.Kittilässä siirrytään jälleen Antti Jämsénin aikaan..

Vaikka Jari Rantapelkonen ei kauaa Kittilän kunnanjohtajana viihtynyt, niin valtuutetut eivät jääneet asiaa surkuttelemaan. Maanantain kunnanvaltuustossa valittiin yksimielisesti Antti Jämsén määräaikaiseksi kunnanjohtajaksi.

Antti Jämsén aloittaa kunnanjohtajan tehtävien hoidon syyskuun alusta ja hoitaa virkaa siihen saakka, kunnes uusi kunnanjohtaja saadaan valittua. Hän on ollut loppukesän kunnan vt. kunnanjohtajana ja hän on toiminut Kittilässä määräaikaisena kunnanjohtajana kolmen vuoden ajan 2019–2021. Kunnan vs. hallintojohtajana hän aloitti viran hoidon viime huhtikuussa.

-Antti Jämsén toimii kunnanjohtajana niin kauan, kuin saamme viran täytettyä. Ensi kuun valtuustossa laitamme viran auki, mutta väkisellähän se ensi vuoden puolelle menee, ennen kuin saadaan uusi kunnanjohtaja tänne paikan päälle, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pekka Rajala (kesk.) arvioi.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä