Antti Ahonen jättää Humppilan kunnanjohtajan viran. Osapuolet ovat sopineet, että kumpikaan osapuoli ei anna eron yhteydessä kielteisiä kommentteja toisesta osapuolesta.

Antti Ahosen aika Humppilan kunnanjohtajana jää lyhyeksi. Huhtikuussa 2023 kunnanjohtajana aloittaneen Ahosen virkasuhteen päättäminen on esillä maanantaina Humppilan kunnanhallituksessa, kun se käsittelee asiaa koskevaa päättämissopimusta. Esityslistan perusteella viimeinen viranhoitopäivä on Aleksis Kiven päivä eli 10.10. Sitä ennen Ahonen pitää reilun vuoden aikana kertyneet lomansa.

Monessa kunnassa on viime vuosien aikana turvauduttu ristiriitatilanteissa ns. johtajasopimuksen käyttöönotto, joka Ahosen tapauksessa merkitsee kuuden kuukauden palkkaa vastaavaa siirtymäkorvausta. Erikoista tapauksessa on se, että virkasuhteen päättymisestä on käytännössä päätetty jo ennen juhannusta eli 18.kesäkuuta, jolloin kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen sekä -valtuuston puheenjohtajisto ovat neuvotelleet viranhoidon jatkamisen edellytyksistä. Esityslistan tekstin perusteella osapuolet ovat jo tuolloin tulleet siihen johtopäätökseen, että virkasuhteen päättäminen hyvässä yhteisymmärryksessä on kunnan etu. Kunnalliseen päätöksentekoon asia etenee vasta kaksi kuukautta myöhemmin.

Ei kielteisiä lausumia – näin on sovittu

Antti Ahosen erosta ensimmäisenä kertoneen Forssan Lehden mukaan osapuolet ovat olleet lyhytsanaisia eron syitä kommentoidessaan. Tähän vaikuttanee se, että osapuolet ovat esityslistan perusteella näin sopineet jo ennakkoon.

-Osapuolet – kunta ja sitä edustava kunnanhallitus sekä kunnanjohtaja, jonka virkasuhde päättyy – ovat toisiaan kohtaan lojaaleja virkasuhteen aikana ja sen jälkeen. Kumpikaan osapuoli ei anna kielteisiä lausumia toisesta osapuolesta missään vaiheessa, esityslistalla todetaan.

Antti Ahonen valittiin Humppilan kunnanjohtajaksi tiukan äänestyksen jälkeen loppuvuodesta 2022. Äänestyksessä hän kukisti toisen kärkiehdokkaan Juuso Alatalon äänin 12-9. Ahonen on vaikuttanut aktiivisesti kokoomuksen riveistä Hämeenlinnan kunnallispolitiikassa ja Hämeen maakuntapolitiikassa. Kunnanjohtajaksi valintansa myötä hän erosi Hämeenlinnan kaupunginhallituksesta, mutta jatkoi kaupunginvaltuutettuna.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Perhekeskeinen kunnanjohtaja. Erittäin hyvä ominaisuus kuntajohtajalle päätöksenteoissa ja vastuullisuusasioissa.

    Humppilan kunta menettää hyvän kunnanjohtajan.

    Millä fiiliksillä kunnanjohtaja Ahosen erottamispäätös on tehty?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*