Sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapautta koskevan lakiluonnoksen lausuntoaika päättyi eilen ja esityksen on tarkoitus tulla eduskunnan käsittelyyn tänä keväänä. Kuntaliitto suositteli omassa lausunnossaan, että valinnanvapaus otetaan käyttöön vaiheittain, esimerkiksi maakunnallisina pilotteina ja kokeilujen kautta. Näin toimien esimerkiksi asiakkaiden ja kustannusten nousuun liittyviä riskejä voitaisiin lieventää.

Kokeilujen kautta eteneminen olisi erityisen tarpeellista henkilökohtaisen budjetin kohdalla. Suomessa ei ole juurikaan kokemusta henkilökohtaisen budjetin osalta, mutta sen käyttöönotolla näyttää olevan kiire.

Henkilökohtainen budjetti käytössä
vaihtelevalla menestyksellä eri maissa

Henkilökohtaisen budjetin perusidea on, että palvelun käyttäjä on keskiössä suunnittelemassa oman elämänsä kannalta tarpeellisia palveluja.

Kansainvälisellä areenalla on verrattain paljon kokemusta henkilökohtaisen budjetin kokeiluista ja käyttöönotosta. Vaikka muiden maiden malleja ei ole viisasta sellaisenaan yrittää siirtää Suomen olosuhteisiin, olisi viisautta ottaa jotain oppia niistä kokemuksista, joita on saatu  mm. Isossa-Britanniassa, Alankomaissa, Belgiassa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa.

Isossa-Britanniassa henkilökohtaista budjettia kokeiltiin suoran rahoitusmallin avulla 1990-luvun puolivälissä. Vasta vuonna 2003 kunnille tuli velvoite tarjota sitä vammaisille ja mielenterveysongelmista kärsiville. Järjestöt, ovat olleet vahvasti mukana mallin kehittämisessä ja toteuttamisessa. Kokoiluvaiheessa rahoittajina oli julkisen rahoituksen lisäksi myös rahastoja ja järjestöjä.

Alankomaissa puolestaan idea asiakasbudjetista tuli keskusteluun 1980-luvun lopulla. Vuonna 1991 toteutettiin 300 henkilön kokeilu vammaispalveluissa. Vuonna 1995 malli vakiinnutettiin.

Henkilökohtaisen budjetin suosio nousi vuosien 2002–2010 välillä kymmenkertaiseksi, 13 000 käyttäjästä lähes 130 000 käyttäjään vuositasolla. Vuosittainen rahamäärä henkilöä kohden vuodessa kasvoi vuoden 2000 noin 7500 eurosta vuoden 2010 yli 19 000 euroon.

Alankomaissa oletus kustannusten laskusta osoittautui vääräksi, sillä todellisuudessa henkilökohtaisen budjetin kustannukset kasvoivat saman periodin aikana keskimäärin 23 prosenttia vuodessa. Henkilökohtaisen budjetin käyttäjäryhmästä rajattiin pois noin 90 prosenttia vuonna 2015Tämä johtui kustannusten kasvusta ja siitä, että HB:en virtasi uusia asiakkaita noin 1000 asiakkaan kuukausivauhdilla, mikä haastoi järjestelmän toimivuuden ja uhkasi koko sosiaaliturvajärjestelmää.

Arviot asiakasmääristä
alimitoitettuja

Suomessakin olisi tarpeen vielä perusteellisesti harkita, millä asiakasryhmillä henkilökohtaisen budjetin käyttöönotossa lähdetään liikkeelle. Hallituksen esityksessä todetaan, että sen piiriin arvioidaan tulevan noin 60 000 henkilöä.

Tämä on hyvin varovainen arvio ja todellisuus voi osoittautua yllätykselliseksi. Maakunnilla olisi lakiluonnoksen mukaan velvollisuus ottaa käyttöön henkilökohtainen budjetti vanhuspalvelulain, vammaispalvelulain ja kehitysvammaisten erityishuollossa annetun lain mukaisissa palveluissa.

Näissä asiakasryhmissä oli vuonna 2014 yli 165 000 asiakasta, siis yli 100 000 henkilöä enemmän kuin lakiluonnoksessa on arvioitu järjestelmän piiriin tulevan.

Lakiluonnoksessa arvioidaan, että henkilökohtaisen budjetin kautta avautuvat markkinat olisivat noin 1,5 miljardia euroa olettaen tietenkin, että käyttäjien määrä on onnistuttu arvioimaan oikein. Entäpä jos ennakkoarvio ei olekaan oikea? Miten käy silloin asiakkaille, järjestelmän toimivuudelle ja kustannuksille?

Mieleeni hiipii myös kysymys, että eikö parhaillaan menossa olevasta Kelan ruuhkautumisesta toimeentulotuen käsittelyssä aiota ottaa mitään oppia. Monet viimesijaista toimeentuloturvaa tarvitsevat ovat joutuneet hädänalaisiin tilanteisiin.

Entäpä jos lähdettäisiin liikkeelle yhdestä asiakasryhmästä, vaikkapa vammaisista, ja luotaisiin huolella malli henkilökohtaisen budjetin rakentamiseen, sen hallinnointiin ja tuettuun päätöksentekoon? Tämän jälkeen tilannetta voisi arvioida uudelleen myös lainsäädännön kannalta muutaman vuoden päästä.

Tuetun päätöksenteon ehdotettu malli
kaipaa kehittämistä

Henkilökohtaisen budjetin ideana on, että palvelujen käyttäjän tulee kyetä hankkimaan tarvitsemansa palvelut markkinoilta. Tämä edellyttää käyttäjältä kykyä hankkia tietoja palvelujen tarjoajista, palvelujen sisällöistä ja hinnoista.

Esimerkiksi vammainen, kehitysvammainen tai ikääntynyt henkilö saattaa tarvita tähän apua. Lakiluonnoksessa ehdotetaan tähän tarpeeseen tukihenkilöä.

Tukihenkilö ei voi olla henkilö, joka on palvelus- tai toimeksiantosuhteessa palvelujen järjestäjään (maakunta) tai palvelujen tuottajiin, tai jolla on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa asiassa, jota tuettu päätöksenteko koskee.

Mistä löytyvät riittävän paneutuneet tukihenkilöt, jotka suostuvat tekemään tällaista vapaaehtoistyötä ilman korvausta tai palkkiota? Mikä taho perehdyttäisi tukihenkilöitä markkinoilla toimimiseen ja henkilökohtaista budjettia koskevan lainsäädännön viidakkoon? Se kun ei ole helppoa aina ammattilaisellekaan! Puhun tässä tietenkin omasta kokemuksestani.

Tuettuun päätöksentekoon löytyy maailmalta käytäntöjä. Isossa-Britanniassa henkilö voi tehdä päätöksentekosopimuksen, johon kirjataan henkilöt, jotka ovat mukana yksilöä koskevassa päätöksenteossa ja antavat apua ja neuvontaa. Näitä henkilöitä voivat olla vaikkapa perheenjäsenet, ystävät, avustajat tai vapaaehtoiset.

Alankomaissa henkilökohtaisen budjetin toimisto auttaa henkilöä käytännön toimissa, tarvearvioinnissa ja hakemisen eri vaiheissa ja hallinnossa.

Hyvä esimerkki tuetun päätöksenteon sisällyttämisestä lakiin, politiikkaan ja käytäntöön löytyy niinkin eksoottiselta kuulostavasta paikasta kuin Kanadan Brittiläisen Kolumbian provinssista. Siellä tuli vuonna 2000 laki, joka oikeuttaa vammaisen henkilön tekemään edustussopimuksen tukiverkoston kanssa. Sopimus tekee viranomaisille näkyväksi sen, että henkilö on antanut tukiverkostolle arvovallan olla mukana avustamassa päätöksenteossa ja edustaa sovituissa tilanteissa. Alle 19-vuotiaita edustavat heidän vanhempansa tai lailliset huoltajansa.

Tähän loppuun vielä muuan tärkeä näkökulma: voisiko henkilökohtaisesta budjetista maksaa palkkaa tai kulukorvauksia aiheutuneista kustannuksista omille läheisille ja perheenjäsenille siitä avusta ja tuesta, jota läheiset antavat? Lakiluonnoksessa tämä näkökulma jää liian vähälle huomiolle.

Kansainvälinen käytäntö tässä asiassa vaihtelee. Jossain maissa on mahdollista maksaa palkkaa hoivatyön ajasta ja ylimääräisistä kuluista.

Henkilökohtaisella budjetilla, kuten koko sote-uudistuksella, tavoitellaan kustannusten kasvun hillintää. Jotta tämä voisi toteutua, järjen käytössä ei pitäisi säästää.

Valinnanvapauden onnistunut toteutus edellyttää myös malttia ja viisautta edetä asteittain ja korjata matkan varrella niistä asioita, jotka eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Aila Puustinen-Korhonen, Kuntaliiton sote-asioiden erityisasiantuntija

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kuntaliiton blogissa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*