Pääkirjoitus: Kuka johtaisi Kevaa?
Viime viikkojen kummallisin kuntauutinen tuli Kevasta, entisestä Kuntien eläkevakuutuksesta, joka nykyisin hoitaa myös valtion ja kirkon eläkkeet. Vain vuoden verran toimitusjohtajan tehtävää hoitanut Jukka Männistö sai lähteä, syynä ”luottamuspula”.
YLLÄTTÄVÄ LÄHTÖ herätti hämmästystä, olihan uusi toimitusjohtaja juuri toteuttanut organisaatiossa sen, mitä hallitus oli häneltä edellyttänyt, tehnyt organisaatiouudistuksen ja uusinut johtamisjärjestelmän. Sen yhteydessä talon keskijohto joutui hakemaan uudelleen paikkojaan, mutta ketään ei irtisanottu.
Toinen hämmästelyn aihe oli luonnollisesti se, että Männistö oli jo kolmas perättäinen johtaja, joka lähti talosta erorahat mukanaan.
Vaikka kolmen toimitusjohtajan, Markku Kauppisen, Merja Ailuksen ja Männistön erorahat, yhteensä noin miljoona euroa, ovat vain hyttysen surinaa suhteessa Kevan taseeseen, ne ovat kunnissa herättäneet ihmetystä: kuka sitä Kevaa oikein johtaa?
UUSI TOIMITUSJOHTAJA joutui – osin julkisuuden paineesta – puuttumaan Kevan keskijohdon etuuksiin. Ailuksen lähdön aiheuttaman kohun jälkeen etuudet perattiin läpi, ja keskijohto menetti muun muassa nollakorkoiset – ilman marginaalia myönnetyt – asuntolainansa.
Eduskunnan käytävätietojen mukaan tästä alkoi luottamuspula; osa keskijohtoa ei hyväksynyt Männistöä eikä hänen johtamistyyliään. Asia vahvistettiin oikein ulkopuolisen konsultin selvityksillä.
ORGANISAATIOMUUTOKSET synnyttävät usein vastarintaa ja kritiikkiä, varsinkin kun ne tehdään talossa, jossa on totuttu perinteiseen herrahierarkiaan ja pysyviin, turvallisiin eläkevirkoihin.
Tätä taustaa vasten tuntuu kovin oudolta, että Kevan hallitus ei antanut tukeaan valitsemalleen johtajalle, vaan totesi, että toimitusjohtaja ei nauti talon keskijohtajakerroksen luottamusta! Ja tämä sen jälkeen, kun toimitusjohtaja oli lähtenyt toteuttamaan hallituksen linjauksia!
Täytyykö siis myös Kevan hallituksen nauttia talon keskijohdon luottamusta? Yleensä organisaatiossa marssijärjestyksen pitäisi mennä toisin päin. è
KEVAN TOIMINNAN yleinen valvonta kuuluu kunta-asioista vastaavalle ministeriölle, joka on valtiovarainministeriö.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että VM nimittää 30 valtuuskunnan jäsentä, kunnallisvaalien voimasuhteiden mukaisesti eri puolilta maata. Lisäksi valtuuskunnassa on neljä työntekijäjärjestöjen edustajaa, mutta ei suoranaisesti yhtään Kuntaliiton tai Kuntatyönantajien edustajaa, ei myöskään valtion eikä kirkon. Ei heitä ole myöskään Kevan hallituksessa, joka hyväksytti yksimielisesti valitsemansa toimitusjohtajan lähdön valtuuskunnassa kumileimasimen lailla.
JULKISISTA KOUHUISTA huolimatta Kevan perustoiminta näyttää olevan hyvässä kunnossa. Kevan sijoitustoiminnan tuotot ovat ennätysluokkaa, eläkkeiden käsittelyajat lyhyet ja asiakastyytyväisyyskin hyvällä tolalla. Missä siis mättää?
Kevan henkilöstökertomuksesta viime vuodelta löytyy mielenkiintoinen kohta, jossa johtaminen ja talon sisäinen toimintakulttuuri saavat kritiikkiä. Esille nousee sisäinen valtataistelu ja politikointi, johtoryhmältä toivotaan enemmän näkyvyyttä talossa ja henkilöstön kuuntelemista. No, nyt hallitus on kuunnellut ainakin keskijohtoa.
JOS KEVAN TOIMINTA on kunnossa, mutta johdossa tuulee, pitäisikö koko Kevan hallintomalli miettiä uudestaan?
Mihin Kevan kaltainen talo tarvitsee poliittisesti koottua hallitusta, tai poliittista johtajistoa? Kevassahan on kolme johtajaa, joista varatoimitusjohtajien paikat on läänitetty kokoomukselle ja demareille, Männistö istui keskustan mandaatilla.
Ja kuka haluaa johtajaksi taloon, jossa hallitus vetää tuolin alta sen jälkeen, kun toimitusjohtaja on lähtenyt toteuttamaan hallituksen linjauksia?
Kevalla ei ole varaa jatkuviin julkisuuskolhuihin tilanteessa, jossa sen pitäisi pystyä kilpailemaan kuntapuolen eläkkeistä myös uudessa sote-maailmassa.
Hannu Kataja, Kuntalehden päätoimittaja
Kirjoitus on Kuntalehden 11/2015 pääkirjoitus
