Jarno Strengell on Mikkelin kaupunginvaltuutettu.

Suomen mantereella on 292 kuntaa ja 21 hyvinvointialuetta. Huhtikuun kunta- ja aluevaaleissa oli paljon ehdokkaita, jotka olivat ehdolla kummassakin vaalissa. Ennen vaaleja hyvinvointialueen ehdokkaat kertoivat, miten tärkeitä oman alueen sosiaali-, terveys-, pelastus- ja lähipalvelut ovat, kuinka ehdokas haluaisi niitä kehittää- ja parantaa.

Vaalien jälkeen on käynyt ilmi, että iso joukko hyvinvointialueiden ääniharavista ei ota vastaan kuin hyvinvointialueen valtuutetun tehtävän, vaikka hyvinvointialueen päätökset valmistellaan lautakunnissa ja hallituksessa. Tämä voi aiheuttaa ongelmia kunnan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden edunvalvontaan sekä harmittaa hyvinvointialueen työntekijöitä ja äänestäjiä.

Moni tuplaehdokas tiesi jo ennen vaaleja, että on kiinnostunut vain kuntapuolen hallitus-, lautakunta- ja yhtiöjäsenyyksistä sekä puheenjohtajuuksista, mutta osallistuu hyvinvointialuevaaleihin kerätäkseen omalle poliittiselle ryhmälleen ääniä. Jos tämä olisi ollut äänestäjän tiedossa, olisi hän voinut antaa äänensä toiselle ehdokkaalle.

Merkittävä luottamustehtävä samaan aikaan kunta- ja hyvinvointialueella, aiheuttaa päätöksenteossa jääviys- ja ajankäyttöongelmia sekä keskittää valtaa pienen piirin käsiin.

Luottamuspaikat jaetaan kesän aikana pidettävissä kunnan- ja hyvinvointialueiden uusien valtuustojen järjestäytymiskokouksissa.

Jarno Strengell

Kaupunginvaltuutettu SDP
Kaupunginhallituksen jäsen
Oli ehdolla vain kuntavaaleissa
Mikkeli

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*