Hanna Wass: Laiskan äänestämisen jälkeinen aika

Mikä on Suomessa kestoteema vaaleista toiseen? Ei sote, Nato, koulutus tai edes Venäjä. Se on äänestäminen itsessään ja etenkin huoli siitä, jääkö äänestysprosentti jälleen kerran matalaksi.

Välillä jokin aihe koetaan siinä määrin kutkuttavaksi, että keskustelu jatkuu, vaikka se onkin jo sisällöllisesti ammennettu tyhjiin. Tällöin siirrytään eräänlaiselle metakeskustelun alueelle eli erittelemään sitä, millä tavalla jostakin aiheesta on tapana puhua tai miten siitä tulisi puhua. Metakeskustelu on analyysien kulta-aikaa, jolloin tunnistetaan erilaisia tulkintakehikkoja, niiden sisäisiä narratiiveja ja retorisia käytäntöjä.

*                              *                              *

Äänestämistä koskevan keskustelun elinkaaressa ollaan Suomessa päästy nyt metavaiheeseen. Useat tuoreet tutkimukset ovat osoittaneet, että poliittinen osallistuminen ja vaaleissa äänestäminen ovat osa ylisukupolvista hyvä- tai huono-osaisuuden kudelmaa. Äänestämättä jättäminen ei siten ole pelkästään yksilön motivaation puutteesta johtuva valinta. Tämä puolestaan haastaa meillä pitkään vallinneen puhetavan ”laiskoista” tai ”nukkuvista” äänestäjistä.

Vaikuttaisi siis siltä, että olemme vähitellen siirtymässä laiskan äänestämisen jälkeiseen aikaan. Siinäkin osallistuminen koetaan tärkeäksi, mutta ratkaisuja joudutaan etsimään muualta kuin nukkuvien äänestäjien ryhdistämisyrityksistä. Äänestämättömyyden juurisyihin pureutuminen vaatii pitkäkestoisia hankkeita, joiden alkupiste on jo varhaiskasvatuksessa. Näiden mahdolliset vaikutukset tulevat esiin huomattavalla viiveellä, joten nopeita keinoja on löydettävissä ainoastaan politiikan sisällöistä.

*                              *                              *               

Kevään kuntavaalien kampanjointi on käynnistynyt melkoisen nihkeästi. Ensin puolueilla oli huomattavia vaikeuksia saada täytettyä ehdokaslistansa. Ensimmäinen Ylen järjestämä puheenjohtajatentti meni puolestaan karnevalistiseksi huutoäänestykseksi asioista, joista useimmat eivät juurikaan kuulu kuntien päätösvaltaan.

Maaliskuun toisella viikolla julkaistiin Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen ohjaama lyhytdokumentti Puheenvuoro. Somessa valtoimenaan levinnyt teos tiivistää Tampereen kaupunginvaltuustossa raitiovaunusta marraskuussa 2016 käytyä keskustelua, joka on sekoitus lennokasta argumentaatiota, puheoikeuden siekailematonta hyödyntämistä ja epäasiallista kokouskäyttäytymistä.

Vaikka sinänsä voikin tuntua sympaattiselta, että edustajat muodostavat ikään kuin kansan pienoiskoossa, moni äänestäjä on kertonut hämmentyneensä valtuutettujen keskustelussa ilmentämää vähäistä arvostusta kunnallista demokratiaa kohtaan.

Maaliskuun kolmannella viikolla alkaneissa Ylen puoluepäivissä äänestäjien aktivointi on niin ikään ollut suuressa roolissa. Sarjan aloittanut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo käytti lähes kaksi ensimmäistä minuuttia annetusta seitsemän minuutin puheajasta perustelemalla äänestämisen merkitystä. Puhe lähti liikkeelle puolustusasemista: äänestäjät ovat kurkkuaan myöten täynnä sotea, mutta vaalit tarjoavat mahdollisuuden muutokseen valitsemalla innovatiivisia edustajia valtuustoihin. Tulkinta vaaleista mahdollisuutena vaihtaa yksi poliittinen eliitti kilpailevaan on kuitenkin demokratian näkökulmasta varsin kapea. Se ei välttämättä puhuttele poliittisen päätöksentekoprosessin jo kaukaiseksi kokevia ihmisiä, jotka eivät ole pitkään aikaan äänestäneet.

*                              *                              *               

Äänestäjien innostaminen puhtaasti politiikan sisällöillä voisi olla tällä hetkellä helpompaa kuin pitkään aikaan. Kuluneen hokeman mukaan kaikki puolueet ovat niin lähellä toisiaan, että käytännössä mikään ei muutu riippumatta siitä, kuka on vallassa.

On vaikea arvioida, onko tälle käsitykselle ollut joskus vahvemmat perusteet, mutta nykyistä poliittista tilannetta se ei kuvaa. Vaaleissa on nimittäin tarjolla ryhmiä, joilla on selvästi toisistaan poikkeavat käsitykset perustavanlaatuisista yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen nivoutuvista kysymyksistä. Mitkä ovat yksilön tosiasialliset valintamahdollisuudet ja niistä seuraava vastuu valinnoista? Mitä julkisen sektorin tulisi tuottaa ja kenellä on oikeus sen tarjoamiin etuuksiin ja palveluihin? Entä millainen liikkumatila markkinoille tulisi antaa?

Puolueiden ja ehdokkaiden tehtävä vaaleissa on saada puserrettua ideologia ulos teknokraattisiltakin tuntuvista kysymyksistä sellaisessa muodossa, että niiden yhteys äänestäjän omaan arvomaailmaan kristallisoituu.

Suomessa, kuten muissakin läntisissä demokratioissa on nyt siinä määrin ”tilanne päällä”, että olisi hyvä palata laiskan äänestämisen kehyksestä ideologisten vaalien aikaan.

Hanna Wass

Kirjoittaja on akatemiatutkija ja yliopistonlehtori Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella. Hän on Suomen vaalitutkimuskonsortion johtoryhmän jäsen ja Politiikka-lehden toinen päätoimittaja.

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 4/2014.