James Bondilla on lupa tappaa. Ihan niin järeitä keinoja emme arkisessa julkisten hankintojen maailmassa tarvitse, mutta toivoisin, että samalla tavalla kuin Bondin viraston MI6:n johtaja M antaa Bondille luvan ottaa pahikset hengiltä, joku antaisi meille luvan epäonnistua julkisissa hankinnoissa. Lupa epäonnistua nimittäin tarkoittaisi sitä, että saattaisimme uskaltaa kokeilla jotain uutta.

Olemme julkisella sektorilla uuden edessä. Uusia maakuntia rakennetaan kohisten, niiden kylkeen nousee maakunnille keskitetysti hankintoja tekevä palvelukeskus ja nykyiset palvelurakenteet muuttuvat järjestämis- ja tuottamisvastuiksi eri organisaatioille.

Vaikka valinnanvapaus saattaa jatkossa kaventaa julkisten hankintojen roolia muiden muassa sote-palveluissa, toisaalla juuri julkisten hankintojen avulla rakennetaan uusia palveluja ja kehitetään markkinoita. Jos uuden äärellä puristamme hankintoja tehdessämme mailaa rystyset valkoisena virheiden pelossa, saattaa olla että emme saa hankinnoista kaikkia tehoja irti.

 

HANKINNOISSA nimittäin on tehoa. Kun kunnissa ja maakunnissa pohditaan elinvoiman lähteitä, yksi järeimmistä työkaluista on julkinen hankinta. Jos joku yrittää piiloutua vanhan kunnon väittämän ”mutku hankintalaki estää” taakse, kehotan tulemaan välittömästi pois. Hankintalaki ei ole estänyt yhtään vaikuttavaa, innovatiivista, kestävää tai muulla tavalla nerokasta hankintaa toteutumasta.

Esteet on rakennettu itse hankintojen suunnittelussa, johtamisessa tai toteutuksessa. Fiksuilla hankinnoilla on mahdollista kehittää markkinaa, luoda tarpeeseen paremmin vastaavia ratkaisuja ja toteuttaa kunnianhimoisiakin kehittämistavoitteita. Edelläkävijöille tämä on jo arkipäivää.

Kun markkinoita lähdetään kehittämään hankintojen avulla, ytimessä on silloin sekä johtamisosaaminen että verkostot. Hankintoja saa ja pitää johtaa strategisesti. Niille saa ja pitää asettaa tavoitteita, ja niiltä saa ja pitää odottaa tuloksellisuutta myös markkinoiden kehittämisen suhteen. Samaan aikaan on pidettävä mielessä, että markkinoiden, loppukäyttäjien ja ostajien muodostamaa verkostoa ei voi suoraviivaisesti johtaa. Verkostojohtamisen keinot ovat toiset kuin hierarkkisen organisaation.

Hankintayksiköt toimivat yhteistyössä markkinoiden ja loppukäyttäjien kanssa myös hankintaprosessin ulkopuolella. Siitä kertyy jatkuvasti rikasta tietoa ja näkemystä. Tämä tieto pitäisi saada kanavoitua hankintaprosessiin jo heti hankintojen suunnitteluvaiheessa.

BOND-TARINOISSA on aina mukana myös Q, jonka tehtävä on luoda erikoisvarusteet ja -työkalut vaativiin paikkoihin. Tähän rooliin löytyy hyviä ehdokkaita, kuten Motivan hankintapalvelu, josta saa neuvoa kestäviin hankintoihin ja Tekesin Huippuostajat -ohjelma, joka jakaa riskiä rahoituksen keinoin innovatiivisissa hankinnoissa. Nämä hankintojen Q:t ovat myös osa laajoja verkostoja ja osaavat kohtauttaa toimijoita hienolla tavalla.

Mutta silti on vielä se epäonnistumisen pelko. Tai vähintäänkin hieman arveluttaa, jos tulee vaikka sanomista. Tai päätyy markkinaoikeuteen.

Jokaisen hankintoja omassa organisaatiossaan johtavan tulisi ryhtyä oman elämänsä M:ksi, joka antaa hankintaa suunnittelevalle osaajalle luvan epäonnistua. Sen lisäksi suosittelen, että jokaisessa vähänkään kehittämispotentiaalia sisältävässä hankinnassa satsataan aikaa ja energiaa markkinavuoropuheluun osana hankinnan suunnittelua.

Uskallan väittää, että tällä yhdistelmällä saadaan aikaan maailmaa muuttavia hankintoja. Ja sopimuksia, jotka avaavat uusia näkymiä myös toimittajaksi valitulle yritykselle.

ilona_lundstrom

Ilona Lundström

Kirjoittaja on työ- ja elinkeinoministeriön elinkeino- ja innovaatio-osaston osastopäällikkö ja ylijohtaja. Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 9/2016, jonka teema on hankinnat.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*