Maailma muuttuu, ja vuorovaikutus valtaa alaa. Ennen yliopistossa saattoi pitää luentosarjan, jossa professori sai puhua tuntikausia. Kukaan ei kaivannut keskustelua. Nyt yliopistoissa on suorastaan syntiä luennoida ilman opiskelijoiden osallistamista ja vuorovaikutusta.

Ennen poliitikkojen kanssa pääsi juttusille turuilla ja toreilla lähinnä vaalikampanjoiden aikana. Nykyisin poliitikkojen odotetaan olevan somessa jatkuvasti valmiita vuorovaikutukseen kansalaisten kanssa.

Entisaikojen johtajaa kuvaillaan usein sellaiseksi, joka jakeli määräyksiään omasta nurkkahuoneestaan. Tänä päivänä johtajan odotetaan rakentavan vuorovaikutuksella kumppanuutta johdettaviinsa. Päätöksiä ei pidä tehdä yksin, vaan keskustellen.

On ajan henki, että vuorovaikutusta odotetaan kaikkialla. Vuorovaikutus nähdään myös vahvasti myönteisesti latautuneena käsitteenä. Usein erehdytään jopa ajattelemaan, että mitä enemmän vuorovaikutusta sitä parempi.

                   *                   *                   *

Nykyinen Y-sukupolvi on astunut työelämään ja odottaa kaikkialla vuorovaikutusta – kouluissa, työpaikoilla ja kunnallisdemokratiassa. He ovat tottuneet vuorovaikutukseen ja ovat myös halukkaita siihen. Yksisuuntainen viestintä ei toimi heidän kanssaan, vaan on päästävä osallistumaan.

Vuorovaikutus on johtamisen peruselementti, sillä on mahdotonta olla johtaja ilman vuorovaikutusta johdettavien kanssa. Kaikki ymmärrämme, että vuorovaikutusta tarvitaan kasvokkaisissa palavereissa, neuvotteluissa ja kehityskeskusteluissa. Nykyisin johtajan vuorovaikutus ei kuitenkaan enää rajoitu kasvokkaisviestintään, vaan se on yhä useammin myös digitaalista.

Osa iäkkäämmistä johtajista on solahtanut varsin hyvin digimaailmaan, ja vuorovaikutus sujuu sekä organisaation sisäisessä somessa – esimerkiksi intrassa, Yammerissa tai Slackissa – että ulkoisessa somessa kuten Twitterissä ja Facebookissa. Aika paljon näyttää kuitenkin edelleen olevan johtajia, jotka ovat hämillään siitä, millaista viestinnän pitäisi nyt digimurroksen aikana olla.

                   *                   *                   *

Johtajien edustus somessa on vielä ohut, joten siellä onkin vielä helppo erottautua ja rakentaa brändiä. Edelleen kunnanjohtajakin saattaa päästä otsikoihin pelkästään olemalla aktiivinen somessa.

Sosiaaliseen mediaan ei riitä, että yksisuuntaisesti tiedottaa asioista, vaan parhaat tulokset saavutetaan, jos johtajakin altistaa itsensä vuorovaikutukseen. Vuorovaikutuksen edellytys on kuunteleminen. Kuunteleminen on joka tilanteessa vaikeaa, mutta erityisesti sitä pitää miettiä digitaalisessa viestinnässä.

Digitaalinen viestintä on useimmiten myös tekstimuotoista, joten siitä saattaa tulla helposti paperinmakuista. Siksi onkin tärkeää, että aito ihminen välittyy viestien kautta. Viesteissä täytyy olla näkemyksiä, mielipiteitä, tunteita tai omia kokemuksia. Täysin hajuton ja mauton viestijä ei pärjää sosiaalisessa mediassa.

                   *                   *                   *

Kaikki tutkimustieto viittaa siihen, että johtajan pitää olla suunnannäyttäjä myös vuorovaikutuksen rakentamisessa. Johtajan omalla viestintäkäyttäytymisellä on suuri vaikutus siihen, millaiseksi koko organisaatiokulttuuri muotoutuu. Suunnannäyttäjän rooli on otettava myös digitaalisessa vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi Pekka Sauri osoitti Helsingin kaupunginjohtajana tuhansille helsinkiläisille, miten Twitterissä voi edistää kaupungin asioita ja tuoda kaupungin kehittymistä ja sen henkilöstön tekemää työtä näkyväksi.

Julkisella puolella on vielä kirittävää siihen nähden, kuinka ketterästi monet yritysjohtajat jo rakentavat hyvin valmennetuilla (some) vuorovaikutustaidoillaan kumppanuutta sidosryhmiensä kanssa.

Kiriminen kannattaa. Sinunkin kuntaasi koskevista asioista käydään jo somessa keskusteluja. Miksi et osallistuisi niihin ja miettisi myös uudenlaisia tapoja osallistaa kuntalaisia asuinpaikkaansa koskevaan vuorovaikutukseen?

Pekka Isotalus

Kirjoittaja on puheviestinnän professori Tampereen yliopiston viestintätieteiden tiedekunnassa. Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 3/2018.

Luitko jo?