Vehkataipaleen koulun säilyttämistä puolustaneen työryhmän kannanotto Kuntalehden juttuun ”Kunnat hakevat konsulteilta uutta näkemystä talouden tasapainottamiseen” (kuntalehti.fi 3.5.2019).

On erikoista, että Kuntalehti julkaisee yksipuolisen ja kritiikittömän, mainosta muistuttavan, jutun yksittäisen konsulttiyrityksen toiminnasta. Otsikko antaa odottaa artikkelia konsulttien käytöstä yleisesti, mutta tekstin näkökulma on suppea. Juttu asettaa kyläkoulujen puolustajat, erityisesti taipalsaarelaiset, perusteetta huonoon valoon. Juttua lukiessa herää epäilys, että Perlacon Oy:n Eero Laesterällä on ollut hyötymistarkoitus markkinoidessaan yrityksen toimintaa tosiasioita kommenteissaan värittäen.

”Kyläkoulun lakkauttaminen on aina kaikkein vaikein asia. Kun sitä esitetään, niin raivo on raju. Nykypäivänä kun on tullut vielä some mukaan, niin silloin ei tarvitse enää välittää totuudestakaan, Eero Laesterä kertoo.

”Kaikki luvut vain yksinkertaisesti kiistetään, vaikka lähde olisi väestörekisterikeskus tai kunnan oma kirjanpito. Totuudella ei ole siinä vaiheessa enää merkitystä, Eero Laesterä huokaa.”

Jutussa Eero Laesterän lausunnot antavat kuvan, että Vehkataipaleen koulua puolustaneet kuntalaiset eivät olisi välittäneet tiedon oikeellisuudesta ja totuudesta. Tämä ei pidä paikkaansa. Asia on pikemminkin päinvastoin: Kuntalaiset vaativat julkisesti oikeita ja totuuteen perustuvia laskelmia kunnalta, jolle laskelmat oli tehnyt Perlacon Oy. Kuntalaiset käyttivät paljon aikaa selvittääkseen oikeita lukuja mm. Tilastokeskukselta ja kunnan omasta kirjanpidosta sekä viestiäkseen virheistä virkamiehille ja valtuutetuille.

”-Kylä on juuri heräämässä henkiin ja niitä syntymättömiä lapsia löytyy joka talosta. Kyläkouluja puolustettaessa oikealla tiedolla ei ole paljonkaan merkitystä. Kaikki luvut vain yksinkertaisesti kiistetään, vaikka lähde olisi väestörekisterikeskus tai kunnan oma kirjanpito. Totuudella ei ole siinä vaiheessa enää merkitystä, Eero Laesterä huokaa.

Näin kävi myös viime talvena Taipalsaarella, jossa Vehkataipaleen kyläkoulua esitettiin lakkautettavaksi.”

Jutusta saa myös virheellisen käsityksen, että Vehkataipaleen koulun säilyttämistä olisi perusteltu henkiin heräämässä olevalla kylällä ja syntymättömillä lapsilla. Kuntalaisten perustelut nojasivat hyvissä voimissa oleviin kyliin alueella, jonka asukasluku on Tilastokeskuksen mukaan pysynyt vakaana vuosikausia. Lisäksi koulun säilyttämistä perusteltiin jo syntyneiden lasten määrällä eli koulun nykyisellä oppilasmäärällä (64), joka on suurin sitten suurten ikäluokkien ja kasvanut yli 50 % viimeisen kymmenen vuoden aikana. Seuraavaksi lukuvuodeksi oppilasmäärän on edelleen odotettu kasvavan, perustuen virkamiehiltä saatuihin tietoihin kunnassa jo asuvien (siis jo vuosia sitten syntyneiden) lasten määrään.

”Kunniansa saivat kuulla somessa, mediassa ja kunnallisessa päätöksenteossa niin konsultti, ohjausryhmä kuin kunnanhallituskin.”

”-Konsultit saivat kuraa niskaansa täälläkin, kun esitettiin kouluverkkoon puuttumista. Kun valmisteltuja ratkaisuja lähdettiin viemään päätöksentekoon, niin kaikki onkin yhtäkkiä tehty päin persettä.”

Jos ratkaisuja haettaisiin yhteistyössä kuntalaisten kanssa, vältettäisiin ”päin persettä” tehdyt ehdotukset, mihin Taisto Pitkänen jutussa viittaa. Nokkela kuntapäättäjä voisi kuntalaisten reaktioista vetää johtopäätöksen, että lähikoulut tarjoavat kuntalaisille tärkeimpiä palveluita. Olisiko siis parempi tapa käyttää somea kaksisuuntaiseen rakentavaan viestintään sen sijaan, että valittaa kritiikistä ja pyrkii vaientamaan sitä?  On syytä muistaa, että kritiikki ei aina ole kuraa.

”Homma meni kuitenkin uusiin puihin, kun kävi ilmi, että Eksotelta vuoden 2018 osalta saadut tiedot kunnan maksuosuuksista olivat pahasti pielessä.”

Kuntalehden tekstissä mainitaan, että Eksote olisi antanut kunnalle pahasti pielessä ollutta tietoa kunnan maksuosuuksista. Oliko virhe Eksoten, Perlaconin vai kunnan luvuissa? Milloin tieto on kuntaan tullut? Taipalsaarelaiset ovat jo tovin odotelleet selvitystä tästä hämärästä Eksote-kuviosta. Mikä olikaan päin persettä?

Kannanoton kirjoittajat: Vehkataipaleen kyläyhdistys ry:n ja Rehulan seudun kylät ry:n Vehkataipaleen vaihtoehto -työryhmä: Aaltonen Sari, Kauppinen Lauri, Kinnunen Jukka, Kortelainen Aarne, Nieminen Antti, Pulkkinen Mirja, Pulkkinen Ville, Rasa Suvi, Toikkanen Sami ja Vitikainen Anneli.