Maakunta- ja sote-uudistuksen yksi tärkeimmistä tavoitteista on parantaa pääsyä yhdenvertaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin asuinpaikasta riippumatta. Suomessa on ja elää kasvava joukko ihmisiä, joiden osalta yhdenvertaisuus ei toteudu. Paperittomat ovat esimerkiksi maahan laittomasti jääneitä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita tai vaikkapa EU-kansalaisia, joilla ei ole vakuutusturvaa sairauden tai sairaanhoidon varalle.

                    *                    *                    *

Paperittoman asema vaihtelee sen mukaan, missä hän sattuu asumaan, sillä kuntien päätökset ja tulkinnat paperittomien hoitamisesta ovat keskenään erilaisia. Aihe on poliittisesti herkkä nykyhallitukselle. Se on jättänyt kunnat pitkälti yksin pohtimaan, mitä tehdä kasvavan paperittomien joukon kanssa.

Paperittomalle on lain mukaan tarjottava julkisessa terveydenhuollossa kiireellistä hoitoa, jonka valtio viime kädessä korvaa kunnille. Sosiaalihuoltolain muutoksen myötä kunnille korvataan myös laittomasti maassa olevien kiireellisestä sosiaalihuollosta syntyneet kustannukset. Kunnille on jätetty paljon harkintaa lakien soveltamisessa, mikä aiheuttaa monenlaisia käytäntöjä. Esimerkiksi Helsinki on päättänyt laajentaa paperittomien terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden tarjontaa kattamaan myös välttämättömät palvelut, kuten kroonisten sairauksien hoidon ja rokotukset.

                    *                    *                    *

Monen paperittoman taustalta löytyy inhimillinen tragedia ja kokemuksia sodasta, kidutuksesta tai väkivallasta. Paperittomuus altistaa ihmiskaupalle ja hyväksikäytölle. Se on omiaan edistämään radikalisoitumista tai rikollisuutta. Paperittomien ongelmana on, että he eivät osaa etsiä tai tiedä oikeuksistaan palveluihin tai eivät uskalla hakeutua niiden pariin. Vastaavasti monessa kunnassa ongelmana on, että viranomaiset eivät tunne riittävästi lakia, joka takaa vaikkapa ihmiskaupan uhreille erityisaseman kuntien palveluiden saajina.

Kolmas sektori on ollut aktiivinen paikkaamaan viranomaisten ja lainsäädännön puutteita. Vaikka esimerkiksi sosiaalihuoltolaissa on vuoden alussa säädetty hätämajoituksen kulujen korvaamisesta kunnille, sen toteuttavat seurakunnat ja järjestöt paremmin, koska niiden apuun voi turvautua nimettömänä. Järjestöjen ja yhdistysten varassa oleva paperittomien auttaminen on kestämätöntä, ellei valtio vahvista myös niiden roolia ja rahoitusta.

                    *                    *                    *

Kunnat tarvitsevat selkeää lainsäädäntöä ja koulutusta niin paperittomien kuin ihmiskaupankin uhrien tunnistamiseksi ja auttamiseksi. Maakunta- ja sote-uudistus voisi tarjota luontevan taitekohdan käytäntöjen selkiyttämiseen, kun vastuu siirtyy kunnilta maakuntien paljon puhutuille leveämmille hartioille.

Paperittomuus on kasvava ilmiö, joka ei poistu sillä, että kiristetään turvapaikkapolitiikkaa. Nyt esimerkiksi ihmiskaupan uhreille annettavan avun ehdoksi on asetettu uhrin osallistuminen rikosprosessiin, jotta auttamisjärjestelmää ei voitaisi pitää vetovoimatekijänä. Se on erikoinen näkemys, joka on ristiriidassa Suomea sitovien kansainvälisten sekä EU-oikeudellisten velvoitteiden kanssa ja lopulta vain pahentaa ongelmaa.

Oikeus terveyteen on ihmisoikeus. Paperittomia ja laittomasti maassa olevia koskeva lainsäädäntö on saatava nopeasti kuntoon, sillä se koskettaa seurauksineen meitä kaikkia.

Marja Honkakorpi, päätoimittaja

Kirjoitus on Kuntalehden 4/2018 pääkirjoitus

Kuntalehti
Kuntalehti
kuntalehti@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.