tihenee kun Katjalle valkenee, että naisten kokema väkivalta kodeissa on hänen uudessa kotikunnassaan vaiettu mutta yleisesti tiedetty asia.

Poromies palvoo hevibändiä

Heikkinen on rakentanut mehukkaan henkilögallerian. Kerronnan näkökulma vaihtelee Katjasta hänen mieheensä Aslaan, appeensa Pieraan ja anoppiinsa Liisá Mimmiin.

Näin lukija pääsee päähenkilöiden pään sisään ja satiiri pääsee valloilleen.

Päähenkilö tunnustaa heti kirjan alussa rakastavansa kuntalakia, ”ihan jokaista pykälää, momenttia ja artiklaa”.

Rajaton kunnioitus kirjoitettua järjestystä kohtaan tulee ilmi myös arjen pulmatilanteissa; riidellessään miehensä kanssa Katja vetoaa avioliittolakiin.

Satiiri puree hahmoihin ladattujen ääripäiden kautta. Katja suhtautuu erittäin vakavasti kunnanjohtajan tehtäväänsä mutta vakavuutta sahaa pinnan alla pulpahteleva turhamaisuus.

Etelän naisen ”kulttuurisensitiivisyys on koetuksella” hitaasti asioitaan ilmaisevien maalaisten keskustelun yrityksiä kuunnellessa:

”Puhelinkeskustelussa harmi on pienempi. Luuri saa rauhassa jaaritella korvalla, kun hukka-ajan voi hyödyntää hauduttelemalla oolong-teen, lukemalla veeämmän rakenneuudistusraportin, valmistelemalla talousarvion ja guuglaamalla Aasian-matkoja”.

Asla vaikenee kotona mutta pursuaa puhetta työssään, jossa hän suunnittelee talvivaatemerkeille toinen toistaan eksoottisempia lappilaishenkisiä tuotteita. Tunteitaan hän käsittelee puhumisen sijaan katsomalla autotallissa romanttisia elokuvia, erityisesti Notting Hilliä.

Piera on läpikotaisin poromies, joka yhtäältä uskoo saamelaisiin luonnonjumaliin, toisaalta palvoo fanaattisesti Black Sabbath -heviyhtyettä.

Isän ja pojan suhde on etäinen muun muassa siksi, että Aslan varhaislapsuuden ajan Piera toimi heviyhtye Iron Maidenin roudarina ympäri maailmaa.

Pieran inho miniän toimia ja henkilöäkin – ylipäätään häntä itseään ympäröiviä epäedullisia asioita – kohtaan on yksi romaanin peruspilareista.

Katjan anoppi Liisá-Mimmi joutuu kunnan muiden naisten tapaan toisinaan peittämään kotiväkivallan jäljet meikillä. Hän on myös ”Käsivarren ainoa poliisi”, joka jättää usein lähtemättä hälytysajoon, koska ei kuitenkaan ehtisi perille ajoissa. Liisá Mimmi sietää sietämätöntä aviomiestään mutta myös pitää oman päänsä hiljaisella, määrätietoisella tavallaan.

Määrätietoisuudella hän ohjaa myös paikallisten naisten salaista vastarintaliikettä kotiväkivaltaa vastaan.

Jääräpäiden vääntöä

Mehukkaiden hahmojen kautta Heikkinen rakentaa vauhdikkaan tarinan. Satiiri menee lähelle groteskia, kun Piera ystävänsä hukuttua nousee Enontekiön varavaltuutetusta valtuutetuksi ja pääsee vaikuttamaan kuntaliitokseen. Ensitöikseen hän ajaa juhlapuvussa moottorikelkalla valtuustosaliin oven läpi.

Kirjan nimi viittaa moneen suuntaan. Tunturin lisäksi se viittaa päähenkilön luonteeseen. Itse asiassa koko tarina on erilaisten jääräpäiden vääntöä.

Jääräpää viittaa myös paikallisten tuntemaan fantasianomaiseen historialliseen tarinaan, joka lisää jännitystä kuntaliitoskysymyksessä.

Jääräpää on sujuva romaani syrjäseudusta, sen ominaisuuksista ja tummuudessaan lämpimästi kuvatuista henkilöistä – ja seikkailustakin.

Mielleyhtymä Katja Karhuvuoman ja Anna Mäkelän väillä ei ole sattumaa. Heikkinen on kertonut saaneensa ideoita kirjaan haastatellessaan toimittajan työssään Mäkelää pari vuotta sitten.

Elokuussa kirjan julkaisun kynnyksellä Mäkelä kirjoitti Jääräpäästä Lapin Kansassa ja totesi Katja Karhuvuomalla olevan esikuva todellisuudessa.

- Läheskään kaikilta osin fakta ei kohtaa fiktiota, mutta jotain yhteistä minulla ja kunnanjohtaja Katja Karhuvuomalla on: ”Minä osaan kuntalain melkein ulkoa. Rakastan sitä kirjaa”, Mäkelä kirjoitti.

Ville Miettinen

Faktat

Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää. Romaani. Johnny Kniga 2014.
301 sivua.

Klikkaa kuvaa niin näet tarkemmat tiedot ja suuremmat kuvat

Faktat

Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää. Romaani. Johnny Kniga 2014.
301 sivua.