Eero Ylitalo. Kuva: Enontekiön kunta
Eero Ylitalo jatkaa Enontekiöllä määräaikaisena kunnanjohtajana siihen saakka, kunnes uusi saadaan valittua. (Kuva: Enontekiön kunta)

Enontekiöllä ollaan siirtämässä kunnanjohtajan valintaa uuden valtuuston tehtäväksi. Keskiviikkona kokoontunut kunnanhallitus päätti esittää yksimielisesti toukokuun 28. päivä kokoontuvalle kunnanvaltuustolle, että se päättäisi keskeyttää kunnanjohtajarekryn.

Kunnan lähettämässä tiedotteessa asiaa perustellaan muun muassa sillä, että uudessa kunnanvaltuustossa on yli puolet uusia päättäjiä. Aikalisän avulla uudelle valtuustolle annetaan lisäaikaa perehtymiseen ja mahdollisuus vaikuttaa kunnan ykkösviran täyttämiseen. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kaikkiin kelpoisuusehdot täyttäviin hakijoihin ollaan siinä vaiheessa yhteydessä, kun rekryprosessi käynnistetään uudelleen. Ensimmäisellä kerralla kunnanjohtajan virkaa haki 19 virasta kiinnostunutta.

Uuden kunnanjohtajan etsintä tuli ajankohtaiseksi, kun viime syyskuussa kunnanjohtajana aloittanut Marko Halla jätti tehtävänsä tammikuussa. Maaliskuun alusta tähtien tehtävää on hoitanut määräaikaisena Eero Ylitalo. Ylitalo toimi aiemmin Pellon kunnanjohtajana, josta virasta hän jäi eläkkeelle elokuussa 2023.

Kunnallisneuvos Ylitalo on ylittänyt 68 vuoden iän, joka on samalla kelpoisuusiän yläraja. Määräaikaiseen pestiin myös eroamisiän saavuttanut on kelpoinen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*