Mielipiteet kommentit keskustelu Mielipiteet kommentit keskustelu

Hyvä hallitustyöskentely

– mahdollisuus vai mahdotonta?

Kunnallishallinnossa päätöksenteko hallituksissa perustuu pääosin asiantuntijoiden eri vaihtoehtoja punnitsevaan valmisteluun ja poliittinen päätöksenteko kuntajohtajan etukäteen tekemään selkeään päätösehdotukseen.

Hallitukset kokoontuvat keskimäärin 21 kertaa vuodessa ja tuottavat noin 400–462 päätöstä. Lisäksi järjestetään iltakouluja. Osa hallituksista on jakaantunut erillisiin jaostoihin.

Isoihinkin pörssiyhtiöihin verrattuna kunnallishallitustemme kokoonpanot mukaan lukien valtuuston puheenjohtajat ja kokouksissa vakituiseen istuva kuntajohtaja ja muut asiantuntijat hipovat yleensä lähemmäs kahtakymmentä kuin kymmentä. Harvinaisuus ei ole yli 20 henkeä.

Onko edustuksellisen demokratian toimintakyky sitä parempi mitä enemmän hallituspöydän ympärillä on luottamushenkilöitä ja henkilöstöä varsinkin kriisiytyvässä taloudessa?

Lienee tähänastinen elämä jo osoittamassa, että isokokoiset hallitukset rämettävät politiikan, koska ne tuovat riidat hallituksen sisälle ja johtavat kyvyttömyyteen tehdä vaikeita päätöksiä.

Pieni hallitus on isoa yhtenäisempi ja pystyy päätöksiin. Valtuuston tuen saadakseen se joutuu perustelemaan esityksensä hyvin ja käymään valtuustossa aitoa keskustelua valtuustoryhmien kanssa.

Kriisiaikana konsensuspäätöksestä syntyy poikkeuksetta vahinkoa kaikille, kun kukaan ei luovu mistään.

Jos hallitus mielletään ryhmäksi, niin kuin pitäisi, on hallitustyöskentelyn kehittämisen lähtökohdaksi syytä ottaa ryhmädynamiikan keskeinen lainalaisuus, jossa jäsenmäärällä on vuorovaikutuksellisuuden kautta iso merkitys. Jos hallituksessa on seitsemän jäsentä, vuorovaikutussuhteiden määrän kautta rakentuu lähes tuhat erilaista versiota.


Jos kokoonpano kasvaa yhdeksään, vuorovaikutussuhteiden määrä nousee lähelle kymmentätuhatta. Tällaisen ryhmän tavoitteellinen johtaminen on jo ongelmallista sinänsä.

Minimi- ja maksimimäärää arvioitaessa lähtökohdaksi voisi ottaa periaatteen, että se on riittävän suuri takaamaan ajatusten monipuolisuuden ja erilaisuuden, mutta riittävän pieni ollakseen tehokas ja päätöksentekokykyinen.

Myös valtuuston puheenjohtajien lukumäärä ja erityisesti rooli vaatisi monessa kunnassa uudelleenarvioinnin. Osa mieltää asemansa hallituksen jäseneksi, ei ylimmän päätöksentekoelimen kontrolleriksi suhteessa hallitukseen. He eivät myöskään voi olla runsaiden puheenvuorojen käyttäjiä ellei valtuuston näkökulmasta nouseva ohjaustarve sitä edellytä.

Jäsenmäärän lisäksi hyvään lopputulokseen luo edellytyksiä jäsenten ominaisuudet, kuntajohtajan työote, puheenjohtajan rooli ja käsittelyyn vietävien asioiden mittakaava.

Noin 400:n vuotuisen pykälän volyymista voi perustellusta syystä aika monen kohdalla kysyä niiden strategisuutta kunnan kehittämiseen. Nuija ei varmaankaan viivy näissä pykälissä pitkään, mutta niihin liittyvät esi- ja jälkityöt aikaansaavat työtä ja kustannuksia. Joiltakin osin voi myös kysyä, missä tehdään ne strategiset päätökset, kun aika ja energia kuluvat operatiivisten asioiden äärellä.

Jos kokouksia on kerran viikossa, onko valmistelukoneistolla valmistelun ja täytäntöönpanon myllyssä ylipäänsä mahdollisuus paneutua hartaampaa valmistelua edellyttäviin tai sellaisiin heikkoihin signaaleihin, joilla voisi olla merkitystä kunnan tulevaisuudelle.

Kunnallishallintomme tukalasta tilanteesta tulee syytettyä valtiovaltaa, joka on vetäytynyt omasta roolistaan hyvinvointivaltiomme vastuunkantajana. Kunnallishallinto voi myös katsoa peiliin. Kuinka paljon toimintatavat, organisaatiorakenteet ja johtamisjärjestelmä ovat muuttuneet viimeisen 50 vuoden aikana, varsinkaan poliittinen johtaminen?

Rakenne on hyvin sektoroitunut ja toimielinvaltainen, joissa on paljon jäseniä. Strategioista puuttuvat aidot valinnat eli vastuu hämärtyy. Harvoin käy sellainen tuuri että sekä esittelijä että toimielin ovat yhtä aikaa uudistusmielisiä.

Monesti ahdingon äärellä syntyy ajatus kutsua konsultti neuvonantajana paikalle. Ulkopuolisella konsultillakin on aikansa ja paikkansa, mutta millä edellytyksillä hallitus voisikin olla kunnan paras konsultti, joka tuo uusia ideoita ja osaa myös oikealla tavalla kyseenalaistaa? Konsultoinninhan pitää sisältää toiminnan tuntemusta ja myös nykytila on tunnettava, jotta voi kyseenalaistaa ja ehdottaa tilalle parempaa.

Hallituksen jäsenten osaamiselle pitäisi laittaa nykyistä paljon suurempi painoarvo. Riittääkö siis pelkästään taito joukkuepeliin, kyky omaksua uusia asioita ja varsinkin pelkästään suuri äänimäärä? Valintaan tyrkyllä olevat on syytä laittaa eräänlaiseen testiin ennen valintaa ja kysyä, onko todellista johtamiskokemusta, osaamista, taitoa ja syvällistä ymmärrystä, missä ollaan ja mihin on syytä mennä.

Hyvä hallitustyöskentely on mahdollisuus, jos se on kypsynyt vuorovaikutustaitoiseksi, yhteisvastuulliseksi, kiinteäksi, toisiinsa luottavaksi työryhmäksi, jossa keskitytään olennaisiin asioihin, suvaitaan erilaisuutta ja käytetään kaikkien ryhmän jäsenten tietoja ja taitoja maksimaalisella tavalla hyödyksi.

Poliittinen johto puhaltaa kuntaan sellaisen hengen, että henkilöstö uskoo itseensä ja arvostaa työtään.

On tärkeää arvostaa henkilöstöä ja tuottavaa työtä. Puheet turhasta sakista ei voi johtaa hyviin tuloksiin.

Kirjoitus on lyhennelmä. Koko kirjoitus verkossa: kuntalehti.fi.

Arto Lepistö

Kaupunginjohtaja

Lapua

Kunta on jatkossa asukkaittensa edunvalvoja

Kuntien olemassaolon tarkoitus on kuvattu kuntalaissa siten, että kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan.

Meneillään olevat, kuntien tehtäviin liittyvät lakimuutokset ovat Suomen kuntahistorian suurimpia. Sote-lain myötä sote-palveluiden järjestäminen ja tuotanto siirtyisivät kunnilta sote-kuntayhtymille. Metropolihallintolain myötä kuntien yleiskaavoja ohjaava metropolikaava sekä joukkoliikennetehtävät Helsingin seudulla olisivat metropolihallinnolla. Lisäksi maan hallituksen kaavailemat opetusalan säästöt kohdistuvat erityisesti toisen asteen oppilaitoksiin ja verkkoon. Syntyy mahdollisesti suuria koulutuskuntayhtymiä, joilla on useita toimipisteitä. Näin ollen myös lukio-opetuksen järjestäminen saattaa siirtyä pois peruskunnilta.

Jos lakimuutokset toteutuvat, kuntien keinot olemassaolonsa tarkoituksen toteuttamiseksi eli muun muassa asukkaidensa hyvinvoinnin edistämiseksi muuttuvat radikaalisti. Kunta ei ole enää palveluiden tuottaja, vaan se on asukkaidensa edunvalvoja palveluiden järjestäjien ja tuottajien suuntaan. Jotta kunta pystyy hoitamaan tämän edunvalvontatehtävän, sen tulee tietää asukkaidensa palvelutarpeet ja mielipiteet, asukkaiden kokema hyöty käyttämistään palveluista sekä asukkaiden hyvinvointi.

Edunvalvonta edellyttää kunnilta nykyistä huomattavasti tehokkaampaa ja parempaa asukastietoa ja asukasdemokratiaa. Esimerkiksi Keski-Uudenmaan 18 000–45 000 asukkaan kunnat ovat saaneet asukkailtaan kouluarvosanaksi keskimäärin seitsemän kuntalaisten mielipiteiden huomioimisesta. Lisäksi on osoittautunut, että kuntalaisilla on halua osallistua ja vaikuttaa enemmän kuin kunnat tarjoavat siihen mahdollisuuksia. Kuntien yhdistymisselvityksen yhteydessä on saatu yli 300 ehdotusta siitä, miten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia ja tapoja pitäisi parantaa.

Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisen etujen ja haittojen arvioinnissa on selvinnyt, että nykyisten kuntien asukkaiden vaikutusmahdollisuudet metropolihallintoon ja sote-kuntayhtymiin ovat huonommat kuin mahdollisen ison, kuntaliitosten myötä syntyvän kaupungin asukkailla. Sama koskee vaikutusmahdollisuuksia ammattikorkeakoulujen toimipaikkojen ja jopa kunnanosien säilymiseen omassa kunnassa.

Jos kuntien tehtäviin liittyvät lakimuutokset toteutuvat, isojen kaupunkien asukkailla on jatkossa tässä suhteessa paremmat oltavat. Iso kaupunki pystyy turvaamaan asukkaidensa edun paremmin kuin pienet ja keskikokoiset kunnat, koska sillä on enemmän resursseja järjestää ja kehittää vuorovaikutusta asukkaidensa kanssa sekä selkeästi enemmän voimaa ja äänivaltaa vaikuttaa palveluiden järjestäjiin ja tuottajiin asukkaidensa parhaaksi.

Johanna Viita

Projektinjohtaja

Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvitys

Asumisoikeusjonoista pitää päästä eroon

Asumisoikeusasumiseen liittyy yksi erikoisuus, jota ei ole vuosikymmeniin ollut käytössä millään muulla elämänalueella: jonottaminen. Jotta asumisoikeusasunto on mahdollista saada, tulee hakijalla olla jonotusnumero.

Asumisoikeusasunto on valtion tuella rakennettu asunto, johon pääsee asukkaaksi maksamalla asumisoikeusmaksun, joka on noin 15 prosenttia asunnon hankintahinnasta. Sen lisäksi asukas maksaa kuukausittaista käyttövastiketta. Tuoreen ARA:n tilaston mukaan asumisoikeus on pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä edullinen asumismuoto.

Asumisoikeus on suosittu asumismuoto. Se on niin suosittu, että asumisoikeusjonossa on tällä hetkellä 180 000 henkilöä. Koko Suomessa valmistuu vuodessa 1 300 asuntoa. Ihmiset menevät usein jonoon ihan vain varmuuden vuoksi, ja usein unohtavat, että ovat asuntoa jonottamassa. He myös unohtavat poistua jonosta, vaikka asumisoikeusasunnolle ei olisi enää tarvetta.

Jonotukseen on tulossa muutos ensi vuoden alusta alkaen. KUUMA-kunnat eli Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Pornainen ja Vihti ovat liittymässä Helsingin, Espoon ja Vantaan kanssa yhteiseen asumisoikeusasuntojen hakualueeseen. Kerava on tulossa mukaan vuotta myöhemmin eli 1.1.2016.

Muutoksen myötä asumisoikeutta voi hakea yhdellä numerolla kaikista alueen kunnista sen sijaan, että jokaisen kunnan kanssa tarvitsee asioida erikseen.

Muutos on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Kaikkien kannalta olisi parasta, että koko jonosta voitaisiin luopua. Se on kallis ylläpitää, aiheuttaa turhaa työtä ja hidastaa asuntojen saamista.

Jonottamisen sijaan asumisoikeusasuntoja omistavat yhtiöt voisivat välittää vapaita asuntoja niitä tarvitseville varallisuusrajojen puitteissa. Asumisoikeusjono on byrokraattinen turhake, josta on aika päästä eroon.

Marko Pyykkönen,

Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry

Puheenjohtaja

Asumisoikeusjonoista pitää päästä eroon

Asumisoikeusasumiseen liittyy yksi erikoisuus, jota ei ole vuosikymmeniin ollut käytössä millään muulla elämänalueella: jonottaminen. Jotta asumisoikeusasunto on mahdollista saada, tulee hakijalla olla jonotusnumero.

Asumisoikeusasunto on valtion tuella rakennettu asunto, johon pääsee asukkaaksi maksamalla asumisoikeusmaksun, joka on noin 15 prosenttia asunnon hankintahinnasta. Sen lisäksi asukas maksaa kuukausittaista käyttövastiketta. Tuoreen ARA:n tilaston mukaan asumisoikeus on pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä edullinen asumismuoto.

Asumisoikeus on suosittu asumismuoto. Se on niin suosittu, että asumisoikeusjonossa on tällä hetkellä 180 000 henkilöä. Koko Suomessa valmistuu vuodessa 1 300 asuntoa. Ihmiset menevät usein jonoon ihan vain varmuuden vuoksi, ja usein unohtavat, että ovat asuntoa jonottamassa. He myös unohtavat poistua jonosta, vaikka asumisoikeusasunnolle ei olisi enää tarvetta.

Jonotukseen on tulossa muutos ensi vuoden alusta alkaen. KUUMA-kunnat eli Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Pornainen ja Vihti ovat liittymässä Helsingin, Espoon ja Vantaan kanssa yhteiseen asumisoikeusasuntojen hakualueeseen. Kerava on tulossa mukaan vuotta myöhemmin eli 1.1.2016.

Muutoksen myötä asumisoikeutta voi hakea yhdellä numerolla kaikista alueen kunnista sen sijaan, että jokaisen kunnan kanssa tarvitsee asioida erikseen.

Muutos on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Kaikkien kannalta olisi parasta, että koko jonosta voitaisiin luopua. Se on kallis ylläpitää, aiheuttaa turhaa työtä ja hidastaa asuntojen saamista.

Jonottamisen sijaan asumisoikeusasuntoja omistavat yhtiöt voisivat välittää vapaita asuntoja niitä tarvitseville varallisuusrajojen puitteissa. Asumisoikeusjono on byrokraattinen turhake, josta on aika päästä eroon.

Marko Pyykkönen,

Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry

Puheenjohtaja