Tuskin oli kokoomuslaisten Laura Rädyn ja Lasse Männistön tuolileikistä toivuttu, kun vihreät panivat jo paremmaksi, ja sotkivat siihenkin kokoomuksen. Erikoinen näytelmä sai päätöksensä Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.11.2014, kun vihreiden Anni Sinnemäki valittiin uudeksi kiinteistö- ja kaavoitustoimen johtajaksi.

Lehdet olivat päätöksestä – Pekka Saarnion aikoinaan käyttämän ilmaisun mukaan – ”äimänkäkenä”. Siis ällikällä lyötyjä!

Helsingin Sanomissa Riku Jokinen kirjoitti pari päivää valinnan jälkeen: ”Vihreät olivat aiemmin syksyllä panneet pitkään kaupunkisuunnittelun kanssa tekemisissä olleen Osmo Soininvaaran syrjään. Ehdokkaaksi nostettiin Sinnemäki. Tämä tekee Sinnemäen valinnasta läpikotaisin poliittisen. Vihreät eivät enää yrittäneet edes teeskennellä, että kaupunginjohtajan valinnalla olisi jotain tekemistä asiaosaamisen kanssa.

MUIDEN SILMISSÄ vihreiden aiempi ylväs periaate – ”paras argumentti voittaa” – meni kierrätykseen, vaikka Sinnemäki itse pitääkin itseään virkaan ”sopivana ja pätevänä” (HS 4.12.2014).

Sinnemäki on kansanedustaja, ex-ministeri, ex-puheenjohtaja ja koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti. Hän on julkaissut pari hyvää runokirjaa, mutta erityisen hienon uran hän teki jättisuosion saaneen Ultra Bran sanoittajana. Googlatkaapa vaikka ”Sinä lähdit pois, minä katselin parvekkeelta loittonevaa selkääsi…”

Sinnemäen ongelma on sama kuin vihreiden Pekka Saurilla. Psykologiasta väitellyt tohtori Sauri valittiin 2003 Helsingin rakennus- ja ympäristötoimesta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi.

Jälkeenpäin psykologi on tunnustanut viettäneensä unettomia öitä, kun Helsinki muutama vuosi sitten oli hukkua lumeen. – Aurauskalusto ei ollut ihan Saurin syvintä osaamista.

Miksi sitten kokoomus sai Sinnemäen valinnasta kurat silmilleen? Kokoomus katsoi, että vihreille toiseksi suurimpana ryhmänä kuuluu kaksi apulaiskaupunginjohtajan virkaa, mutta jätti pätevyysarvioinnin vihreiden itsensä tehtäväksi ja yritti pestä kätensä pitämällä mykkäkoulua valtuuston ratkaisevassa kokouksessa.

POLIITTINEN SUHMUROINTI ei jäänyt medialta huomaamatta, ja puhuttiin ”poliittisen näytelmän perinteestä. Se näyttää hävettävän ainakin valinnan ratkaissutta kokoomusta.” (HS 28.11.2014).

Tämä ei jäänyt myöskään äänestäjiltä huomaamatta: ”Nyt meni kokoomus viimeisen rajan yli”, puuskahti eräskin helsinkiläisrouva sijoittajatilaisuudessa.

Sinnemäki haluaa rakentaa Helsinkiin lisää asuntoja myös teollisuusalueille. Kaupungin virallisella listalla on jo rakentamiskohteita vino pino Kalasatamasta aina Sipoosta pakkoliitettyyn Östersundomiin asti. Väliin mahtuvat Kruunuvuoren ranta, Malmin pienlentokenttä, Keski-Pasila ja niin edelleen. Rahaa palaisi miljardin verran.

Helsingin rakentamisessa on jo vuosia jatkunut ”työn, pääoman ja raideliikenteen” -liitto.

Demarit haluavat rakentamisella työpaikkoja, kokoomus pääomalle tuottokohteita ja vihreät rakentaa lisää raitiotielinjoja. Ei taida sellaista paikkaa olla, jonka rakentamisesta vihreät eivät innostuisi, jos sinne rakennetaan raideliikenneyhteys!

Kuin pisteenä iin päälle tuli Pisara-rata. Helsingin keskustan alle kaivettaisiin 7,5 kilometrin pituinen tunnelirata, joka maksaisi noin 2 miljardia euroa. Nyt kysytään, kuka höynäytti maan hallitusta hyväksymään hankkeen?

ASIANTUNTIJAT, vastuulliset virkamiehet ja valtion oma Liikennevirastokin pitävät hanketta vähemmän kiireellisenä ja huonosti tuottavana. Hyöty-kustannus–suhde olisi asiantuntijalaskelmien mukaan vain 0,5:n luokkaa, kun hallitukselle lobattiin luku 1,54.

Moista ”puhallusta” vastaan on noussut harvinainen rintama: maaseutukansanedustajat ja muun muassa Kauppalehti.

Sama epidemia jyllää myös Tampereella. Kaupunki havitellee 100 000 uutta asukasta kymmenessä vuodessa! Ja myös raideliikenne tulee Manseen. Bussit – tamperelaisittain ”nysset” – saavat rinnalleen 250 miljoonaan euroa maksavan raitiotieliikenteen.

UUDET JA ULJAAT suunnitelmat ovat tervetulleita – ei siinä mitään. Nyt joutuu vain kysymään, mistä otetaan 200 000 uutta ihmistä Helsinkiin ja Tampereelle? Tyhjäksi menee moni kunta, ja lopulta joutuu vastaamaan kahteen inhottavaan kysymykseen: kannattaako koko maata enää asuttaa, ja toiseen, vielä inhottavampaan kysymykseen: kannattaako koko maata enää puolustaa?

Hannu Lehtilä

Kirjoitus on julkaistu Kuntalehdessä 14/2014 (ilm. 11.12.2014)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*