Viime vuodet on haettu kiivaasti leveämpiä hartioita. On todettu, että kunnat eivät selviä kasvavista velvoitteistaan, ja on keskitytty etsimään uutta aluehallinnon ratkaisua. Huolimatta suomalaisen kunnan ainutlaatuisesta tehtäväkentästä ihmisten ja yhteisöjen arjen alustana, eivät kuntavaalit innosta. Äänestysprosentti on laskenut etenkin isoissa kaupungeissa.

Päättäjille tulee pyyhkeitä, ja liian usein asioita ratkaistaan oikeussalissa valtuustosalin sijaan. Päättäjien työmäärä suhteessa korvaukseen ei läpäisisi ensimmäisenkään työehtosopimuksen seulaa. Poliittinen johtaminen saa sanaparina vinon hymyn monen huulille, eikä virkamiesjohtajilla taida ainakaan kuntajohtajatutkimusten mukaan paljon helpompaa olla. Mistä sitten lähtee se ilo, riemu ja halu tehdä kunnanjohtamista kimuranteissa ja kiihkeissä olosuhteissa?

                  *         *         *

Minä olen edelleen innostunut kunnasta, kaupungista, tästä innovaatioalustasta, ekosysteemien rakentajasta ja eri toimijat yhdistävästä hybridistä, joka pitäisi keksiä, jos sitä ei olisi. Itse asiassa, se on keksitty aina uudestaan, sen varaan luotetaan edelleen yli 500 eri tehtävää, jotka ovat elintärkeitä palasia ihmisten elämänkaaren eri vaiheiden ja hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisessa. Näyttäkää joku yhtä monilonkeroinen toimija, jolle lainsäätäjä on asettanut jopa toistensa kanssa ristiriitaisia odotuksia, vaatimuksia ja niukasti resursseja suhteessa monimutkaisten ja yksityiskohtaisten lakien tavoitteisiin.

Monesti haetaan yritysjohtajia pelastamaan hankalissa paikoissa. Minä sanon: jos haluatte oikeasti kovan tason johtajia, joilla pysyvät monet pallot ilmassa ja jotka hahmottavat kolmiulotteisesti maailmaa ja mahdollisuuksia, tutkikaa kuntia ja kaupunkeja muutosprosesseissa johtaneita ihmisiä. Niin virka- kuin luottamusihmisiäkin, ykköspaikoilta.

                  *         *         *

Kaksoisjohtaminen on vallitseva tapa johtaa suomalaista kuntaa ja kaupunkia. Silloin poliittisen ja operatiiviseen johtamisen välille tarvitaan selkeä, auki puhuttu työnjako. Johtamisen tavoitteena on tehdä oikea päätös oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Päätöksentekokyvyn lisäksi tarvitaan entistä enemmän päätöksensietokykyä. Muutoksen johtamisessa aikajänteen ymmärtäminen ja tulevaisuuden kuvaaminen ovat välttämättömiä ja välivaiheen ahdistuksen sieto ratkaisevaa.

Siinä missä kunnanjohtaja johtaa virkamieskuntaa, on puheenjohtajan keskeisenä tehtävänä poliittinen kokonaisjohtaminen, samassa yhdessä sovitussa aikataulussa. Se edellyttää kykyä hahmottaa strategisesti tärkeät kokonaisuudet, mutta myös taitoa ohjata poliittista päätöksentekoprosessia hallitusti eteenpäin.

                  *         *         *

Kun tehtäväkenttä on laaja, toimintaympäristö turbulenssissa ja odotukset ristiriitaisia, niin päätöksenteon kompleksisuus lisääntyy jatkuvasti. Samaan aikaan kaiken pitää olla avointa, osallistavaa ja ketterää.

Oma kysymykseni suhteessa julkisuuteen on: olisiko tämä asia ok huomisessa lehdessä tai Twitterissä jo tänään? Toinen hyvä kysymys on, miten asiat olisivat, jos ei olisi toimittu näin. Ja kolmas, kaikkein keskeisin kysymys: mikä on tämän asian tavoite? Miksi toimimme näin? Julkisuus, somessa ja perinteisessä mediassa, on siis työkalu, apuväline ja välttämättömyys onnistuneelle johtamiselle.

Innostavinta kunnan johtamisessa on huomisen rakentaminen. Ihmislähtöisessä ja tavoitelähtöisessä tekemisessä on välttämätöntä valita uudelleen asiat, joita johdetaan. Sen sijaan, että johdetaan euroja, käyntikertoja ja henkilöstöä, johdetaan tavoitteita, tuloksia ja vaikuttavuutta – sitä toivottua tulevaisuutta.

Sari Rautio

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kok.), Kuntaliiton hallituksen 1. varapuheenjohtaja, Sitran vanhempi neuvonantaja

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 11/2018

Sari Raution kuva (c) Mikko Mäntyniemi

Kuntalehti
kuntalehti@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.