Martti Kekomäen sote-kolumni: Niin lähellä - vai niin kaukana?

Suomen ainutlaatuiseksi mainittu hyvinvointiratkaisu antaa aina vain odottaa toteutumistaan. Muutosta on turhaan suurenneltu. Edelleenkin haluamme järjestelmän, joka on tiukasti paikallisdemokraattisessa valvonnassa. Se, että kunta vaihtuu maakunnaksi, merkitsee muutamaa myönteistä asiaa. Sekä rahoittajan ohjausote että sen asiantuntemus voimistuvat, ekonomista vastuuta siirretään tavoitteellisesti palvelun tuottajalle. Sokerina pohjalla, tietoteknisten ratkaisuiden varaan rakennetaan tuntuva ja nopeasti kasvava osa kaikesta palvelutuotannosta.

Kannattaa myös muistaa, että kaikkien kehittyneiden maiden joukossa Suomi tuottaa osaavimmin hyvinvointieuroillaan. ”Best value for the money”, European Consumer Health Index totesi tänä vuonna. Ykköspaikalta voi suoritusta olla vähän hankala parantaa. Hankalaa, muttei mahdotonta.

                              *                    *                    *

ONGELMA SAATTAAKIN olla siinä, että Suomi alkaa olla lähellä – liian lähellä – palvelujärjestelmän kansainvälistä ihannetta. Meille on rakennettu vertikaalisia palveluketjuja jo vuosien ajan, jokseenkin kaikki toimijat ovat palkkasuhteisia, ja lähes ainutlaatuinen henkilötunnusjärjestelmä tekee mahdolliseksi kustannusten seikkaperäisen seurannan.

Väestö arvostaa julkisia palveluita ja tukee niiden tuottamisen julkista valvontaa. Vertailutietoa on saatavissa vuosi vuodelta enemmän. Turvaverkko on kansainvälisessä verrannossa harvinaisen pitävä. Jokainen suomalainen voi valita peruspalvelunsa ihan vapaasti yli puolen tuhannen terveyskeskuksen joukosta, joista jo nyt joka kymmenes on yksityinen.

Jos järjestelmän muutoksen tavoitteiksi on asetettu väestöryhmien terveyserojen kaventaminen ja peruspalveluiden saatavuuden parantaminen, monituottajamalli ja vapaa valintaoikeus eivät ole aivan vaarattomia lääkkeitä. Suomalaisten lääkärien enemmistö ei usko, että vapaa valintaoikeus helpottaisi tavoitteiden saavuttamista. Se lisäisi kansalaisten eriarvoisuutta ja kasvattaisi kustannuksia. Joka tapauksessa on pidettävä mielessä, että valintaoikeus on vain keino suurempien tavoitteiden saavuttamiseksi eikä erillinen päämäärä. Kysymyshän ei ole edes hoitavan lääkärin vapaasta valintaoikeudesta, vain hoitopaikan valinnasta.

                              *                    *                    *

SOTE-RATKAISUSSA sekä toiminnan järjestäminen että sen rahoittaminen ovat vielä vailla lopullista muotoa.

Onko itsenäisillä yksityisillä ja kolmannen sektorin peruspalveluntuottajilla oikeus lähettää asiakkaita julkiseen sairaalaan ilman että maksaja, siis maakunta, hyväksyy lähettämispäätöksen? Entä työterveyshuolto, johon nyt ei aiota koskea – kauan eläköön tasa-arvo ja yksikanavainen rahoitusjärjestelmä – saako se lähettää potilaitaan julkisiin sairaaloihin ilman maksajan hyväksyntää? Jos saa, miten valvotaan ylihoitoa, jota järjestelmässä aivan varmasti on?

Miten pienet tuottajat otetaan mukaan järjestelmään, jossa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välinen raja-aita on tarkoitus kaataa kokonaan, ja missä kasvava osa palveluista siirtyy kehittyneisiin verkkoihin ja tietokantoihin? Miten perusterveydenhuoltoa vahvistetaan, jos osa siitä siirtyy hyvin pienille ja siksi helposti haavoittuville tuottajille? Ja vielä: Jos julkiset ja yksityiset tuottajat asetetaan suurieleisesti ”samalle viivalle”, kuka kouluttaa henkilökuntaa ja miten koulutuspanokset kompensoidaan?

                              *                    *                    *

HORISONTAALINEN integraatio on kustannusten hallinnan ja palveluiden sujuvuuden kannalta ratkaisevan tärkeä tavoite. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamiskulttuurien ero on hämmästyttävän suuri. Sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden mittaamisessa otetaan vasta ensimmäisiä askelia samalla kun sektorin tutkimustyö on ollut leimallisesti erilaista kuin terveyspalveluiden. Mutta suunta on oikea. On pötypuhetta, ettei horisontaalista integraatiota olisi rakennettu missään muualla. Kyllä on rakennettu, ja hyvin toimii.

Siis lähellä – vai kaukana?

Martti Kekomäki

Sote-uudistuksen asiantuntijaryhmän jäsen, Lääkäriliiton hallituksen jäsen, kirurgian ja lastenkirurgian erikoislääkäri ja terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon emeritusprofessori

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 12/2016