Useat mielenterveyspalvelujen asiantuntijat ovat viime aikoina olleet huolissaan siitä, mitä mielenterveyspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa. Erityisesti pelätään aikuisten kuntoutuspsykoterapian saatavuuden heikkenemistä, jopa sen loppumista kokonaan. Minä kannan suurtahuolta lasten mielenterveyspalveluista. Jos oletamme, että lapsuuden mielenterveydellä on merkitystä aikuisuuden mielenterveydelle, on katsottava myös lasten mielenterveyspalvelujen tilannetta. Siellä on runsaasti korjattavaa.

Kuntaliiton loppuvuodesta 2017 toteuttamassa lastensuojelun kuntakyselyssä kartoitettiin lastensuojelun asiakkaina olevien lasten tarvitsemien mielenterveyspalvelujen saatavuutta. Kyselyn väestöpeitto oli 96 prosenttia ja kunnista ja yt-alueista siihen vastasi yli 92 prosenttia.

Tulosten perusteella 49 prosenttia suomalaisista asuu kunnissa, joissa sijoitetaan lapsia sijaishuoltoon hyvin usein siitä syystä, että lapsen tarvitsema mielenterveyshoito ei jostain syystä mahdollistu. Lasten mielenterveyspalvelujen saatavuuden heikkous oli kyselyn perusteella merkittävin palvelupuute. Vain kahdeksan prosenttia vastanneista arvioi tarvittavan mielenterveyspalvelun järjestyvän useimmiten ilman viivettä tarpeenmukaisena ja 29 prosenttia arvioi palvelua saatavan kohtuullisella työmäärällä ja viiveellä. Yli puolet arvioi, että palvelu saadaan, mutta järjestäminen on hankalaa ja vie paljon aikaa tai että palvelu jää useimmiten kokonaan saamatta. Mielenterveyspalvelujen saatavuus oli merkittävästi heikentynyt suhteessa viiden vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin kysely tehtiin edellisen kerran.

Kyselyyn vastaajat kertoivat monenlaisista pulmista tilanteen taustalla. Lasten- ja nuorisopsykiatrian puolelta koetaan kovaa painostusta lastensuojeluun. Huostanottoja ja sijoituksia tilataan. Hoitojaksot psykiatrian puolella ovat usein lyhyitä ja hyvin huonokuntoisia lapsia kotiutetaan lastensuojelun varaan jopa niin, että vaaratilanteita sitten sattuu lastensuojelussa. Lastensuojelulla puolestaan ei ole keinoja ja osaamista hoitaa psyykkisesti huonokuntoisia lapsia.

Selkeä palvelujärjestelmäongelma näyttäisi olevan lastensuojelun ja psykiatrian väliin jäävän pitempiaikainen kuntouttavan hoidon puuttuminen ja peruspalvelujen mielenterveyspalvelujen ohuus. Nämä palvelujärjestelmän puutteet sysäävät asiakasvirtaa voimakkaasti lastensuojeluun, jossa lapsi ei kuitenkaan saa tarvitsemaansa apua. Kalliiksikin tämä käy. Kunnat käyttävät vuosittain yli 730 miljoonaa euroa lastensuojelun sijaishuoltoon, jossa lasten mielenterveysasiat näyttäisivät olevan yksi merkittävä tekijä sijoitusten taustalla.

Lainsäädäntöä korjaamalla asia ei korjaannu. Sitä yritettiin jo 2008 alusta voimaan tulleella lastensuojelulain uudistuksella, jossa säädettiin terveydenhuollon erityisistä velvollisuuksista järjestää lapsen tutkimukset sekä hoito- ja terapiapalveluja lastensuojelun asiakkaina oleville. Ongelmat ovat edelleen pitkälti samat kuin ko. lakia valmisteltaessa.

Sote-uudistusta valmisteltaessa pitäisi päättää, haluammeko tilanteen jatkuvan samanlaisena vai pitäisikö asialle tehdä jotain? Minun näkemykseni on, että nyt olisi mahdollisuus korjata tilannetta esimerkiksi tuomalla tutkimusnäyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit vahvasti osaksi peruspalveluja ja rakentamalla palveluja lastensuojelun ja psykiatrian välimaastoon kaikissa maakunnissa. Auttamalla lapsia ja heidän vanhempiaan nykyistä paremmin lapsen kehitykseen ja vanhemmuuteen liittyvissä haasteissa olemme oikealla tiellä mielenterveyspalveluiden kehittämisessä.

Aila Puustinen-Korhonen

Kirjoittaja on lastensuojelun erityisasiantuntija Kuntaliiton sote-yksikössä.

Luitko jo?