Pukkilan Katarina Helander rökittää nykyisiä sopimuksia – Kuntien pitää saada sopia ehdoista paikallisesti
Katarina Helander on Pukkilan kunnanjohtaja.
Kuvittele neljän hengen tiimi, josta yksi on aina poissa. Tämä on todellisuutta kunnissa.
Ahdinko ei ole tulevaisuuden uhkakuva, vaan kylmää arkea. Monessa kunnassa talous on ajautunut kestämättömälle pohjalle. On kuntia, jotka joutuvat toimimaan jopa negatiivisilla valtionosuuksilla. Samalla julkisen sektorin työntekijöiden poissaolot ovat merkittävä haaste.
Tilastojen mukaan julkisen alan työntekijä on noin 30 prosenttia poissa töistä vuoden aikana (keskimääräiset lomapäivät, vapaat sekä sairaspoissaolot). Työpanos, jonka pitäisi olla 100 prosenttia, jääkin noin 70 prosenttiin – mutta palvelutarpeet eivät vähene vastaavasti. Tähän yhtälöön on pakko tarttua, myös työntekijöiden työhyvinvoinnin kannalta.
Julkinen sektori on tottunut hädän hetkellä vetoamaan joko omiin veronmaksajiin tai valtion kukkaroon – molempien nyörit ovat äärimmillään. Meidän on pakko puhua avoimesti nykyisestä julkisalan työehtosopimuksesta. Niin vaikeaa kuin sen ääneen sanominen onkin, sopimus on todella kallis – myös esimerkiksi yksityistä sektoria pidempine lomineen, saati kun lauantaita ei lasketa lomapäiviksi.
Kun kuntien yhtenä työkaluna säästötoimissa on myös lomarahojen vaihtaminen vapaaksi, työntekijä saattaa olla vuoden aikana jopa kvartaalin pois. Yhdessäkään yrityksessä tällainen ei olisi talouden näkökulmasta mahdollista.
Samalla jo ennestään tiukilla oleva henkilöstömme joutuu venymään kohtuuttomasti, kun käsipareja ei ole riittävästi.
Ammattiliittojen on tunnustettava vastuu koko yhteiskunnan kestävyydestä. Tässä tilanteessa ammattiliittojen ei voida enää katsoa olevan vastuussa vain jäsenilleen. Niiden – niin kuin meidän muidenkin – on kannettava vastuu koko Suomen tulevaisuudesta. Liittojen tehtävä on toki puolustaa työntekijöiden oikeuksia, mutta jos työehdot ja palkkavaatimukset eivät kohtaa talouden realiteetteja, seurauksena on lopulta palveluiden alasajo, irtisanomisia ja kuntien konkurssimaisia tilanteita.
Tämä ei ole kenenkään etu – ei työntekijöiden, ei kuntalaisten eikä Suomen talouden.
Tarvitsemme avoimen ja rehellisen keskustelun siitä, kuinka työn tuottavuutta voidaan parantaa ilman, että henkilöstön hyvinvointi kärsii. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi:
• Paikallisia sopimuksia, joissa kunta ja työntekijä voivat yhdessä sopia joustavista ehdoista.
• Joustavampia työaikaratkaisuja, joissa työntekijöiden tarpeet ja kuntien resurssit kohtaavat paremmin.
• Työn uudelleenorganisointia, jotta resurssit kohdennetaan sinne, missä niitä eniten tarvitaan.
• Teknologian hyödyntämistä rutiinitöiden vähentämiseksi ja työtaakan helpottamiseksi.
Työntekijällä voisi esimerkiksi olla mahdollisuus saada hieman parempaa palkkaa ja lyhentää paikallisesti sopimalla lomiaan, mikä helpottaisi sekä työntekijän omaa arkea että kuntataloutta. Samalla voitaisiin vähentää loma- ja ylityövelan jatkuvaa kasvua.
Tämän keskustelun käyminen ei ole helppoa – tiedämme sen herättävän vahvoja tunteita ja törmäävän myös työmarkkinapolitiikan realiteetteihin. Mutta mikä on vaihtoehto?
Jatkuvasti kiristyvä kuntatalous ei kestä tilannetta, jossa työtä ei voida järjestää tehokkaasti.
Työntekijät ansaitsevat hyvät työolot. Mutta myös kuntalaiset ansaitsevat palvelut, joita ilman hyvinvointiyhteiskunta ei toimi.
Jos emme uskalla puhua tästä nyt, joudumme lähivuosina tekemään paljon kivuliaampia päätöksiä. Palkankorotukset eivät lämmitä, jos töitä ei esimerkiksi pienen kunnan ajautuessa maksuvaikeuksiin ole juuri kenellekään työntekijälle.
Haastan kaikkia osapuolia kertomaan omat näkemyksensä tähän kuntien ja valtion hallinnon kannalta hyvin kriittiseen kysymykseen.
Katarina Helander
Pukkilan kunnanjohtaja
Tähän on helppo yhtyä.
Mikään laki ei estä nytkään sopimasta paikallisesti Helanderin mainitsemista asioista kuten
• Paikallisia sopimuksia, joissa kunta ja työntekijä voivat yhdessä sopia joustavista ehdoista.
• Joustavampia työaikaratkaisuja, joissa työntekijöiden tarpeet ja kuntien resurssit kohtaavat paremmin.
• Työn uudelleenorganisointia, jotta resurssit kohdennetaan sinne, missä niitä eniten tarvitaan.
• Teknologian hyödyntämistä rutiinitöiden vähentämiseksi ja työtaakan helpottamiseksi.
Kysymys on siis siitä, että haluaako Helander kunnanjohtajana olla vain esillä vai ajaa todellisuudessa työntekijöidensä etuansa ja hyvinvointia.
Onko työntekijöiden helpohkoa todeta, että jokin tehtävä ei kuulu heille, ja toisaalta että heille kuuluu tietty etu. Em. ajatusten malli taitaa jo olla vanhakantaista.
Mahdollisimman vakinainen työpaikka on jo paras etu, etenkin oman koulutuksen perusteella saatu.
Mikäli kuntatyössä osapuolet (työnantaja / työntekijä) ovat ikäänkuin vihollisia toisilleen, varmasti sota ennen pitkää syttyy.
Taistelu haavoittaa ja sairastuttaa. Sairauspoissaoloja riittää.
Lähtökohtaisesti voisi ymmärtää, että henkilöstö on eri (asemassa) kuin työnantajan edustaja.
Mieleen tulee, että isoilla ansioilla työmarkkinajärjestöt ja sen äänitorvet pauhaavat, vaan kuka maksaa.
Kunnanjohtajan purkaus voi olla paineen alla tehty, mutta hän ei näytä tuntevan sopimuksia ja mitä hän itse voi tehdä. Eli osaamattomuutta on.
Omituinen vastakkainasettelu; ei yksityiselläkään sektorilla ole työntekijät 100 % töissä, lomat, vapaat ja sairaspoissaolot pätevät myös siellä. Ja itseasiassa yksityiselle sektorille on useat liitot ajamassa samaa lomalaskennan käytäntöä eli lauantaita ei laskettaisi lomapäiväksi.
Pienissä kunnissa on osalla jatkuvasti liian suuri työkuorma, töitä tehdään käytännössä erittäin paljon talkoohengellä, tosin sillä poikkeuksella ettei tule edes ruokaa talon puolesta: kellokortilla rajan ylittävät tunnit menevät leikkuriin, kun ei kertymiä ehdi koskaan pitää, lakisääteinen työaika ylittyy jatkuvasti, osa ei niitä edes mihinkään merkitse, kun ei niitä saa pidettyä vapaana eikä rahana makseta. Ylitöitä ei tunneta eli palkkaa ei tule yhtään lisää vaikka kuinka painaisi duunia toimistoajan lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin. Eikä palkatonta ylityötä tehdä omasta halusta, vaan käytännön pakosta. Myös lakisääteiset vuosilomat jäävät monelta pitämättä lähellekään täysimääräisesti, koska ei niitä töitä kukaan muukaan sillä aikaa tee. Etenkin hallinnon työntekijät joustavat jatkuvasti, venyvät äärirajoille ja niiden yli ympäri vuoden. Ja voin sanoa, että ne ihmiset osaavat hommansa, ovat tehokkaita ja keskittyvät olennaiseen. Todella usein vaan on niin, että juuri sieltä kuntalaisilta ja valtuutetuilta (kuntalaisia hekin) tulee jatkuvasti uusia toiveita ja vaatimuksia muutenkin suuren työkuorman päälle. Ja koska kuntalaisia on palveltava, niin työntekijät joustavat ja kiltisti lisäävät taas nipun uusia tehtäviä entisten lisäksi.
Olen tienannut yksityisellä sektorilla huomattavasti helpommissa hommissa ilman vastuuta assarina enemmän kuin tienaan saman alan työssä julkisella päällikön toimenkuvalla. Oma valinta, koska koen tekeväni julkisella puolella tärkeämpää työtä; työskentelen kunnan ja kuntalaisten hyväksi, en kenenkään osinkojen kartuttamiseksi.
Viimeisen 10 vuoden aikana sairaspäiviä on ollut kokonaiset 5, sekin vain siksi, että lääkäri ehdottomasti kielsi menemästä töihin. Päivystän myös lomilla käytännössä koko ajan kriisien ja muiden äkillisten tilanteiden varalta, koska mitään varahenkilöjärjestelmää ei ole olemassa. Koska kunnille ei tee yhtään tiukkaa teettää työntekijöillään ilmaista työtä, niin paikallisen sopimisen myötä heikkenee työntekijän asema entisestään ja tilipussi hoikistuu. Ketä se enää houkuttaa kuntiin töihin tuottamaan niitä kuntalaisten ansaitsemia palveluita, joita ilman hyvinvointiyhteiskunta ei toimi? Kuulostaa siltä, että hyvinvointiyhteiskunta halutaan säilyttää kuntatyöntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella.
Ratkaisevaa on kunnassa kaikkien työntekijöiden hyvä yhteishenki. Miten se saadaan, onkin ihan oma asiansa. Kyttäämällä ja kyyläämällä sitä ei tule eikä ketään voida siihen pakottaa. Ehkä se, että tietää työnsä tarkoituksen olla kuntalaisten palveluksessa, voisi olla paras motivoiva tekijä. Rohkaisulla ja kiitoksella kannustaminen on voittamatonta aina. Positiivinen asenne palkitsee ja vie eteenpäin.
MONESSA kunnassa ja kuntaorganisaatiossa työntekijöiden venyminen talouden vaatimusten puristuksessa on vedetty äärimmilleen. Kunta ei ole enää tavoiteltu organisaatio, joka kiinnostaa työntekijöitä. Lisäksi monen kunnallisen työn ja sitä myötä työntekijän arvostus on julkisuudessa painettu alas.
Kukaan ei kirkkaampaa kruunua saa, vaikka tappaisi itsensä työllä. Tähän ei pdä kenenkään suostua.
Osaajia ei riitä kaikille kunnille, ja joidenkin kuntien talous ei salli osaajien palkkaamista, vaikka tarvetta olisi. Eiköhän näistäkin syystä ole tarpeen tarkastella kuntien lukumäärää. Hyvinvointialueuudistuksen myötä luotiin uusi rakenne, jolle siirtyi 60% kuntien tehtävistä. Silti kuntarakenne jäi ennalleen. Olennaista pitäisi olla palvelutuotanto, ei hallinnollisen rakenteen ylläpito.
Toinen asia on sitten koko ajan kiristyvät vaatimukset kuntien toimintaan. Normien purusta on puhuttu paljon, mutta onkin käynyt päin vastoin. Viimeisimpänä esimerkkinä rakentamislaki ja TE-palvelu-uudistus (lainsäädäntö ei muuttunut taustalla, ja kunnilta odotetaan tässä uusia, vaikuttavia toimenpiteitä eli tässä suhdannetilanteessa ihmeitä).
Helander on aidosti työntekijöittensä edun ja hyvinvoinnin takana. Olen saanut työskennellä hänen kanssaan ja tunnen hänen tapansa toimia. Rohkeuden lisäksi hänellä on sydän paikallaan, joten kuntalakimiehen kommentit olivat pääosin metsästä.