Pääkirjoitus: Miksi lainvalmistelun valvonta nukahti?

Tätä kirjoittaessani ei ole vielä tietoa, mihin sote-spektaakkeli päättyy. Sen pitäisi olla tiedossa viimeistään lehden ilmestymispäivänä, torstaina. Lopputulosta ei siis voi arvioida, mutta itse prosessia voi.

Sote-sekoilun kaltaista lainsäädäntöprosessia ei nimittäin taida maan historiasta löytyä – ulkopoliittisessa paineessa takautuvaksi säädetty sotasyyllisyyslaki on tietysti oma lukunsa eikä sitä voi millään tavalla verrata tähän.

Viiteen järjestämisvastuualueeseen pohjautuva – puoluejohtajien poliittisen sopimuksen pohjalta rakennettu – esitys todettiin, useiden asiantuntijoiden suulla, perustuslain vastaiseksi jo viime keväänä.

SIITÄ HUOLIMATTA sen valmistelua jatkettiin jouluun saakka.

Jo kesällä alan piireissä pidettiin selvänä, että kun puoluejohtajien sopimusta ei kukaan uskalla tai halua kaataa, sen joutuu kaatamaan perustuslakivaliokunta. Ja näin siinä kävi.

Tämä on kovin surullista.

PERUSTUSLAIN VASTAISEKSI todettujen suunnitelmien valmisteluun on käytetty tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia työpäiviä samaan aikaan kun valtaosa mukana olevista on tiennyt, että tästä ei tule mitään. Mikään puolue ei halunnut tai uskaltanut viheltää ”hyvän hankkeen” peliä poikki – pelättiin, että jäisi Musta Pekka käteen.

Mitä tästä voi oppia? No ainakin sen, että maassa pitäisi olla hallitus, joka pystyy tekemään päätöksiä ja kantamaan niistä vastuun – tai sitten elin, joka voi katkaista perustuslain vastaiset hankkeet, tai jolta voi pyytää lausunnon. Perustuslakituomioistuin on esimerkiksi Saksassa.

Perustuslakivaliokunta korosti hankkeen tyrmätessään, että se voi ottaa kantaa vain lakiesityksiin. Onko todella näin?

Jo useammatkin lainoppineet ovat tuoneet julki käsityksensä, että ei ole mitään estettä sille, että perustuslakivaliokunta antaisi ennakkopäätöksiä. Niitähän saa nykyisin jopa verotoimistosta.

TOINEN KYSYMYS on herätetty oikeuskanslerin roolista. Oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa lainvalmistelua. Miten on mahdollista, että tällainen lakiesitys, joka menee maan demokraattisen päätöksenteon ytimeen ja on taloudellisilta vaikutuksiltaan ainakin sodan jälkeisen historian suurin, voi edetä eduskuntaan saakka? Onko oikeuskanslerin virastokin ummistanut silmänsä poliittisen sovun nimissä?

                                                              *         *         *

Tämän lehden teemana on ympäristö – siksi aiheesta on lehdessä juttuja runsaasti.

Mutta luonnollisesti käsittelemme myös sote-päätöksen taustoja. Täytyy muistaa, että koko sote-uudistus laitettiin liikkeelle ajatuksella himmeleiden purkamisesta.

NÄITÄ HIMMELEITÄ olivat sairaanhoitopiirit, joiden ohjaus ja kustannukset olivat karanneet kuntien käsistä.

Nyt pöydällä olleessa esityksessä integroitu sote rakennettaisiin samalla kuntayhtymäpohjalla näiden himmeleiden varaan – siis niiden, jotka Kataisen hallitus uhosi purkavansa.

Sekö nyt siis lisääkin tehokkuutta ja pienentää miljardien kestävyysvajetta?

Näitä malleja on harjoiteltu Kainuussa ja Etelä-Karjalassa. Vasta vuosien etsimisen jälkeen niissä on päästy uralle, jossa kustannusten kasvu on kiistatta pienempää kuin se olisi ollut ilman integroitua mallia.

Mutta riittäkö se enää?

Hannu Kataja, päätoimittaja, Kuntalehti

Kirjoitus on Kuntalehden 3/2015 pääkirjoitus