Jarkko Saarisen kolumni: Matkailun tulevaisuus ilmassa
Matkailun vaikeudet alkoivat pikkuhiljaa. New Yorkin syyskuun 11. päivän terroristi-iskut lamauttivat vuosikymmeniä kasvaneen matkailualan, mutta vain hetkeksi. Vuonna 2007 alkanut finanssikriisi laski palveluiden kysyntää, mutta matkailu oli ensimmäisten alojen joukossa, jotka palasivat kasvuun.
Suomen pitkittyneessä 2010-luvulle jatkuneessa taantumassa matkailu oli pitkään lähes ainoa merkittävä kasvava taloudenala. Sen seurauksen matkailua ei enää pidetty syrjäseutujen kuntien juttuna, vaan ministeritason keskusteluissa siitä leivottiin kansallisesti tärkeä vientiteollisuuden ala.
Sitten matkailutalous kohtasi ilmastopolitiikan, mutta ”savuttomana teollisuutena” sitä ei nähty ilmastonmuutoksen hallinnan kannalta erityisen keskeisenä. Esimerkiksi Kiotossa vuonna 1997 solmitussa YK:n ilmastosopimuksessa ei kiinnitetty huomiota matkailusta aiheutuviin päästöihin ja Pariisin ilmastosopimus vuonna 2018 jätti kansainvälisen lentoliikenteen rajoittamisen alan toimijoiden omalle vastuulle. Näin siitä huolimatta, että lentoliikenteen päästöt olivat lähes kaksinkertaistuneet Kioton sopimuksen jälkeen.
* * *
Ilmastopolitiikka tai länsinaapuristamme noussut lentohäpeäliike eivät taannuttaneet matkailua. Valokuvia lomakohteista laitettiin sosiaaliseen mediaan ehkä aiempaa vähemmän, mutta suomalaisten matkustusinto ulkomaille ja kansainvälisten matkailijoiden halu nähdä Suomea oli vuosi vuodelta suurempaa. Puhuttiin jopa liikamatkailusta, ja kasvua tuntui rajoittavan vain työvoimapula.
Koronapandemia muutti kaiken. Yhtäkkiä aiemmasta hyvästä ulkoisen muutoksen sietokyvystään – resilienssistä – tunnettu matkailuala muuttui haavoittuvaksi. Ensin hävisivät kaikki kansainväliset vieraat, sitten kotimaiset turistit. Työvoimapula muuttui työttömyydeksi, eikä moni aiemmin alalla työskennellyt ole enää halunnut palata matkailutöihin.
* * *
Nyt kun matkailu on elpymässä, kuntapäättäjien tulisi olla oleellisten kysymysten äärellä: halutaanko matkailun palavaan mahdollisimman nopeasti aiempaan malliin ja sen mukaiseen kasvuun, vai tulisiko meidän rakentaa siitä jollakin tavalla kestävämpää ja vähemmän haavoittuvaa? Koronavirus vaikuttaa yhä, ja epidemiat tai pandemiat eivät jää tähän. Samoin kiristyvä maailmantilanne muuttaa matkailijoiden mieltymyksiä ja mahdollisuuksia liikkua lähivuosina.
Ilmassa onkin paljon uhkia. Pitkällä aikavälillä kuitenkin juuri ilmastonmuutos, sen vaikutukset ja hillintätavoitteet muuttavat matkailua syvästi, sillä ne kohdistuvat kohteesta ja sen turvallisuudesta riippumatta matkailun keskeiseen osaan; liikkumiseen lähtö- ja kohdealueiden välillä. Toisin kuin koronapandemia, ilmastokriisi ei ole tulossa yllättäen. Kuntien ja matkailutalouden toimijoiden tuleekin aktiivisesti pyrkiä sopeuttamaan matkailukohteita ilmastonmuutokseen ja toteuttaa kehitystoimissaan muutoksen hillintää.
* * *
Toisaalta ilmastonmuutos yhdessä koronakriisin oppien ja vaikutusten kanssa tarjoaa mahdollisuuksia kehittää matkailusta kestävämpää. Liikkumisen hiilineutraalisuus korostuu tulevaisuudessa, ja nyt kun suomalaiset ovat uudelleen löytäneet kotimaan kohteet, on ensisijaisen tärkeää kehittää niiden vetovoimaisuutta ja saavutettavuutta myös kotimaisille vierailijoille. Koronakriisin aikana suomalaiset ovat investoineet muun muassa kakkosasuntoihin ja matkailuautoihin. Tämä yhdessä etätyöloikan kanssa tarjoaa mahdollisuuksia ihmisten (työ)elämän laajemmalle monipaikkaisuudelle ja sitä kautta ikääntyvien alueiden haasteisiin. Tässä muutoksessa, sen hallinnassa ja Suomen matkailun kestävässä kehittämisessä kunnat ja kuntapäättäjät ovat erityisen keskeisessä roolissa. Se rooli heidän on myös tulevaisuudessa otettava.
Jarkko Saarinen
Kirjoittaja on Oulun yliopiston matkailumaantieteen professori.
Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 6-7/2022.
Kuva: Satu Saarinen
