Näkökulma: Maakuntajohtaja Heini Utunen testaa rohkeaa ajatusleikkiä suomalaisesta koheesiopolitiikasta
Etelä-Savon maakuntajohtaja Heini Utunen. Kuva: Elmo Knuuttila
Suomi liittyi Euroopan unioniin 30 vuotta sitten. EU on nimenomaisesti alueiden unioni, jossa paikallisuus ja alueellisuus ovat arvojärjestelmän kärjessä. Tällaista laajaa, alueellista tasa-arvoa tavoittelevaa politiikkatilaa tarvittaisiin kipeästi Suomeenkin.
Koheesio vapaasti suomennettuna tarkoittaa yhdessä pysymisen tai yhteenkuuluvuuden tilaa. EU:n koheesiopolitiikan tarkoituksena on tasata maiden ja saman maan eri alueiden välisiä eroja.
Koheesiopolitiikka on Euroopan unionin tärkein investointipolitiikka. Sosiaalirahasto ja maatalouden ohjaus- ja tukirahasto perustettiin jo 1957, ja Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) 50 vuotta sitten.
Vuonna 2008 Lissabonin sopimuksessa otettiin virallisesti käyttöön unionin yhteenkuuluvuuden kolmas ulottuvuus: alueellinen yhteenkuuluvuus. Taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta edistetään nimenomaan koheesiopolitiikan ja rahastojen avulla.
Eurooppalaisittain on laaja yhteisymmärrys, että koheesiosta on hyötyä kaikille EU:n alueille ja kaupungeille, ja se tukee talouskasvua, työllistämistä, yritysten kilpailukykyä, kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua.
Leikitäänpä ajatuksella, että samat arvot, painotukset ja tavoitetasot olisivat olemassa Suomessa. Rohkeana, ääneen sanottuna ja yhteisenä tavoitteenamme olisi tasata ja tasoittaa alueiden välisiä eroja, sillä alueellinen yhteenkuuluvuus osaltaan tuottaa positiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan, ehkäpä enemmän kuin osaamme arvatakaan.
Mitäpä jos tekisimme rohkeita siirtoja siihen suuntaan, että Suomessa harjoitettaisiin oikeaa koheesiopolitiikkaa? Entäpä jos EU:n lailla merkittävä osa toimista ja määrärahoista kohdistettaisiin alueiden välisten erojen vähentämiseen? EU:n linjauksissa se koskee niin maaseutua, teollisuuden muutosprosessissa olevia alueita kuin luontoon tai väestönmuutokseen liittyviä teemoja.
Mitä alueiden Suomen edistäminen voisi parhaimmillaan tarkoittaa? Se tarkoittaisi, että kuntien ja julkinen rahoitus ottaisi huomioon maantieteellisesti, väestöllisesti ja siten useimmiten myös taloudellisesti heikommassa asemassa olevien kuntien aseman.
Valtionosuusuudistuksen perusteet pitäisi miettiä täysin uusiksi, jotta valtionosuutta saisi suhteellisesti enemmän vähemmän vakaassa taloudellisessa asemassa olevat kunnat. Suomen kuntien välisessä valtionosuusvertailussa on eriskummallisia piirteitä ja valtionosuuksien voi kuvata jakautuvan epäreilusti ja pahimmillaan sattumanvaraisesti.
Valtionosuusuudistuskin ilman arvoperusteista koheesion tavoittelua uhkaa muodostua kuoliniskuksi alueiden Suomelle. Uudistus ei saa vaarantaa kokonaisten laajojen alueiden, kuten hajautetun Suomen kuntien kuntatalouden tilaa.
Suomessa alueellinen eriarvoistuminen on ollut fakta jo vuosikymmenten ajan. Ja se jollain tahdottomalla tavalla asioiden tila, jota on tarpeen ravistella.
On Suomen edun mukaista tasata alueiden välisiä eroja, ja kun tavoitetaso on oikea, kunnat ja kaupungit eri puolilla Suomea säilyvät elinvoimaisina, tulevaisuususkoisina ja voivat erikoistua kuntina ominaispiirteisiin vahvuuksiinsa. Jatkuva taistelu selviämisestä ja elintilasta aiheuttaa lyhytpinnaisuutta ja näköalattomuutta, josta ei seuraa mitään hyvää.
Alueiden Suomi tarvitsee vakautta ja ennustettavuutta, jossa voidaan rakentaa ratkaisuja, tuottaa ja turvata palveluja ja edistää alueellista elinvoimaa. Tässä kuvassa nykyinen kriittinen infrastruktuuri, johon voidaan katsoa kuuluvan myös esimerkiksi oppilaitokset, kulttuuri ja urheilu, turvattaisiin.
Euroopan unioni on ihmisten sopima ja toteuttama liitto. Yhtä lailla suomalainen paikallishallinnon järjestäminen ja rahoitusmallit ovat meidän ihmisten rakentama järjestelmä, joka voidaan järjestää uudella tavalla. Suomalaisen kuntarahoituksen täysremontissa, jossa valtionosuusjärjestelmä on yksi osa, tulisi keskeiseksi tavoitteeksi asettaa suomalaisen aluekoheesiopolitiikan täytäntöönpano.
Tasaisempi, tasaavampi ja oikeudenmukaisempi rahoitus takaa kaikille kunnille mahdollisuudet säilyä elinvoimaisina. Tavoitteena tulee olla alueiden yhdenvertaisuuden tavoittelu ja erojen madaltaminen. Tämä ei ole utopiaa eurooppalaisessa koheesiopolitiikassa, eikä sen pitäisi siltä kuulostaa tai olla mahdotonta koti-Suomessakaan.
Kirjoittaja on Etelä-Savon maakuntajohtaja Heini Utunen.
