Yhtenäiset pelisäännöt kunnallisen kotipalvelun saantiin
”Tätä tarjolla yhä useammin vanhuksille: huolehdi asioistasi itse tai osta yksityiseltä sektorilta!” Kansan uutisten otsikon takaa paljastui viime viikolla tärkeitä tuloksia pian julkistettavasta Marjaana Seppäsen väitöskirjasta. Hän on selvittänyt onko vanhuksille tarjolla riittävästi apua ja minkälaiset vanhukset ylipäätään ovat kunnallisen kotiavun piirissä. Väitöskirjan otsikko on ”Vanhusten sosiaalisen ja taloudellisen taustan yhteys vanhusten saamaan hoiva-apuun ja palvelujen käyttöön”.
Uutinen hoiva-avun riittävyydestä sai minut pysähtymään paitsi omien kokemusteni takia, erityisesti sen vuoksi, että vanhusten kotihoidon uudistaminen on näyttävästi esillä hallituksen rakennepoliittisessa ohjelmassa. Ohjelman tavoitteena on uudistaa vanhuspalvelulakia vähentämällä vanhustenhuollon laitoshoitoa ja ohjaamalla potilaat kevyempien hoitomuotojen, kuten kunnallisen kotipalvelun asiakkaaksi.
Marjaana Seppäsen väitöskirja tarjoaa arvokasta tietoa siitä, miten kunnallinen kotipalvelu tällä hetkellä toimii. Tulokset näyttävät hälyttäviltä.
Julkista kotiapua ei ole tarjolla kaikille
Väitöskirjan mukaan julkinen palvelujärjestelmä ei tarjoa riittävää apua ja hoivaa kaikille vanhuksille – tämä ei tullut minulle yllätyksenä. Kuntien taloustilanne on huono ja kunnallisten kotipalvelujen kysyntä suurta. Väestön tulotason noustessa on varsin luontevaa, että osa vanhuksista ohjataan hankkimaan palvelut yksityiseltä sektorilta. Myös omaisten rooli vanhusten arjen pyörittämisessä voi olla merkittävä aivan hyväksyttävistä syistä.
Sosiaalisilla suhteilla on liian merkittävä rooli palvelujen järjestymisessä
Tutkimustuloksissa minua huolestuttaa se, että nykyinen vanhusten hoiva-apu ei kohdistu sitä kipeimmin tarvitseville. Vanhukset, jotka saavat apua omaisiltaan, saavat sitä todennäköisesti myös kunnallisista palveluista. Ilman riittävää apua jäävät sen sijaan vanhukset, joilla ei ole omaisten apua turvanaan. Useimmiten he ovat pienituloisia naisia, joilla on alhainen koulutus.
Kunnissa on tällä hetkellä rahapula, sillä valtionosuusleikkaukset, kunnille asetetut uudet tehtävät ja vastuut, lisääntynyt palvelujen kysyntä ja hidas talouskasvu leikkaavat kuntien tuloja ja lisäävät menoja.
Nämä paineet ovat vaikuttaneet siihen, että vanhusten tarvitseman avun ja palvelujen järjestäminen on muuttunut viime vuosina. Kuntien kotihoito on kohdentunut entistä huonokuntoisemmille vanhuksille ja sen saamisen kriteerit ovat tiukentuneet. Kun resursseja ei ole loputtomasti, osa vanhuksista jää ilman välttävää apua.
Kunnallisen kotipalvelun kehittäminen ja palvelutarpeiden yhdenmukainen priorisointi ovat megaluokan kysymyksiä tulevaisuudessa. Niihin tulee kuitenkin tarttua, sillä toimivat kotipalvelut ovat useimmille edullisempia ja asiakaslähtöisempiä palvelumuotoja kuin laitospalvelut. Ennen kuin laitoshoidosta luovutaan, kunnallista hoiva-apua on kuitenkin kehitettävä. Perustasoisen avun pitää kohdistua kaikille sitä tarvitseville.
