Mielipide: Näin moni ei saanut hoitoa sitä tarvitessaan – Suomessa ilmeni ongelmia toiseksi eniten EU:n alueella
Tällä hetkellä on käynnissä kolme tärkeää sote-hanketta, kirjoittaa professori Arto Alanko.
STM:n virkakunta on laatinut Sote2040-vision. Tavoitteena on varmistaa, että suomalaiset saavat myös tulevaisuudessa vaikuttavat, yhdenvertaiset ja kestävät palvelut. Vision mukaan tarvitaan selkeitä valintoja. Kaikkea kaikille ei voida tarjota, jos järjestelmän halutaan pysyvän hallittuna ja kestävänä yhteiskunnan kantokykyyn nähden.
Haluan yhtyä tähän visioon, koska hoitoon pääsyssä on viiveitä sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa. Eurostatin tuoreen tilaston mukaan 12,4 prosenttia suomalaisista ei saanut viime vuonna hoitoa tarvitessaan. Suomessa ongelmia ilmeni toiseksi eniten EU:n alueella. Norjalaisista 1,8 prosenttia, ruotsalaisista 3,9 ja tanskalaisista 3,9 prosenttia ei kokenut saavansa hoitoa tarvitessaan.
Toinen tärkeä sote-hanke on STM:n lausuntokierroksella oleva Palveluvalikoiman periaatteet(STM113: 00/2023). Tässä hankkeessaehdotetaan, että terveydenhuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa säädettäisiin periaatteista, joiden mukaan palveluiden ja menetelmien kuuluminen palveluvalikoimaan ja niiden poisrajaaminen toteutetaan julkisesti rahoitetussa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Sääntelyssä määritellään ne periaatteet, joiden mukaan palvelut ja menetelmät kuuluvat sosiaali- tai terveydenhuollon palveluvalikoimaan tai on rajattu niiden ulkopuolelle. Terveydenhuollossa palveluvalikoimaa sovelletaan sekä julkiseen terveydenhuoltoon että yksityiseen terveydenhoitoon, josta saa Kela-korvausta.
Säädöksillä pyritään siihen, että julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat yhdenvertaiset kaikkialla Suomessa. Toivon lakihankkeelle menestystä. Esimerkiksi Hollannissa kansalaisten saamat palvelut on määritelty.
Kolmas tärkeä sote-hanke on valtioneuvoston kanslian uusi tutkimushanke (VN/29192/2025). Kohdassa 2.6, ”Sote-palveluiden palvelu- ja resurssitarpeen ennakointi ja resurssitarpeen kasvuun vastaaminen, haetaan vastausta julkisen talouden kestävyyteen.
Tuloksia hyödynnetään hyvinvointialueiden talouden kestävyyttä edistävien politiikkatoimien suunnittelussa. Tätäkin hanketta on syytä tukea, koska nykyjärjestelmän kyky päättää kehitystoimista tai rationoivista muutoksista on osoittautunut heikoksi.
Hyvinvointialueiden talous on nyt kehittynyt hieman paremmin. Tulosennusteiden mukaan kattamaton alijäämä supistuu 2,2 mrd. euroon vuoden 2025 lopussa.
Alijäämän kattaminen vuoden 2026 loppuun mennessä on kuitenkin epärealistista palveluja vaarantamatta. Mikäli nykyisellä linjalla jatketaan, on hyvinvointialueilla järjestämisvastuun nojalla perusteltua vaatia lisärahoitusta alijäämien kattamiseksi tai kattamisajan pidentämistä.
Jos asiassa ei löydy ratkaisua, on viimeisenä keinona alijäämien kattamiseksi hyvinvointialuekohtaisen verotusoikeuden myöntäminen ilman minkäänlaista tasausta. Tällä hetkellä 10–11 aluetta on arviointimenettelyn tiellä. Samaan aikaan Suomen velkasuhde lähestyy maagista 90 prosentin rajaa.
Ennen sote-uudistusta kuntien järjestämä oma sote-toiminta toteutui pääsääntöisesti talousarvion mukaisesti. Sen sijaan kuntien ja sairaanhoitopiirien kuntayhtymien välinen laskutus ei pääsääntöisesti toteutunut, koska järjestämisvastuu ja laskutusoikeus oli sairaanhoitopiireillä ja rahoitusvastuu kunnilla.
Sama ongelma vaivaa nykyistä järjestelmää, koska rahoitus- ja järjestämisvastuu on eriytetty.
Järjestämisvastuun siirtoa valtiolle ei ole tällä hetkellä pidetty mahdollisena, koska nykyisen hallituksen ohjelmassa on linjattu että ”uusi sote-rakenne luo hyviä mahdollisuuksia palvelujärjestelmän kehittämiseen”.
Lisäksi on esitetty, ettei itsenäisten hyvinvointialueiden asemaan puuttuminen olisi perustuslain mukaista. Toisaalta, jos heikkenevän taloustilanteen takia lain mukaisessa arviointimenettelyssä hyvinvointialueita jouduttaisiin yhdistämään tai sairaalaverkkoa karsimaan, olisivat edessä samat perustuslailliset ongelmat.
Näistä syistä johtuen esitän selvittäväksi miten Sote- palvelujen järjestämis- ja rahoitusvastuu voidaan siirtää valtiolle kuuluvaksi, jolloin nykyiset 21 hyvinvointialuetta voisivat toimia palveluntuottajina tilaaja-tuottajamallin mukaisesti.
Mikäli palvelujen saatavuus, palvelujärjestelmän kehittäminen ja talouden tasapainottaminen ei tällä tavalla parane, tulee harkita palvelujen tuottamisen siirtämistä valtion toiminnaksi. Palvelut voitaisiin tuottaa joko valtion liikelaitoksen toimesta tai osana Kansaneläkelaitosta. Tämä ei estä paikallisten olosuhteiden huomioon ottamista, kuntien kuulemista, perusterveydenhuollon kehittämistä eikäterveyden edistämistä.
Valtion liikelaitokset vastaavat omasta taloudestaan. Toiminnasta määrätään liikelaitoslaissa. Liikelaitoksia ohjaavat eduskunta ja hallitus. Nykyiset valtion liikelaitokset ovat Metsähallitus ja Senaatti-kiinteistöt. Myös Kansaneläkelaitoksen asema, tehtävät ja hallinto määritellään laissa. Kelalla olisi intressi parantaa sote-palveluja ja lyhentää hoidon odotusta, koska näistä syistä johtuvat ongelmat tulevat Kelan korvattavaksi.
Organisaation kehittäminen tapahtuu paremmin yhden kuin 21 tuottajan toimesta. Suomessa on potentiaalia toimintojen kehittämiseen mutta tämä ei ole toistaiseksi johtanut sote-palveluiden saatavuuden tai tuottavuuden kasvuun. Paine sote-järjestelmän muuttamiseksi kasvaa, reaktiot eivät riitä.
Tarvitaan pitkän kantaman visioita.
Arto Alanko
Professori, LKT
Helsinki
Lue myös: