Kuntaliitosten pitäisi kai muodostaa mielekkäitä kokonaisuuksia. Aina ei siltä tunnu. Eteläsavolainen Puumala neuvottelee liitoksesta Savonlinnan kanssa, vaikka yhteistä maarajaa ei ole ja kunnalla on vahvemmat siteet Mikkeliin. Nykyisinkin Mikkeli järjestää osan Puumalan palveluista.

Liitoksen mielekkyyttä voi kysyä Puumalan luoteislaidan Hurissalosta. Sieltä on Mikkeliin 40 kilometriä, mutta Savonlinnaan 100. Hurissalolaisten haluaman osaliitoksen torppasi jo silloinen kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.). Ensin pitää tehdä kuntaliitos yhtenäisenä kuntana, ja vasta sen jälkeen voidaan tehdä osaliitos – jos se kaikille osapuolille sopii ja tarkat ehdot liitosalueen väkimäärästä ja pinta-alasta täyttyvät.

Osaliitoksista on tehty vaikeita, vaikka usein niissä olisi järkeä. Jos vaikkapa poikavuosien kotikuntani Luumäki joutuisi hakemaan liitoskumppania, kunta pitäisi jakaa Lappeenrannan ja Kouvolan kesken. Virallisesti Luumäki on Etelä-Karjalaa, mutta kunnan länsipuoli on lähempänä Kouvolaa ja siten käytännössä Pohjois-Kymenlaaksoa. Luumäen eteläosasta ihmiset ajelevat myös Kotkaan, joten ehkä kunnasta pitäisi lohkaista vielä kolmaskin pala. Liitokset ovat kuitenkin vielä ajatusleikkiä, sillä Luumäen kaltaiset vauraat pikkukunnat sinnittelevät viimeiseen asti itsenäisinä, vaikka isot ja nälkäiset naapurit teroittelevat jo hampaitaan.

Myös maakuntarajoja voi joutua piirtelemään liitoksissa uudelleen. Esimerkiksi Suomenniemi pohtii, liittyisikö se Lappeenrantaan vai Mikkeliin. Jälkimmäisessä vaihtuisi maakunta Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon, mikä ei olisi vääryys. Suomenniemeläiset asioivat enemmän Mikkelissä, koska se on parikymmentä kilometriä lähempänä.

Vietän kesäni Saimaalla Taipalsaaren Kyläniemessä. Se on pitkä saari, jonka kanava erottaa mantereesta. Jos haluan asioida Taipalsaaren kuntakeskuksessa, matkaa tulee maitse 100 kilometriä. Tie kulkee näet Ruokolahden ja Imatran kautta. Jopa naapurimaakunnan Puumala on paljon lähempänä kuin oman kunnan keskusta.

Nykyiset kuntarajat ovat ajalta, jolloin kirkkoon mentiin veneellä tai hevosella. Tätä lentävää lausetta on moni poliitikkokin toistellut. Silti liitoksissa täytyy kuunnella asukkaita jopa kylätasolla. Vai haluaako joku, että liitoskunnista tulee samanlaisia karttaharjoituksia kuin hätäkeskusalueista?

Antti Pulkkinen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*