Yleisradio uutisoi jo vuonna 2014, kuinka Kainuun Sote onnistui rekrytoimaan espanjalaisia lääkäreitä.

Tämä on ollut osa Kainuun Soten strategiaa. Saada työperäisiä maahanmuuttajia eli parhaita terveydenhuollon ammattilaisia Kainuuseen – jopa ulkomailta.

Olen aina ollut sitä mieltä, että työperäinen maahanmuutto pitää sallia. Samoiten investoinnit, raha sekä mahdollisuus yrittää. Hyvillä asioilla ei ole maakuntaista taikka maakohtaista rajaa. Sipilän hallituksen pelastus tulee olemaan siinä, kun he saavat työvoimakustannukset alas ja ulkomaiset sijoitukset kukoistamaan.

Nykyisessä maahanmuuttokeskustelussa Kainuun Sote toimii edelläkävijänä. Kainuu osaa hyödyntää maahanmuuttoresurssit parhaiten mm. espanjalaisten lääkärien kautta. Kun on pakko, niin asioita tapahtuu.

Haluaisin nähdä, kun muut kunnat ja kuntayhtymät onnistuvat yhtä hyvään rekrytointiin mitä Kainuun Sote.

Elina_Kurikka low res

Elina Kurikka

Kirjoittaja on Kajaanin kaupunginvaltuutettu (sit.)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*