Pitkään Lapin sairaanhoitopiiriä johtanut Jari Jokela nousi hyvinvointialueen johtajaksi tiukassa äänestyksessä. (Kuva: Lapin hyvinvointialue)

Kamppailu Lapin hyvinvointialueen johtajan virasta oli loppuun asti äärimmäisen tiukka. Lopulta Lapin sairaanhoitopiirin pitkäaikainen johtaja Jari Jokela kukisti henkilövaalin toisella kierroksella keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohen äänin 30-28.

Vaalin ensimmäisellä kierroksella Jokela keräsi 29 ääntä, Lohi 28 ja yhden äänen sai Riitta Erola. Lisäksi vaalin molemmilla kierroksilla jätettiin yksi tyhjä ääni.

Jari Jokela on toiminut Lapin sairaanhoitopiirin johtajana vuodesta 2005. Hän on ollut vahvasti mukana myös uuden hyvinvointialueen valmistelussa.

Aluevaltuuston jakautuminen ratkaisevassa äänestyksessä kahden vahvan ehdokkaan taakse oli odotettua. Keskusta on aluevaltuuston suurin ryhmä 21 valtuutetulla, mutta tarvittavia lisä-ääniä ei muiden puolueiden rivistä tarpeeksi löytynyt.

-Juttelimme tuolla oven takana äänestyksen aikana, että tämä ei tule olemaan mikään helppo virka, tuli tähän sitten valittua kuka tahansa.

-Toivon, että vaalissa annetut äänet eivät olleet ketään ehdokasta vastaan annettuja, vaan toisen ehdokkaan puolesta annettuja, pohti Lapin hyvinvointialueen tuore hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela valinnan jälkeen.

Lapissa hyvinvointialuejohtajan virka täytettiin kuuden vuoden määräajaksi ja viran kokonaispalkka on 14 500 euroa kuukaudessa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä