Minna Punakallion kolumni: Soten tavoitteet karkaavat
Pitkästä aikaa Suomen kansantaloudella rullaa hyvin. Kokonaistuotanto kasvaa, vienti vetää, luottamus tulevaisuuteen on vahvaa ja työllisyys nousee kohisten. Hyvä vire on välittynyt osittain myös julkisen sektorin tunnuslukuihin. Kukaan ei tiedä kuinka pitkään vahvat talousluvut meitä kannattelevat, mutta tilanne on joka tapauksessa mannaa sielulle usean vuoden tuskallisen hitaan kasvuvaiheen jälkeen.
Hallituksen sote-uudistuksen peruslinjaukset valmisteltiin erittäin heikkojen talousnäkymien varjossa. Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuorossa hallitusneuvottelujen alla korostettiin sekä välittömien sopeutustoimien että rakenteellisten uudistusten tarvetta. Rakenteellista sote-uudistusta pohjustettiin, jotta noin yhden prosentin tuntumassa pysyttelevän talouskasvun, ikääntyvän väestön ja julkisen sektorin hitaan tuottavuuskehityksen tuomiin menopaineisiin pystyttäisiin vastaamaan paremmin.
Tästä lähti käyntiin ennennäkemättömän monimutkaisen uudistuksen valmistelu, joka on imenyt jo vuosien ajan voimavaroja niin valtiolta kuin kunnistakin, eli ennen kuin yhtäkään sote-lakia on hyväksytty eduskunnassa. Samalla vastuu muutoksen toimeenpanosta asetettiin elimelle, jota ei ole vielä olemassa. Tämä on hyvin poikkeuksellista.
* * *
Valmistelun edetessä on korostunut, että rakenteiden muutoksilla on valtavia vaikutuksia myös sote-sektorin ulkopuolelle, esimerkiksi eläkejärjestelmien rahoituksen kestävyyteen. Osa vaikutuksista näkyy jo nyt kiinteistömarkkinoilla, joilla yksityiset yritykset ostavat kunnilta terveyskeskuksia varmistellen näin kilpailuasemiaan tulevilla markkinoilla.
Sote-uudistuksen valmistelutyötä ovat leimanneet taloudelliset säästötavoitteet. Maakuntien aidosta itsehallinnosta puhutaan, mutta samalla maakunnat istutetaan ministeriöiden tiukkaan ohjausnuoraan.
Tiukka ote näkyy myös maakunnille kaavailluissa yksityisiä yrityksiäkin tiukemmissa taloudellisissa raportointivelvollisuuksissa, kuntien sote-investointien ja ulkoistusten rajoituslaissa tai esimerkiksi kunnille kaavaillussa mitättömässä ja harkinnanvaraisessa avustuksessa, jos uudistukseen liittyvät omaisuusjärjestelyt vaarantavat olennaisesti kunnan taloudellisen aseman.
* * *
Ongelmallisinta uudistuksessa on kuitenkin se, että maakunnille ei ole osoitettu selkeästi keinoja, joilla ne pääsisivät taloudellisiin säästötavoitteisiin. Lisäksi uuden hallintoportaan rakentaminen lisää aluksi väistämättä kustannuksia. Tämä lyö korville tavoitetta pienentää kestävyysvajetta kolmella miljardilla eurolla.
Ongelmaan ovat kiinnittäneet huomion myös hallituksen sote-uudistuksen etenemistä ja tarkoituksenmukaisuutta analysoineet talouspolitiikan arviointineuvosto sekä Valtiontalouden tarkastusviraston finanssipolitiikan valvontaraportti. Uudistuksen kolmen miljardin säästötavoitteeseen eivät usko myöskään asiantuntijat, jotka paraikaa rakentavat kädet savessa sote-uudistusta kentillä. Näkemys oli hyvin yksiselitteinen Kuntaliiton marraskuussa 2017 tekemässä Kuntapulssi-kyselyssä sosiaali- ja terveystoimen asiantuntijoille.
* * *
Uudistus ei siis takaa yhteiskuntaamme maltillisesti kasvavia sote-menoja tai ongelmattomasti toimivia sote-palveluja tulevaisuudessa.
Ilman sote-uudistustakin näkymät seuraavalle hallituskaudelle ovat kuitenkin parantuneet. Erityisesti kuntatalous on hillinnyt velkaantumistaan upeasti. Sen lisäksi maakunnat ja kunnat ovat täynnä esimerkkejä kehitystyöstä, joissa jo nyt sekä pienennetään sote-kustannuksia että lisätään palvelujen integraatiota, valinnanvapautta ja kapitaatiota.
Hyvästä lähtötilanteesta huolimatta taloudelliset ja rakenteelliset uudistukset ovat yhä tärkeitä. Oikeita asioita voidaan kuitenkin tehdä monella tavalla. Onneksi, sillä jo nyt nähdään, että hallituskauden kaikki sopeutustoimet tai rakenteelliset uudistukset eivät tule menemään maaliin.
Minna Punakallio, pääekonomisti, Kuntaliitto
Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 2/2018
