työ ja tekijä

Lumio tuli takaisin

Kauhava valitsi Vaasan ex-johtajan kuuden vuoden määräajaksi.

jorma ylönen kuva: seppo haavisto

-En ole aina uskonut näkemääni ja kuulemaani, Kauhavan kaupunginjohtajaksi marraskuussa valittu Markku Lumio päivittelee sote- ja kuntarakenneuudistusten kompurointia.

Lumio pelkää, että kompromissien kompromissina syntynyt sote-järjestämislaki ei toimi käytännössä.

- Parempi kuitenkin näin, kuin että mitään ratkaisua ei olisi syntynyt. Silmiinpistävin heikkous on yksityisten palveluntuottajien epävarma asema uudistuksessa. Ilman heitä ei pärjätä missään päin Suomea.

Lähes neljän vuoden
tauko kuntatöistä

Lumio on seurannut viimeiset vuodet kuntakentän kamppailuja katsomosta. Hän irtisanoutui Vaasan kaupunginjohtajan virasta helmikuussa 2011.

Paluu kuntatöihin tapahtui joulukuun alussa. Lumio toimii joulukuun ajan Kauhavan vs. kaupunginjohtajana ja aloittaa kuusivuotiskautensa tammikuun alussa.

- Kun olen kerran luottamuksen puutteen vuoksi joutunut töistäni pois, on mukavaa huomata, että jossakin luottamusta edelleen on. Aloitan työt todella motivoituneena, Lumio sanoo. Lumio voitti jatkokautta hakeneen Harri Mattilan valtuuston vaalissa 33–10. Lumion takana olivat valtuuston suurimmat ryhmät: keskusta, kokoomus ja SDP.

Palkankorotus
ja ajolähtö

Lumio oli yksi näkyvimmistä kuntajohtajista 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Työ Vaasan johtajana maistui ja kaupunki kehittyi.

Äkkipysähdys tapahtui vuoden 2011 kahden ensimmäisen kuukauden aikana. Kaupunginhallitus myönsi tammikuussa Lumiolle palkankorotuksen, helmikuussa se pakotti Lumion eroamaan.

- Kaupunginhallituksen toiminta oli jonkinmoinen ennätys epäloogisuudessaan, Lumio sanoo nyt.

Lumion toimet muun muassa sisäisessä valvonnassa kyseenalaistettiin, lisäksi esiin nousivat mahdolliset epäselvyydet kaupungin luottokortin käytössä.

Poliisi tutki Lumion toimet. Se kävi läpi tuhansia dokumenttia ja löysi seitsemän tositetta, joissa oli muodollisesti väärä hyväksyjä. Syyttäjä jätti syyttämättä, eikä Vaasan kaupungilla ollut vaatimuksia Lumiota kohtaan.

Lumio sanoo olevansa sinut Vaasan-tapahtumien kanssa.

- Joitakin Vaasan tuolloisia kärkipoliitikoita en edelleenkään voi pitää suuressa arvossa. Nykyiseen luottamus- ja virkajohtoon suhteeni ovat erinomaiset.

Neljän kunnan
uusi kaupunki

Uusi Kauhavan kaupunki syntyi 2009, kun Kauhava, Alahärmä, Kortesjärvi ja Ylihärmä yhdistyivät.

Uusi johtaja on tehnyt kaupungissa jo yhden merkittävän linjauksen: neljässä paikassa oleva hallinto kootaan yhteen.

- Toteutan liitoksen syntyvaiheessa kirjoitettua strategiaa, jossa todetaan kaupungin toimivan yhtenä strategisena kokonaisuutena. Kun tulee ulkopuolelta, muutoksen tarpeen näkee päivänselvänä.

Lumio kertoo saaneensa toistuvasti vastata yhteen kysymykseen: riittääkö 17 000 asukkaan Kauhava hänelle toimintakentäksi?

- Riittää siksi, että se on elinkeinojensa puolesta mielenkiintoinen kaupunki: konepajateollisuutta, puuteollisuutta, kuntoutuslaitos, tuhat toimivaa maatilaa ja Suomen kolmanneksi suosituin huvipuisto, Power Park.

Kauhavalla tapahtuu kaupunginjohtajan vaihdoksen lisäksi toinen merkittävä muutos vuoden lopussa. 85 vuotta toiminut Lentosotakoulu poistuu kaupungista.

- Koulun maat on myyty liikemiesryhmälle. Yksi ensimmäisistä tehtävistäni on neuvotella uusien omistajien kanssa siitä, millaista yhteistyötä he haluavat kaupungin kanssa.

Faktat

Markku Lumio

1960: Syntyi Jämsässä.

1978: Ylioppilas Petäjäveden lukiosta.

1983: Oikeustieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta.

1987: Liiketyönantajain Keskusliiton alueasiamieheksi Jyväskylään.

1999: Työnantajaliittojen pysyväksi asiantuntijaksi Brysseliin.

2001: Vaasan kaupunginjohtajaksi.

2011: Vaasan yliopiston yhteiskuntasuhteiden kehittämispäälliköksi.

2014: Aloitti joulukuun alussa Kauhavan kaupunginjohtajana.

Klikkaa kuvaa niin näet tarkemmat tiedot ja suuremmat kuvat

Faktat

Markku Lumio

1960: Syntyi Jämsässä.

1978: Ylioppilas Petäjäveden lukiosta.

1983: Oikeustieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta.

1987: Liiketyönantajain Keskusliiton alueasiamieheksi Jyväskylään.

1999: Työnantajaliittojen pysyväksi asiantuntijaksi Brysseliin.

2001: Vaasan kaupunginjohtajaksi.

2011: Vaasan yliopiston yhteiskuntasuhteiden kehittämispäälliköksi.

2014: Aloitti joulukuun alussa Kauhavan kaupunginjohtajana.