Kari Lehtola puhui Kuopion kouluseminaarissa syyskuussa. Kuva: Mika Rinne

Oikeus ei asu tässä maassa maaseutualueilla. Suomessa on lakkautettu 59 prosenttia peruskouluista, joista 96 prosenttia maaseudulla, vaikka oppilasmäärä on vähentynyt vain neljä prosenttia ja 26 prosenttia lapsista asuu maaseudulla.

Kun vuonna 2017 aikuisten työpäivää pidennettiin kiky-sopimuksella väliaikaisesti 6 minuutilla, pidettiin sitä kohtuuttomana. Kiky-sopimus käynnisti valtavat Peli poikki -mielenosoitukset ja lakonuhkaukset. Kun koululakkautusten myötä jo noin 150 000 lapsen työpäivää on pidennetty pysyvästi 15-20 x 6 minuutilla (1,5-2 h) päivässä, sitä pidetään kohtuullisena. Kaksoisstandardia voi vain ihmetellä.



Lasten yhdenvertaisten sivistyksellisten perusoikeuksien loukkauksista on tullut meillä pysyvää oikeuskäytäntöä. Suhteettomat koululakkautukset ovat ristiriidassa niin perustuslain, lapsen oikeuksien sopimuksen kuin myös yhdenvertaisuus-, hallinto-, lastensuojelu- ja perusopetuslain kanssa. Miten on ollut mahdollista, että oikeuslaitoksemme ei ole puuttunut asiaan?

Perusopetuslain 6 § vaatii ”mahdollisimman lyhyitä” koulumatkoja, mutta kunnat ja hallinto-oikeudet keskittyvät pelkästään 32 §:n 2,5 tunnin enimmäisaikaan. Käytännössä 6 § on jäänyt lain kuolleeksi kirjaimeksi. Hallinto-oikeudet tulkitsevat ”mahdollisimman lyhyt” -tavoitteen kuuluvan kunnan harkintavaltaan (perustuslaki 121 §) eivätkä ole pitäneet sitä absoluuttisena kieltona. Lasten edun ja yhdenvertaisuuden arviointi on jäänyt valitusten käsittelyssä pinnalliseksi. (KHO 2008:62, KHO 2014:147, KHO 2019:104)

Eduskunnan oikeusasiamies on sentään antanut huomautuksia, jos lapsivaikutusten arviointi tai kuljetusjärjestelyt ovat olleet riittämättömiä. Mutta vaikka EOA tunnistaakin perusopetuslain 6 §:n ja lasten oikeuksien periaatteet, ei se ole kumonnut lakkautuksia. EOA heijastaa samaa linjaa kuin hallinto-oikeudet: se pitää kunnan itsehallintoa vahvana eikä se puutu lakkautuksiin, jos minimivaatimukset (32 §) täyttyvät. (EOAK/3263/2017, EOAK/1542/2020)



Oikeuslaitoksen toiminta koululakkautuksissa muistuttaa ”Koiviston konklaavia”. Vuonna 1992 presidentti Koivisto ohjasi oikeusoppineita ja tuomareita. Konklaavin seurauksena Korkein oikeus (KKO) ja sen perässä muut yleiset tuomioistuimet alkoivat suosia pankkeja velkariidoissa pienyrityksiä ja yksityishenkilöitä vastaan. Tämä linja heikensi ”pienen ihmisen” asemaa suhteessa suuriin instituutioihin ja johti kohtalokkaisiin seurauksiin.

Nyt koululakkautuksissa nähdään sama kaava: yhtenäinen oikeuskäytäntö viittaa hiljaiseen sopimukseen, jossa instituutiot voittavat lasten kustannuksella. Tällä kertaa painostajina ovat olleet etunenässä valtiovarainministeriön ja opetusministeriön hallinnonalat sekä kunnat ja niiden etujärjestö.

Suomalaisen oikeuslaitoksen vinoutuneisuus paljastuu viimeistään, kun naapurimaiden oikeuskäytäntöjä verrataan toisiinsa. Maiden koululainsäädäntö on suurelta osin samankaltaista.



Norjan perusopetuslaki (Opplæringslova § 7-1) velvoittaa kunnat järjestämään opetuksen ”lähellä kotia”. Norjassa lasten etua ja ”lähellä kotia” -periaatetta sovelletaan tiukasti. Esimerkiksi vuonna 2016 Norjan korkein oikeus (Høyesterett) totesi, että kunta ei ollut riittävästi arvioinut lasten hyvinvointia (esim. matkojen vaikutus terveyteen). Päätös kumottiin, ja kunta velvoitettiin tekemään uusi arviointi.

Ruotsin koululaki (Skollagen 10 kap. § 32) takaa oikeuden lähikouluun. Lapsen oikeudet (Barnkonventionen) on sisällytetty lakiin vuodesta 2020, mikä on vahvistanut niiden roolia. Esimerkiksi vuonna 2021 Skellefteån kunta lakkautti maaseudun koulun. Vanhemmat valittivat hallinto-oikeuteen (Förvaltningsrätten), joka katsoi, että kunta ei ollut riittävästi selvittänyt koulumatkojen vaikutuksia lasten terveyteen ja yhdenvertaisuuteen. Päätös palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.

Isossa Britanniassa Education Act 2016 edellyttää, että lakkautuksista tehdään kattava vaikutusten arviointi, erityisesti maaseudulla. Laki suojaa maaseudun kouluja ”presumption against closure” -periaatteella. Esimerkiksi vuonna 2019 Highland Council yritti sulkea maaseudun koulun. Scottish Land Court kumosi päätöksen, koska vaikutukset lasten hyvinvointiin ja yhteisöön oli aliarvioitu. Kunta velvoitettiin pitämään koulu auki.

Lapsen edun ensisijaisuuden periaate jää meillä toteutumatta, koska sen tueksi ei saada riittävästi voimaa. Suomessa kuntien itsehallintoa pidetään tärkeämpänä kuin lasten etua. Oikeusvaltioperiaate ei voi toteutua, jos oikeuslaitos asettuu kruununjuristin asemaan.

Kari Lehtola
Opetustoimen ylitarkastaja emeritus
Lahti

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*