Maailmalla liberaalidemokratia on kriisissä. Vaihtuuko aikakausi populismiin ja trumpilaisuuteen. Onko Suomi ”turvassa”?

 

Manner-Euroopan vastaisku tuli Hollannissa heti maaliskuun puolivälin jälkeen. Sekä tutkijoiden, median että poliitikkojen arviot olivat yhdensuuntaisia. Brexit ei tarttunutkaan hollantilaisiin eikä trumpilainen vallankumous rantautunut. Arviot ovat kyllä varovaisia, mutta ensimmäinen torjuntavoitto oli saavutettu. Meillä populismin hyvin hallitseva Timo Soini kuittasi puolueensa puheenjohtajakisaan lähteneelle Jussi Halla-aholle, ettei vaaleja voiteta yhdellä teemalla. Ei edes äärikansallisella maahanmuuttovastaisuudella.

Seuraava etappi on Ranskan presidentinvaalien ensimmäinen kierros 23. huhtikuuta, pari viikkoa meidän kuntavaalien jälkeen. Yleinen arvio on, että Ranskassa ratkaistaan Euroopan ja EU:n tulevaisuus ja suunta. Loppuniitti tulee Saksan liittopäivävaaleista 24. syyskuuta.

Nämä EU:n johtovaltiot ovat tietysti tärkeimmät, mutta ei saa unohtaa, mitä tapahtuu Itä-Euroopan suurissa EU-maissa, Unkarissa ja Puolassa. Nyt odottaisi medialta tarkkaa faktapohjaista seurantaa ja analyysiä, ei enää mitään ”mutu”-juttuja tai tunnekuohuja.

*                                                       *                                                        *

KANNATTAA TARKKAAN seurata myös mitä Ruotsissa tapahtuu. Malmössä ammutaan ja Tukholman lähiöissä palaa, mutta ulkopolitiikassa tapahtuu nyt merkittäviä, Suomeakin koskettavia avauksia. Helsingin Sanomien otsikko 16. maaliskuuta kertoo mistä on kyse: ”Ruotsi lämmittää välejään Venäjään. Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström uskoo nyt keskusteluun Venäjän kanssa”.

Että näin. Virallinen Suomi, etunenässä presidentti Sauli Niinistö, on tähän asti saanut median silmissä kantaa ”myöntyväisyyden viittaa”, kun on pitänyt yllä keskusteluyhteyttä Venäjän kanssa. Mutta nyt Ruotsi onkin yhtäkkiä rinnalla. Vaikka Ruotsi on aina osannut tehdä sivuilleen vilkuilematta itsenäistä ulkopolitiikkaa, taitaa historian lehti olla nyt kääntymässä suhteessa Venäjään myös koko Euroopassa. Krimin haltuunotto ja Itä-Ukrainan sotaan sekaantuminen eivät länneltä unohdu, mutta pakotepolitiikalla ja mykkäkoululla asioita ei hoideta.

*                                                       *                                                        *

MEDIA ON HERKUTELLUT Venäjä-pelolla jo monta vuotta ja Vladimir Putinista on tehty aikamme ”belsebub”, Ilmestyskirjan peto. Moraalisesti korkeaotsaisen Ruotsin linjaus johtanee meilläkin itsetutkiskeluun. Donald Trumphan ei ole välittänyt mediasta tuon taivaallista ja on vuositolkulla digannut avoimesti Putinia.

Liberaalidemokratian vaihtuminen reaalipolitiikkaan ja geopolitiikan paluu, pakottavat meidätkin kaivamaan uudelleen esiin J. K. Paasikiven ja Urho Kekkosen perusopit: ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku” ja ”Maantieteelle emme voi mitään”.

Näin Suomi 100 vuotta -juhlan kunniaksi kannattaa lukea pari vuotta sitten suomeksi ilmestynyt Jegor Gaidarin teos ”Imperiumin tuho. Oppitunti tämän päivän Venäjälle”. Gaidar oli 1991–1992 Venäjän talous- ja pääministerinä, mutta myös Putinin kriitikko. Teos on huippuanalyysi Neuvostoliiton tuhosta ja sitä seuranneesta nöyryytyksestä. Se auttaa myös ymmärtämään, miksi Putin on Venäjällä niin suosittu. Teos on Esko Ahon firman, Verbatumin kustantama.

Politiikan suursäätilan muutoksesta kertoo myös se, että Venäjän asevoimien kalistelu Itämeren alueella on pysähtynyt. Raja- tai ilmatilaloukkauksia ei ole kirjattu sen paremmin Ruotsissa kuin Suomessakaan. Parhaassa tapauksessa meilläkin itäkauppa piristyy ja turistivirrat elvyttävät Itä-Suomen rajakuntia.

*                                                       *                                                        *

SUOMEN KUNTAVAALEJA voisi maailman perspektiivistä katsoen kutsua ”lintukotovaaleiksi”. Lintukodolla tarkoitetaan mytologiassa paikkaa, jossa taivaankansi ja maanpinta kohtaavat eli onnelaa. Tokaisu ”On lottovoitto syntyä suomalaiseksi”, kuului taas 1970-luvun johtavan poliitikon Kalevi Sorsan sanastoon. Mutta samasta asiasta on kyse.

Varmemmaksi vakuudeksi: YK:n tuoreessa onnellisuusmittauksessa Suomi sijoittui onnellisten maiden listalla viidennelle sijalle. Ei ole ollenkaan yhdentekevää, ketkä rakentavat meillä paikallista onnellisuutta kuntavaalien jälkeen.

Suomen tilanteessa on tietysti yhtymäkohtia Euroopan suursäätilaan. EU-kriittisyys, pakolaispolitiikka ja maahanmuuttovastaisuus ovat tällaisia teemoja. Mutta yksikään puolue ei meillä ratsasta ainoastaan näillä teemoilla, vaan vastauksia haetaan laajoilla ohjelmilla.

Perussuomalaisten puheenjohtajakisasta johtuen kuntavaalien tuloksistakin lasketaan paitsi puolueen äänet myös halla-aholaisten äänet. Ne ovat tietysti kiinnostavia, mutta vaalien valtavirta menee aivan muualla.

*                                                       *                                                        *

GALLUPIT OVAT kokeneet maailmalla kovia. Ne menivät surkeasti metsään sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Arvellaan, etteivät ihmiset enää yksinkertaisesti viitsi vastata rehellisesti kannatuskyselyihin.

Tällä varauksella on syytä lukea myös suomalaisia gallupeja. Maaliskuun puolivälin jälkeen julkaistun HS-gallupin mukaan kolme suurinta puoluetta olisivat aivan tasoissa. Keskustalle ja kokoomukselle tämä varmasti sopii, mutta SDP:lle tulos on hälyttävä. Johtava oppositiopuolue ei ole saanut minkäänlaista kaulaa yleensä kannatustaan menettäviin hallituspuolueisiin. Tämä tietää suuria paineita Antti Rinteelle, sen sijaan Petteri Orpon ja Juha Sipilän tilanne on helpompi – ei tarvitse lähteä yliyrittämisen vaaralliselle tielle.

Vihreiden valtakunnallinen kannatus on vasta neljänneksi suurin, 11,4 prosenttia. Mutta ”isossa kylässä”, Helsingissä, vihreät taistelevat kokoomuksen kanssa suurimman puolueen paikasta. Voitto Helsingissä olisi turkulaiselle Ville Niinistölle makea päätös puheenjohtajakaudelle. Vastaavasti vihreiden Anni Sinnemäen nousu pormestariksi olisi kokoomukselle ja sen pormestariehdokkaalle Jan Vapaavuorella karvasta kalkkia.

Perinteisten gallupien lisäksi puolueiden suosiota tutkitaan nyt myös sosiaalisen median perustella. Bisnode-yhtiö pani tietokoneet pyörimään ja keräsi verkkokeskustelusta valtavan datan, yli 31 miljoonaa hakua ja mielipiteen tunnistusta, ja sai suurin piirtein saman tuloksen kuin gallupitkin (Kauppalehti 17.3.). Lopputulema oli Tarik Hassainin mukaan, että ”somen perusteella puolueet menestyvät tai kaatuvat johtohahmojensa myötä”.

Kaiken kaikkiaan kuntavaalit ovat äänestäjille hämmentävä tilanne: maailmalla myrskyää ja täällä pitäisi valita edustajat tehtäviltään uudenlaiseen kuntaan. Voi olla, että sote-taakan siirtyminen kunnilta maakunnille potkaisee kunnat uuteen nousuun. Joka tapauksessa kuntavaalit ovat aiempaa selkeämmin lähiasiavaalit ja siksi tärkeät.

Hannu Lehtilä

Uutisanalyysi on julkaistu Kuntalehdessä 4/2017

 

 

Kuntalehti
kuntalehti@kuntalehti.fi
Jaa artikkeli
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

KUNTAMARKKINAT

Enää muutama paikka jäljellä näytteilleasettajalle.


Lue lisää...
Ilmoitus
KUNTA.TV – TILAA OMA VIDEOSI!

Videotuotannot ja suorat lähetykset.


Lue lisää...
Ilmoitus