Kriisi keskusvalvomossa

Suomen koulujärjestelmää pidetään niin erinomaisena, että siinä on pakko olla jotain vikaa.

Koulujärjestelmää on puolustettu tuloksilla, joista näkyvin on tietysti menestys PISA-tutkimuksessa. Esimerkiksi Ruotsi pärjää PISA-vertailussa meitä huonommin. Mitä meillä siis voisi olla opittavaa vaikkapa sikäläisestä valinnanvapaudesta ja vapaakoulujärjestelmästä?

Ja samaan aikaan vain ideologisen opaskoiran kanssa kulkeva voi väittää, että Suomen koulut eivät ole ongelmissa.

Samaiset PISA-tulokset heikkenevät ja varsinkin matemaattinen osaaminen murenee hälyttävää vauhtia. Toisessa kansainvälisessä matematiikan osaamistutkimuksessa (TIMSS) olemme kaukana kärjestä. Kun seuraavat PISA-tulokset tulevat, luulen ja uskon, että meillä alkaa hätääntynyt keskustelu siitä, miksi luisumme alamäkeen.

OLEMME HALUNNEET selittää Suomen PISA-menestystä keskusjohtoisella koulu- ja opetusjärjestelmällä. Toisinkin voi ajatella.

Miksi aasialaiset pärjäävät niin hyvin PISA:n ja TIMSS:n kaltaisissa testeissä? Voisiko yksi selittävä tekijä olla se, että Hong Kongissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa ja Japanissa yli neljäsosa oppilaista käy yksityiskoulua?

The Economic Journalissa julkaistu Martin Westin ja Ludger Woessmannin tutkimus osoitti, että kymmenen prosentin lisäys yksityiskoulujen oppilasmäärissä paransi selvästi kansallisia matematiikkatuloksia. Samaista yksityiskoulujen kasvua vaikutti seuraavan myös opetuksen kokonaiskustannusten supistuminen.

Mistä tämä tehokkuus tulee? Siitä, että missään suljetussa järjestelmässä ei ole kaikkea avoimen järjestelmän tietoa tai riittävää kannustinta ottaa uusi tieto käyttöön.

SUOMESSAKIN ON yksityiskouluja, mutta perimmiltään järjestelmä on suljettu. Yksityiskoulut ovat vanhoja laitoksia, jotka usein toimivat jonkin erityisen maailmankatsomuksellisen tai pedagogisen syyn nojalla. Uuden koulun perustaminen, vaikkapa paremman opetuksen toivossa, on käytännössä mahdotonta.

Brittiläiseen niin sanottuun Big Society -palvelutuotannon malliin kuuluu ajatus siitä, että kansalaisilla pitää olla mahdollisuus ottaa palveluita haltuun. Tämä niin sanottu right to provide tarkoittaa sitä, että julkisen sektorin työntekijöillä pitäisi olla oikeus ottaa haltuun oman yksikkönsä toiminta ja muodostaa siitä sosiaalinen yritys tai osuuskunta.

Suomessa ajatus torjuttaisiin saman tien ja vedottaisiin laatu- ja vastuukysymyksiin – ikään kuin oma vastuu ja yritteliäisyys olisi vaarallisempaa kuin lammasmainen apaattisuus.

RUOTSIN koulujärjestelmässä perheet voivat valita koulun, mutta koulu ei perhettä. Suosittuun kouluun syntyy jono, mutta jonoon ei saa olla ohituskaistaa. Tämä on elintärkeää.

Tärkeää on myös se, että päätösvalta on aidosti asiakkaalla.

Suomen sote-mallissa ollaan siirtymässä osittaiseen valinnanvapauteen. Valita voi, mutta vain kerran vuodessa. Ja tältä pohjalta, pelkään pahoin, valinnanvapaus tuomitaan ylimainostetuksi touhuksi.

USKOKAA SILTI: valinnanvapaus tulee ja jää. Se ei ole häiriötila tai keskusvalvomon tilapäinen tappio. Se ei ole keino tuhota julkiset palvelut, vaan keino pelastaa ne.

Mutta jotta valinnanvapaus toimisi, palveluiden pitää olla läpinäkyviä ja ehtojen on oltava kaikille samat. Tässä on vielä harjoiteltavaa.

TUTTU ÄITI HAKI yksivuotiaalle lapselleen päiväkotipaikkaa. Hänen suosikkinsa, yksityinen päiväkoti, ei tullut kysymykseen, koska se ei käytännössä ota alle kolmivuotiaita lapsia. Syy lienee selvä: Pieni lapsi sitoo enemmän käsipareja ja kate heikkenee.

Tämä on väärää tuloksentekoa ja sitä kermankuorintaa, josta valinnanvapausmalleja on epäilty ja syytetty. Sellaista en voi enkä aio puolustaa.