Kuva: Saara Pylvänäinen

Yhteistyössä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n, Savonlinnan Hankekehitys Oy:n ja ProAgria Etelä-Savon kanssa toteutettu Digiportaat on tarjonnut yrityksille kattavaa koulutusta ja neuvontaa digitaalisuuden hyödyntämisessä.

Koulutukset ovat olleet käytännönläheisiä ja tarvelähtöisiä. Yrittäjät ovat oppineet uutta ja voineet viedä tuloksia käytäntöön oman liiketoimintansa kehittämisessä. Punaisena lankana ovat asiakaslähtöisyys ja digitaaliset markkinointi- ja myyntikanavat.

Yritysneuvoja Sari Kujala Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:sta on sanonut, että digiportaiden vahvuutena ovat hyvät kouluttajat kuumista aiheista.

Tällaisia kuumia aiheita ovat hänen mukaansa esimerkiksi tekoäly, verkkokaupan kasvuohjelma ja Metan mainosalusta.

Lisäksi Kujala on huomioinut, että digiportaiden erityisenä vahvuutena on sparrausmalli, jonka avulla yrittäjät oppivat itse tekemällä.

Asiakaspalaute on ollut kaiken kaikkiaan positiivista ja sen perusteella sekä koulutukset että sparraukset ovat olleet erittäin onnistuneita.

Osallistujat arvostavat selkeyttä, käytännön esimerkkejä ja henkilökohtaista ohjausta. Yli 90 prosenttia palautekyselyyn vastanneista on antanut koulutuksille yleisarvosanaksi hyvä tai erinomainen, ja 95 prosenttia kertoo oppineensa uusia asioita.

Erityisesti verkkokauppaohjelma ja sosiaalisessa mediassa markkinointiin liittyvät sisällöt ovat saaneet kiitosta osallistujilta.

Mikkeliläinen fysioterapeutti ja THM Anssi Kirvesniemi, Body Wellbeing Training Oy, on hyödyntänyt Digiportaiden koulutusta jo usean vuoden ajan ja ollut siihen erittäin tyytyväinen. Hänen yrityksensä tarjoaa verkkovalmennusta raskaana oleville ja synnytyksestä palautuville. Kirvesniemi arvostaa koulutuksen kattavaa ja ajankohtaista verkkoliiketoiminnan osaamista sekä asiantuntijoiden monipuolista tietotaitoa, jota on täydentänyt yrityskohtainen sparraus.
Savonlinnalainen äänivalmentaja, FT, vokologi Jaana Tyrmi kouluttaa puhetyöläisiä äänen palautumisessa ja vaikuttavassa ilmaisussa yrityksessään VoxBalancessa. Digiportaiden koulutukset ja työkalut ovat vahvistaneet hänen verkkonäkyvyyttään, mikä tukee ammattilaisten tavoittamista ja lisää tietoisuutta äänen merkityksestä asiantuntijuuden ja uskottavuuden rakentamisessa.

Digiportaat-hankkeen menestys perustuu sen kykyyn vastata yritysten todellisiin tarpeisiin, yhdistää yritysneuvojien ja ammattikorkeakoulun osaaminen yhteisen sateenvarjon alle ja tarjota konkreettista apua digitaalisuuden hyödyntämisessä. Tulokset jäävät käyttöön muun muassa oppaina ja julkaisuina.

Hanke on herättänyt paljon kiinnostusta ympäri Suomen. Rohkaisemme vastaavanlaisiin toteutuksiin kaikkia, jotka haluavat tukea yrityksiä kasvuun kotimaassa tai kansainvälisillä markkinoilla.

Entä tärkeimmät oppimme muille alueille ja kaupungeille? On tärkeää yhdistää voimat sen sijaan, että kaikki toimijat puuhailevat pienesti omiaan. Riittävän kovat tavoitteet, volyymi, tasokas kouluttajaverkosto sekä laaja-alainen ja osaava projektitiimi takaavat, että hankerahoituksella voi saada aikaan aidosti vaikuttavia ja laadukkaita palveluita alueen yrittäjille.

Jos haluat kuulla lisää hankkeen opeista, toteutuksesta ja vaikutuksista – tai saada inspiraatiota vastaaviin onnistumisiin omalla alueellasi – ota yhteyttä projektipäällikköön/hanketiimiin.

Miia Kosonen
tutkimuspäällikkö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk, miia.kosonen@xamk.fi

Anna Ollanketo
projektipäällikkö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk, anna.ollanketo@xamk.fi