Kunnat ja johtajat: Mitä yhteistä on humanismilla ja kuntastrategialla?

Kuntastrategian päivityksen lähestyessä pysähdyin pohtimaan niitä periaatteita, joille työnsä Kiteen ja kiteeläisten hyväksi voisin perustaa. Kuntajohtajan työ on siinä määrin moniulotteinen kokonaisuus, että tiedollinen saturaatio tuskin koskaan yllättää. Aina on kuitenkin mahdollista arvioida asiantuntijoiden näkemyksiä ympäröivästä maailmasta ja pyrkiä valitsemaan joukosta sopivia oman työnsä perustaksi.   

Ajatusteni reflektiopohjaksi valitsin Sixten Korkmanin Helsingin Sanomien artikkelin Minun arvoni (4.11.2023). Ko. artikkelissa viitataan myös Korkmanin kirjaan Talous ja humanismi, jonka aamulenkkien yhteydessä olen kuunnellut, mutta nidotun version puuttuessa suoriin lainauksiin en uskalla mennä.

Syy kyseisen artikkelin valintaan oli Korkmanin esiin nostama humanismin määritelmä, jonka mukaan humanismi on järkiperäinen filosofia, jota informoi tiede, inspiroi taide ja motivoi myötätunto. Tieteen ja tieteen filosofian kysymysten pohdinnoille melkoisesti aikaa antaneena entisenä tieteentekijänä kyseinen määritelmä itsessään teki minuun vaikutuksen.

Tukahduttavasta tietotulvasta huolimatta kannatan edelleen tiedonjyvästen valikointia, johon kuuluu lähdekriittisyyttä, menetelmän arviointia sekä luotettavuuden ja käyttökelpoisuuden tarkastelua. Tieteen paradigmat eri tieteen aloilla poikkeavat toisistaan, mutta olettakaamme, että vain pääosin tieteellinen tieto päätyisi informoimaan humanismia.

Taiteen roolia inspiraation lähteenä ei kukaan kyseenalaistane, mutta tämän kirjoituksen tarkoitusperät huomioiden ja poiketen kyseisestä humanismin määritelmästä, vaihtaisin mielelläni inspiraation termiin luovuus. Luovuus, tieteessä viitataan myös intuitioon, on jotakin hyvin perustavanlaatuista, toistaiseksi vain meille ihmisille vahvasti luonteenomasta.

Meillä kaikilla on kykyä tuottaa uutta, omaperäistä ja innovatiivista, oli kyse sitten tieteestä, taiteesta tai yhteiskunnan rakenteiden uudistamisesta.  

Viimeinen kohta, eli myötätunto voisi operatiivisella tasolla liittyä siihen, että ihmisyhteisöillä on taipumus määritellä sääntöjä, jotka huomioivat myös heikommassa asemassa olevien mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Voitaneen väittää, että myötätunto ihmisluonnon piirteenä ehkäisee sellaisen vahvimman oikeuteen perustuvan kaaoksen syntymistä, jossa vain vahvin lopulta jää jäljelle.  

Näillä tulkinnoilla olen pyrkinyt kiinnittämään Korkmanin esille nostaman humanismin määritelmän sisältöjä osaksi kunnan jokapäiväisen toiminnan peruslähtökohtia. Tieto kunnan omasta asemasta, mahdollisuuksista ja rajoitteista, mutta erityisesti myös kunnan ulkopuolisen maailman tarjoamista mahdollisuuksista, muodostaa perustaa kunnassa tehtäville valinnoille ja tavoitteille.

Tieto ei kuitenkaan ole jotakin jossakin, vaan sen tulisi olla osa jokaisen päätöksentekijän laajempaa käsitystä maailmasta. Kuten Korkman toteaa Ekdahlin elokuvaan viitaten, ei suurta maailmaa saa pelätä tai inhota, koska se määrittää, miten pieni maailma esim. kunta voi.

Luovuus ja inspiraatio vievät asioita eteenpäin ja osaltaan ehkäisevät kaavoihin kangistumista. Dynaamisuus ja muutos ovat päivän trendejä myös kunnissa, mutta nekin on syytä kohdata maltilla ja sopivalla ripauksella kriittisyyttä.

Kumuloituvan tiedon pohjalta rakentuvan kasvun ja tehokkuuden tavoittelu on hyvästä myös kunnassa, mutta toisaalta tohinassa ei sovi unohtaa myöskään heikommassa asemassa olevia. Ehkäpä siis humanismi sopivasti mutkia oikoen voisi sopia perustaksi kuntastrategiastakin keskusteltaessa. 

Pekka Hirvonen
Kiteen kaupunginjohtaja