Muistatko vielä miten pankkipalvelut oli järjestetty 1990-luvun alussa? Ja mikä parku syntyi, kun uusi teknologia, uudet palvelumallit ja kilpailu pakottivat luopumaan vanhasta ja tutusta mutta samalla kalliista ja tehottomasta. Tuskin kukaan haluaisi palata entiseen ja varsinkaan entisiin monen prosenttiyksikön lainamarginaaleihin, joilla asiakkaat kustansivat lystin.

Sote-uudistus on iso ja tärkeä hanke. Kannatan sitä. Monet ajavat reformia uskoen, että sen avulla nykyinen hyväksi koettu sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisen malli voidaan pelastaa. Siihen en usko.

 

UUDISTUSTA TARVITAAN, jotta voisimme mahdollisimman nopeasti ja joustavasti siirtyä uudelle tasolle teknologian hyödyntämisessä. Se vaatii suurta remonttia toimintatavoissa ja johtamisessa.

Tätä muutosta ei voida tehdä samoilla opeilla, joilla remontoimme pankkijärjestelmän. Silti haasteessa on paljon samaa: täytyy murtaa vanhoja luutuneita asenteita, muuttaa ennakkoluulottomasti toimintamalleja ja nojata rohkeasti teknologian avaamiin huikeisiin mahdollisuuksiin.

Kiireellisintä olisi murtaa lujassa istuva usko siihen, että sosiaali- ja terveydenhuollossa vain raha ratkaisee.

Yleinen mielipide on saatu uskomaan, että sosiaalipalvelujen tuottamisessa ja terveydenhuollossa raha muuttuu automaattisesti paremmiksi palveluiksi ja säästöt vastaavasti murentavat niin laatua kuin saatavuuttakin.

 

LÖYSIN JOKIN AIKA sitten arkistoistani kansanterveyslaitoksen tekemän yhteenvedon terveydenhuollon vuodeosastotoiminnan kustannuksista ja suoritteista 1990-luvun vaihteen molemmin puolin. Kuva murentaa täysin vallitsevan olettamuksen. Vuodesta 1988 vuoteen 1991 vuodeosastotoiminnan menot kasvoivat 40 prosentilla, mutta suoritteiden määrään tai laatuun lisärahalla ei ollut sanottavaa vaikutusta.

Seuraavien kolmen vuoden aikana lama pakotti leikkaamaan menoista viidenneksen.

Toisin kuin kaikki ”asiantuntijat” ennustivat ja jälkikäteinen olettamus kuuluu, palvelujen määrä ja laatu eivät kääntyneetkään laskuun. Kävi täsmälleen päinvastoin. Pienentyneestä rahoituksesta huolimatta palveluja kyettiin tuottamaan aiempaa selvästi enemmän ja niiden laatu parani.

 

TOINEN ESIMERKKINI on Hollannista. Se haastaa lujan uskomme siihen, että vanhusten kotihoidon tukipalvelujen laadun paras mittari on yksittäisen asiakkaan palvelemiseen käytetty aika. Nyt sekä palvelujen tarvitsijat että niitä tuottavat valittavat samaa: aika ei riitä. Kaikki olisi paremmin, jos rahaa tulisi lisää, mutta päättäjät pysyvät kuuroina ja sokeina ihmisten tarpeille.

Hollannissa syntyi vuonna 2006 Buurtzorg-niminen voittoa tavoittelematon yritys, joka haastoi vanhan kotipalvelujen tuottamisen mallin. Se perusti tekemisensä 10-12 työntekijän erittäin itsenäisiin ryhmiin, jotka saivat oman tahtonsa mukaan organisoida toiminnan.

Kolmen vuoden kuluttua Ernst & Young arvioi tulokset ja ne olivat hämmentäviä. Buurtzorgin asiakkaiden ja työntekijöiden tyytyväisyys oli aivan omaa luokkaansa. Mutta mikä ihmeellisintä, Buurtzorg käytti 40 prosenttia vähemmän aikaa asiakasta kohden kuin muut alan toimijat.

 

NÄMÄ KAKSI ESIMERKKIÄ eivät ole ainoita, mutta ne todistavat kiistattomasti, että sosiaali- ja terveydenhuollossa on mahdollisuuksia tehdä asioita toisella tavalla ja sitä kautta yhtä aikaa säästää ja parantaa laatua.

Suurin mahdollistaja on teknologia, joka tuottaa läpimurtoja niin itse hoitoon kuin sitä tukeviin palveluihinkin. Mullistusten ydin on siinä, että voimme nopeassa tahdissa siirtyä standardiratkaisuista yksilöllisiin sovellutuksiin. Eivätkä esteet ole enää pitkään aikaan olleet teknologiassa itsessään vaan heikkouksissamme käyttää sitä hyväksi.

 

MINULLE SOTE TARKOITTAA parempia mahdollisuuksia ottaa uudet ratkaisut käyttöön mahdollisimman nopeasti sekä terveydenhuollossa että sosiaalipalvelujen tuottamisessa. Kuvitelma siitä, että olisi olemassa jokin optimaalinen koko hallinnolliselle rakenteelle, on kuolleena syntynyt. Paljon tärkeämpää on, että syntyvä rakenne on sellainen, että palveluja voidaan tarpeen mukaan joustavasti skaalata sekä ylös että alas. Tässä mielessä maakuntamalli lienee järkevin ratkaisu. Siltä tasolta liikkuminen ylös ja alas sujunee joustavimmin.

Asiat vaativat edetäkseen myös asenteiden muutosta. Suomessa on valtava määrä sosiaali- ja terveysalan tutkimusta ja alan arjesta raportoivaa mediaa. Nyt molemmilla suunnilla suurin energia kuluu valitusvirsiin siitä, miten vanhan hyväksi osoittautuneen järjestelmän perusteita ollaan murentamassa. Eettiseksi ja moraaliseksi kelpaa vain vanhan säilyttäminen.

On aika vaihtaa kanavaa. Todellista vastuun kantamista kansalaisten tarpeista on se, että hankimme suomalaisten käyttöön maailman parhaat välineet ja opit sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen.

Esko Aho

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 6/2016.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*