Eurooppalainen itsehallintomalli?

Pääministeri Sipilä totesi Keskustan puoluevaltuustossa viime lauantaina 19.11:

”Soten järjestämistehtävät vähenevät kymmenesosaan – 190 eri taholta 18:lle itsehallintoalueelle. Siirrymme kohti eurooppalaista, virtaviivaista hallintoa. Kunnat ovat jatkossakin hyvinvointiyhteiskunnan pohja. Ne voivat keskittyä vastaamaan elinvoimasta ja kuntalaistensa muista palveluista entistä paremmin”.

Siis kohti eurooppalaista virtaviivaisuutta – mitä tällä tarkoitetaan? Haluammeko olla pohjoismainen kuntiin perustuva hyvinvointiyhteiskunta, perhekeskeisyyttä korostava keski- ja eteläeurooppalainen kansakunta vaiko peräti valtiojohtoinen hyvinvointijärjestelmä. Sitten Neuvostoliiton kaatumisen viimeksi mainittua ei ole Euroopassa kokeiltu – nyt siihen on vahvoja viitteitä.

Pohjoismaisen hyvinvoinnin perusperiaatteena on tulonsiirtojen ja palvelujen yhteisvastuu niin saatavuudessa kuin rahoituksessa sekä palvelujen kansanvaltaisuus ja läheisyys.

Tanskassa on kuntauudistuksen jälkeen 98 kuntaa ja 5 suuraluetta. Lähi- ja erityispalvelut on jo ministeriötasolla eriytetty. Erityistasoa keskitetään samalla kun kuntien roolia ennaltaehkäisyssä ja erityisesti vanhusten palveluissa korostetaan taloudellisin kannustimin. Kuntien vastuulla on muun muassa ehkäisevä hoito, terveyden edistäminen, kuntoutus, lasten hammashoito, kouluterveydenhuolto ja kotisairaanhoito. Omalääkärit ovat ammatinharjoittajia, joiden kustannukset maksetaan julkisin varoin. Työterveydenhuolto on kokonaan julkista. Järjestelmä on kaksiportainen.

Ruotsissa maakäräjät (landsting, 21 kpl) ovat osa paikallishallintoa. Ne vastaavat koko terveydenhuollon järjestämisestä. Nykyinen terveysministeri Gabriel Wikström on tosin esittänyt, että osa maakäräjien terveystoimesta tulisi siirtää kuntiin erityisesti vanhustenhuoltoa tehostamaan. Ruotsissa ollaankin siirtymässä keskitetystä mallista nykyistä hajautetumpaan. Länsinaapurissa 290 kuntaa vastaa lähipalveluista ja mitä ilmeisimmin jatkossa myös osasta terveydenhuollosta. Olennaista on, että lähipalvelut ovat lähellä ihmistä – peruskunnissa.

Norjassa taas on 430 kuntaa ja 4 suuraluetta jotka vastaavat erikoissairaanhoidosta. Valtion ylläpitämät suuralueet vastaavat sairaalatoiminnasta ja kunnat ennaltaehkäisevästä ja muusta terveydenhuollosta. Lisäksi on 9 ”fylkeä” joiden vastuulla on aluekehitys-, opetus- ja muita toimintoja. Norjassa järjestelmä on siis 3-portainen, mutta sote-toiminnot hoidetaan 2-portaisesti. Viimeaikainen kehityssuunta on taloudellisten kannustimien luominen kunnille ja yhteistyön tiivistäminen sairaalatoiminnoista vastaavien alueiden kanssa.

Kunnat eivät toimi eivätkä organisoidu kuten valtion putkihallinto, vaan ihmisen elinkaaren mukaan. Erityisesti sote-lähipalveluilla on merkittävä yhteys niin lasten, nuorten, vanhusten kuin kaikenikäisten hyvinvointiin ja palvelujen integraatioon. Jos tästä kokonaisuudesta irrotetaan sote-lähipalvelut jonnekin toiseen organisaatioon, ollaan vakavan osaoptimoinnin tiellä. Kuntien työllisyysvastuiden kasvu vain korostaa yhteyttä kunnan muihin palveluihin.

Kuntaperusteisen järjestelmän suuri etu on, että suuremmat voivat itse ja pienemmät yhteistyössä muiden kuntien kanssa järjestää tarvittavat palvelut. Kun myös lähipalvelut viedään kunnilta, niin osaoptimoinnin lisäksi ajaudutaan massiiviseen demokratiavajeeseen. Kenen puoleen alueensa lähipalveluista huolestunut kansalainen ja äänestäjä jatkossa kääntyy?

Nyt meneillään olevassa sote-uudistuksessa on pitkälti kyse vallasta ja valtion keskushallinnon halusta ohjata hyvinkin yksityiskohtaisesti hyvinvointipalveluja. Nämä pyrkimykset on naamioitu itsehallinnon verhoon. Itsehallinnon idea näyttää unohtuvan, samoin nykyisten sote-toimijoiden asiantuntemus.

Hallituksen periaatepäätös merkitsee toteutuessaan muun muassa erillistä valtionosuusjärjestelmää kunnille ja itsehallintoalueille. On päivänselvää, että kaupunkiseutujen kuntalaiset joutuvat entistä voimakkaammin rahoittamaan koko järjestelmää. Kaupungeilta siis viedään vastuu omista kuntalaisistaan ja valta omaan paikallispalveluun, ja kuntaveroja ohjataan aluehallintoon.

Väitetään, että edelliset sote-harjoitukset kariutuivat kuntien kapinaan. Pohjoismaisen kuntapohjaisen itsehallinnon puolustaminen tuskin on vain turhaa kapinaa. Olisiko jo aika ottaa kuntalaisten itsehallinto uudistuksen perustaksi?

Reijo Vuorento

Apulaisjohtaja, Kuntaliitto

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kuntaliiton blogissa.