Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa on syntymässä tilanne, jossa tehtävien, rahoituksen ja ohjauksen kokonaisuus ei ole missään vaiheessa valmistelua samanaikaisesti arvioitavana. Tilanne on hyvin haasteellinen erityisesti lausuntoja parhaillaan valmistelevien kuntien, mutta myös tulevien maakuntien rakentamisen ja muutoksen hallinnan kannalta.

Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää, että valinnanvapausmallin ja monikanavarahoituksen uudistamisen konkreettinen sisältö linjattaisiin mahdollisimman nopeasti. Jos näin ei tehdä, käy hyvin vaikeaksi toteuttaa ainakaan kovin laaja valinnanvapausmalli samaan aikaan, kun järjestämisvastuu siirretään maakunnille vuoden 2019 alussa.

Tällä hetkellä lausuntokierroksella ovat luonnokset muun muassa maakuntalaista, sote-järjestämislaista, voimaanpanolaista, maakuntien rahoituslaista sekä kuntien peruspalvelujen valtionosuuslaista. Lausuntoaikaa on kymmenen viikkoa eli 9. marraskuuta saakka.

Vielä ei ole kuitenkaan tiedossa, mikä tulee olemaan valinnanvapausmallin ja monikanavarahoituksen purkamisen sisältö. Näitä koskevat esitykset ovat tulossa lausunnoille vasta loppuvuodesta.

Niillä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia kuntien ja maakuntien tulevaan rahoitukseen. Valinnanvapausmallin toteuttaminen vaikuttaa myös muun muassa yhtiöittämisvelvollisuuteen, palvelujen tuottajaorganisaatioihin sekä kuntien ja kuntayhtymien sote-kiinteistöjen tulevaan käyttöön.

Maakuntien muita kuin sote-tehtäviä ja niihin liittyvää rahoitus- ja ohjausmallia koskevien esitysten on puolestaan määrä lähteä lausunnoille ensi keväänä.

Valmistelun eritahtisuuden seurauksena näyttää siltä, että vasta loppukeväästä 2017 eduskunnalla on käytettävissä sote- ja maakuntauudistusta koskeva lakipaketti kokonaisuudessaan. Väliaikaishallintojen maakunnissa on määrä aloittaa heinäkuun alussa 2017.

Etenkin kuntien on tärkeää valmistella omat lausuntonsa lakiesityksistä huolella. Kysymyshän on pitkälti nykyisten kuntien tehtävien ja voimavarojen uudelleenjärjestelystä. Siksi myös paras asiantuntemus niihin on kunnissa.

Koska tällä hetkellä ei ole mahdollista arvioida kaikkia uudistuksen elementtejä, on todennäköistä, että matkan varrella tarvitaan vielä täydentäviä lausuntomenettelyjä. Tähän pitäisi myös valmistelussa henkisesti ja aikataulullisesti varautua.

Kuntaliitto antaa ensi viikolla ainakin alustavan lausunnon ensivaiheen lakipakettiin. Keskustelua asiasta käydään vilkkaasti myös tämän viikon Kuntamarkkinoilla ja sen puoluejohtajien paneelissa keskiviikkoaamuna.

Arvioimme nyt lausunnoilla olevaa kokonaisuutta ensinnäkin kuntien ja niiden elinvoiman edellytysten kannalta. Toisekseen tulemme kiinnittämään huomiota tulevien maakuntien itsehallinnon luonteeseen. Kolmas keskeinen tekijä on se, mitä kuntien – etenkin suurimpien kaupunkiseutujen – ja maakuntien yhteistyöpinnassa tapahtuu. Sekä sotessa että elinvoima-asioissa kunnat ja maakunnat tulevat olemaan kuin siamilaisia kaksosia.

reina_timo

Timo Reina, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kuntaliiton blogissa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*