“Mökkiläisyyden lisäksi tulee puhua myös laajemmasta kaksoiskuntalaisuudesta”

Asustimme nuorimman poikani kanssa silloin kauan, kauan sitten usean kesäviikon pohjoiskarjalaisissa pikkukunnissa. Palatessamme häneltä kysyttiin, missä oli ollut. Tuupovaara ja Värtsilä olivat hänen mielessään vähintään yhtä eksoottisia paikkoja kuin maailman kosmopoliitit, ja matka etäisyyksinä ja aikana oli niin pitkä, että kyse ei ollut enää olemisesta, vaan asumisesta.

Vastaus tuli ärrän voimakkaalla korostuksella: ”Asuimme Pariisissa ja Roomassa.” Erikoinen vastaus oli hänelle yhtä totta kuin nuo mystiset ja vieraat kuntien nimet. Eikä hänestä ollut mitään erikoista siinä, että samaan aikaan voi asustella kahdessa kunnassa.

Meille aikuisille kaksoiskuntalaisuus on edelleen lainsäädännössä kielletty, vaikka monet sitä tekevät. Korona-vuosien aikana siitä toisesta kunnasta, tuli monelle pidempikestoisempi kunta kuin virallisesta kotikunnasta. Ja kehitys jatkuu, työskentelyn joustot ja digitalisaation kehitys vaikuttavat asumiseen ja oleskeluun eri paikkakunnilla.

Monet kokevat toisen kunnan omakseen, käyttävät sen teitä, kauppoja, yksityisiä hyvinvointipalveluja, remonttipalveluja, kulttuuriantia ja tilaavat paikkakunnan lehtiä. Julkisia terveydenhuollon palvelujakin voi käyttää, kunnan jäsenyys ei ole edellytys, kun kustannukset kulkevat hyvinvointialueiden kesken.

Kaksoiskuntalaisuudesta ei vaan virallisesti voi puhua, se on korvattu monipaikkaisuudella, jotta ei tule väärinkäsitystä asukkaan verotuksellisista tai äänioikeuteen liittyvistä oikeuksista.

Tulevaisuuden kunta -työryhmä toteaakin, että monipaikkaisuus on hyväksyttävä käsite, koska meidät sidotaan yhteen kotikuntaan perustuslailla asetetuin reunaehdoin. Sinulla voi olla vain yksi kotikunta, joka on palvelujen, hallinnon ja tilaston peruspilari välittämättä siitä, että saatat olla työn, vapaa-ajan ja perhesuhteiden takia jopa puolet ajastasi sen toisen ”kotikunnan” asukas.

Tämä totuus tulisi kyetä ottamaan paremmin huomioon lainsäädännössä.

Kun eräässä kuntaseminaarissa toin esille kaksoiskuntalaisuuden vaikutukset palvelutarpeisiin ja sitä kautta kuntatalouteen ja verotuloihin, eräs kuntajohtaja vastasi, että ei kaksoiskuntalaisuus ole mitenkään mahdollista tilastollisesti määrittää.

Haloo, miksihän ei. Ideahan perustuisi ensisijaiseen kuntaan, jossa ihmisellä on peruskuntalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Hän voi kuitenkin veroilmoituksessa todentaa sen toisen kunnan asumiskuukaudet ja tilastotekniikka jakaa kuntaverosi oikeassa suhteessa tälle toisellekin kunnalle.

Suomessa on yli puoli miljoonaa mökkiä, joissa on kiinni 20 miljardia euroa. Mökkiläisyyden lisäksi tulee puhua myös laajemmasta kaksoiskuntalaisuudesta, jolloin toinen asunto on kerrostaloasunto pääkaupunkiseudulla tai perintötila Tuupovaarassa.

Suomalaisilla kotitalouksilla on omaisuutta kiinni vapaa-ajan asunnoissaan keskimäärin 14 000 euroa, joka on enemmän kuin rahastoihin tai osakkeisiin sijoitettu varallisuus. Puhumattakaan tietysti siitä, paljonko asunnon ja ympäristön rakentaminen tai kunnossapitäminen tarkoittaa paikallisten työmiesten palkkaamisena ja paljonko asukkaat käyttävät tavaroihin ja palveluihin.

Viimeisen mökkibarometrin mukaan yhteenlaskettu mökkeilyn kustannusvaikutus oli yli 6 miljardia euroa.

Tulevaisuudessa valinnanvapauslainsäädännön tulisi mahdollistaa kaksoiskuntalaisuus. Näin luotaisiin kaksoiskuntalaisille nykyistä paremmat osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuudet tähän kuntaan. Ja toisinpäin. Kunnat ottaisivat alueen kaksoiskuntalaiset tasavertaisina huomioon.

Kunta satsaa mielellään palveluihin, kun tietää saavansa kustannuksilleen katetta ja sitä tärkeää elinvoimaa ja voimavaroja. Tämä jos mikä olisi sitä aluepolitiikkaa, joka hoitaa itsensä, kun sille annetaan lainsäädännön mahdollisuus.

Elli Aaltonen on SPR:n puheenjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.